Eräänä päivänä viime viikolla aurinko paistoi ja rännit sylkivät vettä niin vaativasti, että päätin lähteä töistä normaalia aikaisemmin ja jättää loput työt iltapuhteiksi. Yksi ryhmäni opiskelijoista oli jäänyt koululle hengailemaan ja lähti tärkeänä opettajan seuraksi kotimatkalle. 

Opiskelija kulkee kouluun lähijunalla, minä bussilla. Pysäkillä laskeskelimme, kumpi kulkuväline minulle tosiasiassa olisi järkevämpi, ja totesimme, ettei sillä ajallisesti ole juuri väliä: juna voisi olla nopeampikin. Perustelin: Bussipysäkki on lähempänä kotiani. Junat myöhästelevät. Inhoan steissiä aamulla, koska ihmiset törmäilevät minuun ja minä ihmisiin. Bussit kulkevat tällä välillä useammin. Aamuisin laiskottaa.

Bussi tuli; kuski viittoili matkustajat pysäkiltä kauemmas, jottei vesilätäkkö roiskahtaisi kenenkään koiville. 

Opiskelija on ilmiömäinen johtamaan -tOn-loppuisia sanoja mutta tekee sen vähän löysin rantein: hauskan vastakohta on hauskaton, vain arkisin auki oleva liike viikonloppunaton. Bussin juuttuessa punaisiin loin mahdollisesti hirviön ohjeistamalla, kuinka -tOn-johdinta voi käyttää verbien kanssa. Opiskelija nauroi pahaenteisesti. Veikkaan, että huomisesta lähtien kaikki on kuolematonta. 

Puolessavälissä oli bussinvaihto ja pari isoa lätäkköä, joiden yli täytyi hypätä. Toinen bussi kiersi ties mitä kautta: siinä ajassa olisi jo ehtinyt junalla vaikka minne. Onneksi opiskelija oli joustavalla tuulella (Mä tykkään olla turisti, mutta ei kävele, vain istua bussissa). Aurinko kiersi ikkunasta toiseen, kun bussi kiisi ramppia alas. Puhuimme säästä, kieliopista, suomen kielen käyttämisestä puhelinliittymäkaupassa, työterveydestä, vakuutuksista ja Kiinan historiasta. Ilma seisoi ja haukotutti: kerroin, että jotkut väsyvät keväällä ja että itsemurhiakin kuulemma tehdään paljon, kun valo lisääntyy. Lopulta parin talon takaa tuli paras kohta: lahden toisiinsa hiertyvät jäälautat ja niiden keskellä sulana kiiltävä, silmiä leikkaavan sininen vesi. 

- Junat kyllä myöhästelee ja kaikkee, mutta silti musta on oikeesti kiva tulla töihin bussilla siks, ku musta on ihanaa ajaa tästä ja nähä meri joka aamu ja iltapäivä. Kato ny miten ihana kohta tää on. 

- Okei, no mä ajattelen se on hyvä syy. 

Ekstaattista, että on enää pari viikkoa maaliskuuhun. Julkea varaslähtö uuteen vuodenaikaan talvenkalpeat naamat valoa kohti, silmät sikkarassa, takit auki ja bussin kaasu pohjassa: check. Ja pysäkillä vilkutetaan toinen toiseen suuntaan - heihei, se oli hyvä matka, nähään huomenna. 

Yrmeä veljeni, joka kaipaa neljää vuodenaikaa, halusi joskus siirtää Suomen pääkaupungin Rovaniemelle. Tunteilin jotain merestä, johon veli, että kuka hullu kaipaa paskaista Itämerta. Voin sanoa koko ajan vähän enemmän, että minä. Kaipaan sisä-Suomen hiekkapohjaisia järviä ja niiden lempeää uimavettä, mutta paskainen Itämeri, pikkuhiljaa minä kaipaan sinuakin, kun en sinua näe. Olet hyvä syy asua täällä, hyvä syy valita bussireitti töihin, hyvä syy lähteä kävelylle sunnuntaina - kaikenkaikkiaan hyvä syy vähän rakastua Helsinkiin. 

Paskainen Itämeri, pidetään yhtä. 

Ruusut ovat toipuneet täysin vuorokauden vedettömyydestään.

Ne on niin nättejä.

Pitää ehkä kertoa miehellekin kuinka iloiseksi niistä tulin.

Sen lisäksi että sanoin kiitos.

Tänään mä kysyin siltä.

Et voidaanko hankkia sellainen juttu.

Mihin nuo mun kuvat piti siirtää talteen.

Ulkoinen kovalevy.

Se vastas et voi hankkia.

Laitoin sille äsken viestin et täh, hankkiiko se?

Vai hankitaanko me yhdessä?

Se soitti ja sanoi käyneensä ostamassa sellaisen mulle jo.

Vou, mun ekasta viestistähän oli jo kaksi tuntia. 

Palvelu pelaa :)

Kun joulukuun alussa tultiin ensimmäistä kertaa katsomaan tätä nykyistä kotia, oli kylppäri jo silloin mun lemppari.

Koska entisen asunnon suihku/wc tila oli varmaan kolme kertaa pienempi on tämä jo luksusta. ja pisteenä iin päälle, sauna.

Suihkukopin viereen oon ettinyt jotain hyllykköä, koska pyyhekaappi alkoi jäädä jo liian pieneksi (taso joka ei kuvissa näy..) kaikille meidän pyyhkeille sun muulle tavaralle, raahasin makkarista ylimääräisenä olleen "kirjahyllyn" suihkun nurkkaan. Hylly oli kuin tehty tuohon, just sellanen kun halusin ja eipähän ole enään turhaan pölyttymässä makkarin nurkassa.

Ja koska entisessä asunnossa suihku oli oikeasti tosi pieni, ja suihkun jälkeen lattia oli ihan märkä, ei enään ole sitäkään ongelmaa suihkukopin ansiosta. pysyy lattiat ja matot kuivana.

Täydellinen rakastuminen tähän vasta rempattuun kylppäriin, tummiin kalusteisiin, led-valoihin, saunaan ja ennen kaikkea isoon tilaan ♥

Ostin R-kioskin poistoleffoista kolme kympin settiä. Yhdeksän leffaa. Mitä ihmettä oikein ajattelin?

Näin jälkeenpäin ajatellen ei lohduta se, että todennäköisesti näistä jokainen menee katsomisen jälkeen poistoon.

Mä olen vanhanaikainen ihminen ja haluan edelleen vuokrata leffat leffavuokraamoista. Niissä on tunnelmaa. Vaeltelen hyllyjen välissä, hipelöin nuhjaantuneita kansia, lueskelen takakansia ja luiskahdan maailmoista toisiin hetkessä, mielikuvitus laukkaa ja joka kerta löydän jotain uutta omasta päästäni. Sama juttu kuin kirjastoissa lukuunottamatta  musteen ja vanhan paperin tuoksua. Tai uuden. Siksi ehkä sorruin ajattelemaan, että tämä raha menee vuokraamiseenkin; enemmänkin. Ja sorruin sille samaiselle laatikolle kuin perjantainakin. Ja mä en ole edes R-Kioskin asiakas. En hae pystykahveja, en polta tupakkaa, en veikkaa, en pelaa pelikoneilla. En osta kalliita karkkeja. Jos en jaksa ajaa naapuripaikkakunnan FilmTowniin, menen R-Kioskilta pikaisesti nappaamaan jonkun leffan. Yleensä jaksan ajaa naapuripaikkakunnalle, koska FilmTown on samassa pihassa lempipizzeriani kanssa. :D

Eikä tämä tähän päättynyt. Seuraavaksi suuntasimme Ikeaan ostamaan esikoiselle lahjakortilla joululahjaksi antamiani sisustusämpäreitä. Samalla reissulla mukaan tarttui henkareita ja paketti servettejä.

Viereiseen kauppakeskukseen päädyimme tietysti myös lasten talviloman kunniaksi syömään ja tuli tietysti vähän shoppailtuakin. Ostin kolmet korvakorut Glitteristä, yhden setin H&M:ltä, kolme paitaa ja sukkia.

Plusmiinus 0-tilanteeseen on matkaa vaatimattomasti kahdenkymmenenkolmen (23) poiston verran. Siunatkoon!

Tavara päivässä pois, seitsemässä päivässä seitsemän. Tämän päiväisestä shoppailumopon keulimisesta ja aikaisemmasta neljästä puuttuvasta poistosta johtuen rästejä on kaksikymmentäkolme (23). Tämän viikon poistot siihen päälle niin ollaankin jo kolmessakymmenessä (30)! Jippii.

1. Tämän päivän poistona pari kirjaa lahjoituksena kirpparille. Ajattelin maanantaina viedä isomman erän kerralla, ja näitä poistoja muutama jo olikin odottelemassa.

2. Huomisen poisto menee lahjoituskasaan myös. Puiset tuplakehykset saranoilla. Joskus piti ne maalata ja kirjoittaa kaunis runo molempiin kehyksiin, mutta kehykset jäivät sarjaan Projektit, jotka eivät koskaan toteutuneet.

3. Keskiviikon poisto: autolaturi lahjoituksena kirpalle. Meidän taloudessa ei ole enää puhelinta, johon ko. laturi kävisi.

4. Torstain poisto: kynttilän aluslautanen, lahjoitus kirpparille.

5. Perjantain poisto muumipussukka samaan osoitteeseen kuin edelliset.

6. Lauantain poistona pussillinen magneetteja kirpparille.

7. Sunnuntain poisto on vanhasta vinyylilevystä tehty kulho, kirpparille myöskin. Loma on näillä poistoilla kuitattu! :)

8. Shoppailumopon keulimista korvataan seuraavasti: pussillinen lasten pikkuleluja kirpparille,

9. lokerikko sohvan päätyyn kaukosäätimiä varten kirpparille,

10. lasten paneeliverhot samoin.

11. Kirpparille lahjoituksena menevät myös kaitaliina,

12. yksi perjantaina ostetuista leffoista,

13. ultrakuvaa varten tarkoitettu valokuvakehys,

14. kolme paria lasten kenkiä,

15. ja muutama lasten pieneksi tullut vaate.

16. Isälleni vien huomenna mun vanhan dvd/vhs-yhdistelmän, kun kuulin sellaista kaipailevan.

17. Siskon lapsille vien vaatteita,

18. parit kengät,

19. Hello Kitty-laukun

20. ja Muumi-pelin.

21. Yhden tahraisen paidan heitin roskiin.

22. Loman päättymistä odottelemaan siirsin ylimääräisen lompakon, jonka vien maanantaina töihin yhdelle asukkaallemme.

23. Nippu lasteni pikkusiskon piirtämiä vesiväritöitä. Se nuori nainen osaa käyttää värejä! Olisinpa vielä ollut vieressä kuulemassa, mitä kuvat esittivät. Kysyin omilta lapsiltani, haluavatko säästää siskonsa töitä, mutta totesivat niitä olevan isänsä luona lisää ja ovat ilmeisesti poistotartunnan minusta saaneet, kun miettivät, missä niitä säilyttäisivät. Mä olen itse ratkaissut lasten taiteeseen liittyvät säilytyskysymykset niin, että teoksesta puuttuu nimi ja päiväys, en sitä säästä, vaikka olisi kuinka kaunis ja ihana työ. Ja nimellä ja päiväyksellä varustettujakin töitä on karsittava raa'alla kädellä. Kaikki äidit ja isät varmaan muistavat vaiheen, kun maailman ihanimpia vesiväritöitä syntyi kymmenen päivässä! Jostain luin joskus vinkin, että lasten taide kannattaa valokuvata talteen ja sitten sen voi surutta hävittää. Ei huono idea!

Tähän saakka kaikki oli aika helppoa. Pakkaamista aloitellessa heittelin poistoon tavaroita. Mutta nyt ollaan tosi paikan edessä. Haluaisin niin kovin tulla lomalta tilanteeseen, jossa rästejä ei roikkuisi odottamassa. Toisaalta maanantaina menen vasta myöhäiseen iltavuoroon, joten on melkein päivä aikaa tehdä tarvittavat poistot. Katsotaan, miten käy.

24.

25.

26.

27.

28.

29.

30.

Kaipaan aina välillä Turun asuntoamme. Akuuttia lääkettä kaipaukseen saan onneksi Sannin blogista. He muuttivat takaisin Turkuun juuri sopivasti kun me teimme lähtöä ja asunto sai ihan mahtavat asukkaat. 

*

Every now and then I miss our previous apartment. Thankfully there's Sanni and her blog. They moved back in Turku right when we we're leaving and our old apartment got some pretty special residents. 

Kaikki kuvat Sanni Koffert / Pictures courtesy of Sanni Koffert / Sees by Sanni. 

Haasteen aihe on unelmapuutarha. (Postauksen kuvat liittyvät aiheeseen.)

Se on intoilijan suunnittelema, lihasvoiman toteuttama ja luonnon elämää kuhiseva paratiisipläntti.

Alkukesän kukkapaljous, jossa on kaikkea liikaa mutta kuitenkin niin, että sekaan mahtuu ja avaruutta löytyy.

Jotain herkkää, toistuvaa, lempeää. Sellaista, joka pitää löytää ja josta nauttii salassa.

Paikka, jossa rikkaruohotkin ovat sallittuja ja niille tulee oma arvonsa. 

Satoa, herkkuja ja kesän tuntua riittää jokaiselle aistille: vesi herahtaa kielelle, katsellessa ja tunnustellessa kasvua, tuoksut täyttävät ilman ja herkkä linnunlaulu viimeistelee päivän.

Ruokaa ja lähiravintoa, joka on kasvanut puhtaassa maaperässä, voimanaan kompostin mustaa voimaa ja pollenparasta. Torjunta-aineista ei tarvitse kantaa huolta.

Loppukesässä on värien runsautta ja jotain, johon silmät jumittuvat. Yllättävää, perinteistä ja tavanomaista, kaikkea samassa.

Ympäristö, joka arvostaa kaikkia vuodenaikoja ja jossa elämä ei pysähdy ennen asukkaidensa voimien ehtymistä, ehei, se jatkaa läpi pikkupakkasten kohti talvea ja kuuraa.

Kaikki vuodenajat on muistettu olemassaoleviksi (ja naapurilta lainataan huoletta elementtejä, jotka eivät omaan puutarhaan mahdu).

Nurmi. Sitä ei saa unohtaa: silkinpehmeä peite jalkojen alla. Ah.

Hämärän hetkiin suunniteltu valaistus, joka sekä mahdollistaa pihan käytön joka tilanteessa että luo tunnelmaa ympäri vuoden.

Näkymiä, jotka hivelevät silmää sisältä katsottaessa, sillä puutarhasta pitää voida nauttia aina kotona ollessa.

Unohtamatta pakkaspäivien kuulautta ja sitä, että talvi kestää puoli vuotta. Ainakin silloin, jos katsotaan pihalle ja etsitään sieltä jotain kasvavaa.

Ja nyt, saisinko tähän sen skriik-äänen, joka syntyy, kun vinyylilevyyn tulee naarmu neulan repäistessä rumasti mustan pinnan halki. SKRIIK! Päiväkahvimusiikki hävisi siinä ja tässä tulee todellisuus siitä, mitä minulla on (noiden kuvien ulkopuolella).

Pistetään tähän tunnelman luojaksi yksi kappale harjoitusvaiheessa olevia rummunpäristäjiä, jolla on sellainen kaulassa kannettava rumpu ja sen pohjaan se päristin, joka saa rummun äänen värisemään. Hyvä lukija. Meidän pihamme: intoilijan suunnittelema, lasten talloma, konevoiman kauhoma, lapion nirhimä vajaa tuhatneliöinen pläntti, joka varmastikin vastaa paratiisia, kunhan aurinko paistaa heleästi ja itsellä on tummennetut (ilman voimakkuuksia olevat) linssit silmillä, kädessä lasi kuoharia ja mieli lomalla. Ou jee. Ei enempää eikä sen vähempää.

Minun paratiisini jokaiselle lomapäivälle, oma vuosimaksullinen kuntosalini, vapaa-ajan viejäni, lompakkoni ryövääjä ja loputon aihe nautiskelulle, itsekritiikille ja yrityksen ja erehdyksen kautta oppimiselle. Puuhamaa vailla vertaa, suunnitelma ilman toteutusta, piha vailla sadettajaa ja rikkaruoho keskellä kasvimaata. Unelmapuutarhani reaalimaailmassa. Tässä on pohjapiirros, joka kokoaa edellä esitetyn kuvasarjan:

Sain pariin eri otteeseen haasteen, joiden kysymyksiin päätin vastata muutamassa eri postauksessa. Kiitos Hämäläisen puutarhan Anni ja Konnadonna, ilo vastailla näin talven keskellä! Toivottavasti Anni et pahastu, että varastin sinulta väärät kysymykset :) Säännöt nurkkaan ja siihen malliin, vai mitä satuitkaan kirjoittamaan.

Ensimmäiset vastaamani kysymykset ovat tässä tiivistetyn vastauksen kera:

1. Minkä kokoinen puutarha sinulla on?

Tontti karvan alle tuhat neliötä, mistä puutarhana on jotakuinkin puolet. Toisen puolen täyttävät rakennukset ja asfaltoitu autopiha.

2. Kuvaile viidellä sanalla unelmiesi puutarhaa.

Paratiisi, jossa on elämää ja kasvua.

Koska postaus on venynyt kuin pihanlaittajan elämän kuminauha, jatkan seuraaviin kysymyksiin tuonnempana. Toivottavasti silloin myös lyhyemmällä postauksella.

Löytyy olutlaatikot vessan yläkaappien päältä ja eteisen peilikaapista.

Meillä ei siis todellakaan juoda mitenkään ylitsepääsemättön paljon ( mikä puolustuspuhe! ) olutta, mutta näistä kahdesta asetelmasta oli ihan pakko napata kuvat. Nämä oluet mies on hankkinut joskus vuonna nakki ja makkara Saksan-reissuiltaan ja vessassa oleva laatikko on menossa hänen isälleen. Sinne se on ollut menossa jo reilun kuukauden verran, mutta sitä ennen se kerää pölyä meidän vessassa. Älkää kysykö, en tiedä miksi! Kuulemma ei ole muutakaan paikkaa minne sen voisi laittaa! No miten olisi vaikka ulkovarasto?

Sitten alemmat oluet ovat saunaa varten. Tuolta peilikaapista niitä on vaan kivempi ottaa ja samalla upouudet juoksulenkkarit pysyvät hyvinä, kun ne eivät pyöri eteisessä koiran ja lapsien jaloissa. Olutta ottaessa tosin voi miettiä, että kannattaako. Vai pitäiskö sitä sittenkin lähteä ennemmin juoksulenkille?

Tiedättehän sen valituksen, kun ei ikinä ennätä nähdä kavereita? Päätin tehdä asialle jotakin ja kutsuin meidän pihaan laskiaissunnuntain mäenlaskuun lähipiirin lapselliset. Kello kymmenen aamulla on sellainen aika, että kukaan muu ei ole silloin liikkeellä... Lopputuloksena pihan ensimmäiseen perinteiseen laskiaisriehaan osallistui kolmetoista aikuista ja yhdeksän lasta. Aika hyvin!

Aamupäivän teemana oli mäenlasku, makkaranpaisto, kuuma kaakao ja laskiaispullat. Teema upposi hyvin pikkuväkeen ja aikuiset saivat hetken rauhan juoruta keskenään ja lämmitellä kevättalven auringossa. Ei sitä aina muista, miten pienet asiat voivat olla lapsille isoja - kuten vaikka pihaan kasattu mäennyppylä ja valikoima pulkkia ja liukureita.

Eikä aina muista sitäkään, että voivottelun sijaan voisi toimia ja ihan vaan kutsua niitä ystäviä käymään.

Tervetuloa meidän vanhalle kylmälle kuistille!

Kuva-arkistoista löytyy niin paljon kuvia remontin eri vaiheista, etttä osa vaiheista on jo unohtunut. Paljon on työtä siis tehty, että nykyiseen tilanteeseen on päästy! Siispä siis, kerron miten kuisti sai nykyisen lämpimän muodon..ehkä joku päivä saan tänne myös jo rempatuista tiloista valmiita kuvia:)

Talomme edusta ei ole kovin rintamamiestalotyyppinen vaan vanhan isännän pieni "viritys", kuten kuvasta näkyy. Ihanaa, että sain vanhoilta omistajilta myös kuvia, miltä talo oli joskus aikoinana näyttänyt. Lisäsiipihän on tehty vuonna 1978, jonka alta paljastui harmaata tai pastellin harmaa-vihreää maalia, joka on ilmeisesti talon alkuperäinen sävy.

Kuistista päätettiin tehdä myös lämmin tila, koska se antaa meille lisää tilaa ja käyttömukavuutta. Kuisti on aurinkoinen ja valoisa, ainoa "ongelma" on miten ratkaista ikkunat ja saada niistä sopivat tilaan. Vanha väliovi oli lukittava, joka sai myös lähteä. Ainoa, minkä halusimme pitää, oli vanha panelikatto - se oli mielestäni kaunis ja sopi hyvin suunnitelmiini. Jotain vanhaa on aina kiva säästää...Muuten kuisti oli maanvarainen ja täysin kylmä, alta löytyi myös isoja kiviä.

Kuistin kaikki seinät ja lattia avattiin ja lisäeristettiin. Sikäli avaus oli myös tarpeellinen, koska kuistin ja keittiön välisestä seinästä löytyi yksi laho kohta, joka korjattiin. Laho kohta oli aiheutunut ilmeisesti vanhan vesikaton vuodosta, joka oli valunut tähän seinän kohtaan. Eteisestä kuistin jälkeen löytyi samalla myös yksi kohta ilman palkkia ja tukea, puuttuvan palkin olisi ollut tarkoitus kannatella yläkerran lattiaa, juuri samassa kohdassa seinässä oli tuo laho kohta eli ajan mittaan yläkerran lattia olisi voinut romahtaa ellei jopa jo remonttivaiheessa. Tämä oli oikeastaan ainoa laho kohta, joka rungosta löytyi meidän talossa! Nyt vanha ulko-ovikin on vaihtunut uuteen ja nautimme todella lämpimästä kuistista vaikka siinäkin oli vähän hommaa. Missäpä ei olisi ollut tämän remontin aikana:) Kuvat puhukoon puolestaan!

TERVETULOA TYÖMAALLE. Ei sentään ihan oikealle työmaalle, vaan lastenkutsutyömaalle. Minusta on ihanaa järjestää lastenkutsuja ja keräilenkin ahkerasti inspiraatiokuvia Pinterest-kansiooni. Tämän vuotisten 3-vuotissyntymäpäivien juhlateema voisi hyvinkin olla työmaa - kaikenmaailman työkoneet kun ovat sitä kuuminta kamaa just nyt.

Selaillessani jo hieman teemaan sopivaa rekvisiittaa löysin Etolastaturvakypärän, ratakeilat sekä muita aiheeseen sopivia leluja, kuten työmaa-autoja yms.

Minkälaisia lastenjuhlia te olette pienokaisillenne järjestäneet? Mitkä ovat teidän kokemustenne mukaan parhaat juhlatarvikekaupat? Linkkejä omiin postauksiinen aiheesta sekä juhlatarvikekauppoihin saa laitella kommenttiboksiin! :)

Useammissa blogeissa on kiertänyt värihaaste, jonka aikana olisi tarkoitus esitellä viisi kotinsa väriä. Ovatko nämä värit pääosassa sisustuksessa vai vain yksittäisenä väriläiskänä ei ole määritelty. (Tyynyliina H&M)

Itse valitsin ensimmäiseksi esiteltäväksi väriksi keltaisen. Minulle keltainen kuvastaa energiaa, iloa, raikkautta, aurinkoa ja sitruunoita :) (Punottu kori Luhdan, hankittu Prismasta)

Käytän keltaista lähes pelkästään olohuoneeni väripilkkuina. Kehys sekä allaoleva kello ovat alunperin olleet valkoisia, mutta spreijasin ne keltaiseksi, jotta sain toteutettua sisustusvisioni ;) (Kehys Ikea, kortti ilmaiskortti jostain päin muailmoo tai siis Helsinkiä)

(Kello Ikea)

Kortti saatu hyvältä ystävältä viime kesänä (ainut kenen kanssa oikeasti lähetellään vielä 'etanapostia'). Vähän saanut jo osumaa, mutta sopii mun sisustukseen erittäin hyvin niin tekstin kuin värinsä puolesta ;)

Ainut olohuoneen ulkopuolinen edes osittain keltainen löytyy vessan seinältä kolmen sisustustaulun setistä. (Taulu Ikea)

Mitä värejä teidän kodeistanne löytyy?

Miehen suurin luottamuksen osoitus.

Se ei toki ole että antaa sydämensä mulle.

Se on se auto.

Sitä ei lainata.

Mitkään mun vakuuttelut siitä et oon hyvä kuski.

Ne ei toimi.

Kato kun se auto on hänen vastuulla.

Pitkään en jaksanut tapella asiasta. 

Mut sit kun olisin oikeasti tarvinnut sitä lainaan.

Enkä saanut.

Se piti sen mielummin omalla pihallaan seisomassa.

Kuin olisi helpottanut mun elämää.

Saakeli siitä autosta tuli kiistakapula.

Mä voitin.

Olisin voinut hakea sen.

Mut en hakenut.

Pitäköön autonsa.

Ja kaiken muun.

Mä olen itsellinen nainen joka kulkee bussilla.

Ja viisas. Annoin sen muhia.

Nostin autoasian esiin meidän grande riidassa.

Kerroin et jos se auto on tärkeämpi kuin minä.

Niin sitten se saa olla autonsa kanssa kaksin.

Kerroin etten väärinkäytä sitä.

Ajele sen bensoilla ja vähät välitä.

Mut jos mä tarvin.

Niin silloin sitä lainataan.

Sitä on seurustelu.

Omien mukavuusrajojen yli hyppelyä.

(Ja välillä sänkyjä joista toinen ei pidä).

Niinpä, viime viikonloppuna tapahtui ihme.

Mä kysyin autoa lainaan.

Ensin se sanoi ei.

Mulkaisin sitä.

En palannut aiheeseen.

Annoin sen taas muhia.

Nukutun yön jälkeen se tarjos sitä mun käyttöön!

Yritin taas selittää että ajan sitä tosi varovasti.

Se tuntui vain hermostuvan siitä.

Mietti mitä sille voi käydä.

Totesin et muruseni.

Ei tästä päästä yli muulla kuin että mä lainaan sitä.

En kovin usein.

Koska sen hermot.

Mutta lainaan.

Ja palautan takaisin priimakunnossa.

Pakotan sen luottamaan muhun?

Mut se lainas mulle autoaan <3

Laitoin nukkekotiharrastajien facebook sivulle viime kuussa kyselyn, että osaisiko joku tehdä mittatilaustyönä minulle kuvaa vastaavan leivinuunin nukketaloon.

Haaste otettiin vastaan ja nyt minä sekä moni muu nukkisharrastaja on onnellinen leivinuunin omistaja. Tällainen siitä sitten tuli.

Halusin luukut eteenpäin että viereiselle seinälle voin tuunata vesipisteen. Uunissa on sisällä jopa rätisevä takkatuli eli ledkynttilä jonka valo leimahtelee eri voimakkuuksilla kuin olisi aito. Kynttilät on fiksusti sijoitettu taakse niin, että paristot on helppo vaihtaa.

Tulitikku on valitettavasti tällä hetkellä hävinnyt kun pieru saharaan. Mutta heiluttelen sitä sitten mittasuhteiden hahmottamiseksi seuraavassa postauksessa kun keittiön tuunaus etenee.

Naapurustomme on todella rauhallinen, sumuisena aamuna hiljaisuus tuntui moninkertaistuvan. Lenkillä nenään osui välillä suolainen meren tuoksu. 

*

Our neighbourhood is umbelievably quiet. The silence multiplied on a foggy morning, and I could smell the salty ocean air. 

Viikonloppuna duunailin kivan projektin kimpussa. Kuvasin ja stailasin kevyesti Makkaratehtaan pari asuntoa. Tässä muutamia fiiliskuvia reissulta. Somistuksen pidin mahdollisimman simppelinä, sillä halusin itse tilan esille ja kuvata sen vähän galleriamaisena. Tunnelma vanhassa talossa oli ihan huikea! Kontiksi naamioitu kylppäri oli muuten nerokas keksintö ja todellakin antaa särmää asunnolle.

Rakastan tälläisiä keikkoja, ovat toki raskaita, mutta tykkään työskennellä yksin - niin rauhallista, eikä mitään kiirettä. Somistusta varten nappasin kotoa muutamia juttuja. Lainasin tekstiilejä, pientavaraa ja tuolin Sisustuksen Koodista. Kukat sain Kukka Fiorilta. Kiitos kaikille!

Makkaratehdas sisältää kaksi asuntoa, tässä siis niistä ensimmäinen. Toisen esittelen tuonnempana.

/old apartment in Turku

• Imurointi. Hiljainen imuri, my ass, miten voikin olla sellainen ääni, joka blokkaa omat ajatukset sekä ärsyttävän vähän, että paljon. Ja miten se johto, joka on aina niin pitkästi tiellä, että siihen kompastuu kolmesti matkalla huoneen päästä toiseen ei ikinä ylety mihinkään.
• Tiskaus. Yyh, etenkin se rannetta pitkin valuva vesipisara, kun laittaa astiaa kuivauskaappiin. Yyh.
• Pölyjen pyyhkiminen. Enkö voi vaan sytyttää kaikkea palamaan?

Jokaisen lähipiiristä löytynee henkilö, joka ottaa itsestään täydellisiä selfieitä. Siis sellaisia, ettei aina tule edes mieleen, että tyyppi on ottanut kuvansa itse. Kuvakulma on paras mahdollinen, ei näy rypyt, näpyt eikä kaksoisleuka. 

Minä en kuulu tähän joukkoon, en todellakaan. Sitä paitsi minusta selfien ottaminen on aina jotenkin... vaivaannuttavaa. Mutta katsokaapa koiraani - sillä on selkeästi selfieilme ja -kulma tarkasti harkittuina!

Kello on jo yli puolenyön. Jykä nukkuu, tuhisee vieressäni. Suljen kirjan, laitan sen yöpöydälle ja suljen valot. Vedän peiton korviini ja käperryn lämpimään. Aah, parasta. Suljen silmäni. Samassa räväytän ne kauhuissani auki: Kuulinko jotain, tuleeko se kohti? Ei, ei, EIII! 

Pieni hahmo liikkuu päättäväisesti kohti sänkyämme. Seisahtuu Jykän puolelle ja tuijottaa, ei puhu mitään, vain tuijottaa. Minä näyttelen nukkuvaa. Tuijotuksen voima on niin väkevä, että Jykä havahtuu siihen. Hän nostaa pienen hahmon väliimme ja samassa tyynyni on vallattu. Pieni hahmo käpertyy tyynylleni mahtuen siihen kokonaan. Huokaisen ja siirrän pääni alaspäin pelkän patjan päälle. Yritän nukahtaa. Alan vaipua jonkin asteiseen horrokseen, kunnes mojova kantapääpotku päähäni, terävöittää aistini täysin hereille. Pieni hahmo on päättänyt siirtyä isänsä tyynylle, mutta varmuuden vuoksi iskee päähäni napakoita potkuja tasaisin väliajoin. 

Ei tästä tule mitään. Nousen ylös sängystä, otan hahmon syliini ja kannan hänet omaan sänkyynsä. Käperryn sikiöasentoon hahmon viereen. Hahmo pyörii ympyrän kuin lankakerä, läpsii ja potkii minua tasaiseen tahtiin. Jonkin ajan kuluttua pyöriminen hidastuu, loppuakseen pian kokonaan. Hahmo hengittää tasaisesti. Makaan vielä hetken liikumatta vierellä ja hivuttaudun sitten varoen pois minisängystä.

Hipsin omaan sänkyyni, vedän peiton korviini ja suljen silmäni. Jostain syystä avaan pian silmäni uudestaan ja näen kuinka hahmo on ilmaantunut takaisin tuijotuspaikalleen.

Ei, ei, EIIIIIII! 

                                                       ............

Nämä meidän yöt ovat menneet suoraan sanoen vituiksi, tuteista luopumisen jälkeen. Voinko kääntää kelloa taaksepäin, palauttaa tutit takaisin öihimme ja saada ne lapsen 10-11 tunnin yöunet omassa huoneessaan takaisin? Tai voisiko ne hiton sorsavauvat vaikka palauttaa ne tutit Saanalle takaisin? Eihän ne niitä enää tarvitse, kun eläimet kasvaa ja kehittyy niin paljon nopeammin kuin ihmiset. Kuka pölvästi edes keksi, että ne tutit pitää antaa jollekin sorsavauvoille?

Tiedättekö mitä hain tovi sitten postista?

Mitäpä muuta kuin tuollaisen julmetun kokoisen Tuomas Veturi-vetopinjatan, jonka tilasin netistä synttärisuunnittelukohtauksen kourissa kieriskellessäni. Ihan tuikitavallisia heräteostoksia...

Mies kommentoi, että eikös ole aika julmaa, jos lapsilauma hakkaa kepeillä Kuutin lempihahmoa, mutta kyseessä on tosiaan sellainen versio pinjatasta, jonka karkkivarannot paljastuvat pohjasta esiin otettavia pitkiä nauhoja nykimällä. Voisi toivoa sen olevan vähemmän brutaalin lisäksi myös ei-niin-riskaapeli viritys - lapsivieraiden keski-ikä kun on himpan päälle kolme vuotta.

Tuon virittäminen juhlapaikan kattoon ilmapallojen ja viirien kaveriksi saattaa niin ikään olla oma lukunsa. Onneksi sentään veljeni ja isäni ovat pituudeltaan lähempänä kahta kuin puoltatoista metriä; Kenties ei tarvitse paikata itsensä sokerihumalapäissään johonkin huonekalunkulmaan teloneiden lasten lisäksi myös koristelutouhuissa jakkaralta pudonneita vanhempia.