Uusimmassa Dekossa (2/15) on viiden aukeaman juttu meidän kodistamme. Juttu tehtiin viime lokakuun alussa ja nyt jo se julkaistiin. Jutun kirjoitti ihana MaijaStiplu.-blogin takaa ja kuvat otti Mirva Kakko.
Aika jännää nähdä oma koti ja itsensä lehden sivuilla. Juttu on kaikin tavoin onnistunut ja juuri meidän näköisemme.
Nappasin Lidlistä eilen mukaani pari nippua tulppaaneja. Piristävät ihanasti kodin ilmettä ja jotenkin niistä huokuu lupaus kevään lähestymisestä.
Rattoisaa sunnuntai-iltaa!
Joka kerta, kun aloitan uuden mallin suunnittelun yritykselleni, niin mietin kauhun sekaisin tuntein, että teenkö taas lisää turhaa tavaraa maailmaan? Huojentavia asianhaaroja on se, kun pystyn sanomaan jokaisesta tuotteesta mistä sen materiaalit on hankittu; Mikä lammastila on tuottanut villan, missä se on kehrätty, missä värjäysaineet on kasvatettu (tai mistä kerätty), missä olen langan värjännyt ja jopa sen, kuka on tehnyt puikot, joilla neulon. Kun kyse on vielä maatuvista materiaaleista, niin voin hieman huokaista helpotuksesta. En haluasi tuottaa maailmaan yhtään tuotetta, jonka takana en voi täysin seistä.
Kun levitin tänään pyykkiä narulle, niin mietin pystyisinkö panostamaan laatuun enemmän, tai pitäisinkö parempaa huolta tavaroistani, jos niitä olisi vähemmän? Nauttisinko kotitöistä enemmän, jos pyykit mahtuisivat kuivumaan helposti silloinkin, kun pyykkikorin pohja näkyy? Mikä oikeasti on tarpeeksi?
Välillä miehen tavarat häiritsevät enemmän, kuin omani. Miehen villasukat pitkin lattioita, tai kaappi, johon en saa tungettua kauluspaitaa siististi, saa saa ärsytys käyrän yllättäen nousemaan. Enää en edes yritä tunkea miehen kaappiin mitään,,, Nykyään hän saa tehdä sen ihan itse! Ei sillä, miehellä kyllä on ihan looginen järjestys vaatteilleen ja tavaroilleen, mutta minä en vaan ole ihan niin luova...
En ole tosin ostanut itselleni mitään aikoihin. Hyvä puoli kolmea kymppiä lähestyessä on se, että on alkanut löytää oman tyylinsä ja vaatekaappista ei löydy enää mitään, mitä en käyttäisi miltein joka päivä.
"Minimalism is not a lack of something. It’s simply the perfect amount of something." - Nicholas Burroughs
Kirjoista ja levyistä sen sijaan on vaikea luopua. Kellarikomerossa on laatikoita, joista en ole ihan varma mitä ne sisältää. Lapset kasvaa niin nopeasti, että pieneksi menneet vaatteet notkuu kaapin perukoilla liiankin kauan ennen kierrätykseen menemistä. Jotkin tavarat (kuten valokuvat) ovat niin hankalassa paikassa, ettei niitä oikein voi katsellakaan silloin, kun haluaisi.
Totuus on myös se, että vaikka itse haluasin usein lähestyä tavaran määrässä miltein asketismia, niin perheeseeni kuuluu kuitenkin monta muuta, jolle tavara on ihan fine. Lisäksi ehkä välillä liian innokas tavaroiden karsiminen saa mut paniikissa lähtemään kauppaan ostamaan vaikkapa tyhjää kansiota, kunnes ovella mies huikkaa, että siltä voisi löytyä.
- Riina
Miten järkätä 6- vuotissynttärit, kun koti on remontissa ja käytössä on vain keittiö ja olohuoneessa reilu maton kokoinen leikkialue?
Vähän vaadittiin luovuutta. Teema oli kuitenkin selkeä - merirosvo vai pitäiskö kutsua pirates? Syksyllä tavoitteemme oli saada koti täysin valmiiksi tammikuun loppuun mennessä keskimmäisemme synttäreiksi. Toisin kävi ja yläkerta on siinä pisteessä, että se on eristetty ja kipsilattia on melkein valmis. Halusimme ehdottomasti kuitenkin pitää kaverisynttärit, joita oli kauan odotettu..Eurokankaasta ostin verkkomaista verhokangasta, jonka heitin eteisen rekin ja vaatteiden päälle. Ohjelmalle ei asetettu suuria paineita mutta ehdotin miehelle, että yläkerran vapaata lääniä voisi kuitenkin käyttää synttäreillä nyt, kun työkalutkin oli siivottu. Yläkertaan voisi viritellä mm. aarteenetsintää, pelikenttää, ongintaa jne.
Viirit ja tarrat on muuten helppo, nopea ja edullinen tapa tehdä synttärikoristelu. Kertakäyttöastiat blogiini tarjosi Pop Up kemut- juhlakauppa, jonka valikoimasta löytyy ihania juhlatuotteita lukuisiin eri teemoihin. Verkkokaupan toimitus on nopeaa! Verkkokaupan sivuilta löytyy myös itsetulostettavia tuotteita kuten viirejä ja etikettejä.
Menulistalla oli hodareita, sipsiä, lihapullatikkuja, mokkapaloja, karkkia ja naposteltavia kasviksia. Kakkua en tänä vuonna tehnyt, koska se on niin usein jäänyt syömättä. Siispä jäätelöbaari karkkien kera oli oiva vaihtoehto. Yläkertaan saatiin hyvät sählypelit, portailla ongittiin ja ongintapusseista saadut tatuoinnit osa laittoi käteensä ja osa halusi säästää kotiin. Lopuksi rakenneltiin kavereilta saatuja uusia legoja, joita taisi tulla aika paljon. Ihanat synttärit vaikka vähän luovuutta vaadittiin tällä kertaa.
*Blogijuttuun saatu kertakäyttöastiat Pop Up kemujen verkkokaupasta
Kun pääsin aulaan levinneen vaatehuoneen kimppuun, oli näky lohduton. Ja kyllästytti koko projekti. Tulosta syntyi siitä huolimatta, että kaksi laatikkoa sisältönsä (kaikenmaailman sälää ja muistoja ja tarpeellista ja tarpeetonta) latisti vähäistäkin intoa. Mikä yllätys olikaan, kun ensimmäinen Ikea-kassi (keskikokoinen versio), paljastui vajaaksi kassilliseksi paperinkeräykseen matkalla olevia vanhoja lehtiä, mainoksia ja päläpälä... Ihan totta; mitä on ollut mielessä, kun olen alakerrasta roudannut ko. kassillisen yläkertaan vaatehuoneeseen sen sijaan, että olisin astunut kassin kanssa ulos ja käynyt kippaamassa sen paperinkeräyslaatikkoon? En käsitä.
Muita poistoja samalta täsmäiskulta; resepti vuodelta 2006, kuitteja vuodelta 2006, purkkaa vuodelta 2006, kurkkupastilleja vuodelta 2006, kyniä ja hiuspampula vuodelta 2006, tamponeja (käyttämättömiä) vuodelta 2006 (lieneekö näistä yksi juurikin se onneton tamponi, jonka pudotin katsastusmiehen jalkoihin tuosta samaisesta laukusta...) ja kaikki tämä käsilaukussa, jota olen kaivannut ja etsinyt, vuodelta 2006. Laukku oli ruma ja sanka korjausta vailla. Mietin, että jos en yhdeksään vuoteen ole saanut sitä korjattua ja nyt pitäisi siistiä myös vuorikankaaseen liiskaantuneet kurkkupastillit, niin... ja laukkukin on ruma ja epäkäytännöllinen (lue tamponikommentti ylempää), joten... Goodbye. Mut oli se ihana laukku joskus. Samasta laatikosta tuli vastaan myös vuoden 2014 taidekalenteri. Poistoon!
Mä lasken omalla tavallani ja koen nyt olevani kolme poistoa plussalla. Talvilomaviikko tulee olemaan myös poistoista lomaa, joten mieluummin ahkeroin niitä nyt, kun on innostusta (Täh? Ei ollut kyllä! :D) kuin jälkikäteen. Jos ei silloinkaan innosta, mutta on pakko, on projekti vaarassa. Mua aina ottaa päästä kaikki pakot. Nyt voin teeskennellä, että tämä on vapaaehtoista. :D
Aulaan jäi kuitenkin tavaraa, joten... huomenna ON mentävä vaatehuoneen perälle ja aloitettava järjestely sieltä. Oh noes. Saan jatkaa tätä huomenna, ihanata, ihanata. Trallallaa, positiivinen asenne laulattaa...
Palailen ajassa hieman taaksepäin ja kerron kokemuksestani vuokrata huone Genovasta, Italiasta vaihto-opiskelun ajaksi. Voisin lyhyesti todeta, että kyseinen kokemus oli ennen kaikkea opettavainen ja silmiä avaava, mutta valotanpa näitä tapahtumia teillekin parin postauksen verran. Tässä niistä enimmäinen.
En oikeastaan koskaan ollut ajatellut, että jonain päivänä todella asuisin kämppisten, saatika täysin vieraiden ihmisten kanssa samassa asunnossa Vaihtoelämä kuitenkin tarjosi siihen mahdollisuuden tai ehkä pakotti? Minulla on aina ollut tarve saada välillä omaa rauhaa ja tehdä asioita omalla tavallani. Mietitytti, pystyisinkö sopeutumaan elämään yhdessä ihmisten kanssa, joilla ehkä on erilaisia tapoja tapoja kuin minulla tai joutuisinko perinteiseen vaihtariasuntoon, jossa ramppaisi jatkuvasti vierasta porukkaa juhlimassa ja mekastamassa.
Aloitin asunnon etsinnän Easystanza-sivustolta, jossa oli tarjolla useita kimppakämppiä ympäri Genovaa. Olin sähköpostitse yhteydessä lukuisiin vuokranantajiin, mutta osa asunnoista karsiutui jo alkuvaiheessa joko sijaintinsa tai hintatasonsa takia. Yhteen asuntoon olin jo tykästynyt kovin, mutta kun selvisi, ettei sinne ollut mahdollista tehdä vuokrasopimusta jouduin jatkamaan etsintöjä. Toinenkin kämppä vaikutti lupaavalta. Se sijaitsi hyvämaineisella alueella, sekä 10 minuutin kävelymatkan päässä keskusaukealta ja koululta. Asunto on 1800-luvulla kaupunkiin saapuneille aatelisille rakennettu ja ihastuin kauniisiin mosaiikkilattioihin ja vanhan talon tuntuun. Se ei ollut kuvienkaan perusteella aivan tiptop-kunnossa, mutta on melko vaikeaa löytää huippukunnossa olevaa kämppää huokeaan hintaan näiltä kulmilta.
Hieman riskillä sovin vuokranantajan kanssa, että otan huoneen. Hän pyysi minulta ennakkomaksua eli käytännössä ensimmäisen kuun vuokraa, jotta voisi varata minulle kyseisen huoneen. Tässä kohtaa hälytyskellot alkoivat soida. Vastasin sähköpostilla etten suostu tähän ehtoon, sillä enhän voinut mitenkään olla varma, että kyseessä ei olisi huijaus. Kyseisellä nettisivustollakin kun varoitettiin maksamasta kenellekään mitään, ennen asunnon näkemistä. Tämä oli kuitenkin ok vuokrantajalle ja pääsimme yhteisymmärrykseen.
Saapuessani Genovaan en oikein tiennyt, mihin olin joutumassa. Olin sopinut muuttavani kämppään vain muutaman kuvan ja sähköpostiviestin perusteella. Kuitenkin minulla oli mahdollisuus perääntyä, enhän ollut allekirjoittanut tai maksanut vielä mitään. Olin ilmoittanut saapuvani tiettyyn aikaan, mutta ketään ei ollut vastassa, eikä vastannut puheluun. Asunnon kohdalla näytti olevan jokin toimistotila. Hetken panikoituani joutuneeni huijatuksi, sain viimein kiinni henkilön, jonka kanssa olin ollut yhteydessä. Hän kuulemma lähettäisi isänsä ottamaan minut vastaan.
Pääsin sisälle taloon. Edessäni oli vastaanottotiski ja muutama ovi. Niiden ohi minut johdatettiin pitkään käytävään, jonka lattialla oli punainen matto ja toisella seinustalla massiivinen kirjahylly ja toisella seinustalla ovia. Saavuin saliin, jossa oli pitkä ruokapöytä ja seinustoilla jälleen muutama ovi. Minut johdatettiin yhteen huoneista, mutta se ei ollut sama kuvissa näkemäni avara ja valoisa, kauniilla mosaiikkilattialla varustettu. Huomautettuani asiasta löytyi viimein oikea huone, vieläpä parvekkeellinen. Jäin siis siihen asuntoon. Tähän asti kaikki tuntui menneen kuitenkin ihan ok ja minut vastaanottanut henkilö vaikutti kohteliaalta. Pienet epäkohdatkin uskoin vielä inhimillisiksi virheiksi. En osannut aavistaakaan minkälaisiin sotkuihin heidän kanssaan joutuisin.
"Niin hei onks teillä jotain viherkasveja täällä? Jotain, mitä pitäis muistaa kastella?", kysyi puutaloon kuukaudeksi asumaan tuleva ystävä ja kuikuili ympärilleen.
"Hehehehe no ei", naurahti Joel.
"Meillä ei sellaisia ollenkaan harrasteta".
"Joo, ei meillä ole mitään kasveja. Ei me kuitenkaan muistettais kastella niitä", minä vahvistin yksimielisenä Joelin kanssa.
"Niin, tota...", ystävä aloitti:
"Mikäs toi tossa ikkunalaudalla sitten on?"
Oho! Meillähän on kasveja!
*******
Tämän postauksen ilmestyessä olemme jo (toivottavasti) laskeutuneet Espanjan maaperälle. Alavireisinä, mutta kuitenkin. Palataan linjoille kun tietoliikenneyhteydet suovat - ja muistakaa myös Instagram!
Ja jos ei ole omaa Instagram-tiliä, niin tuosta oikeasta sivupalkista pääsee silti kuvia katselemaan. Kommentoida silloin ei voi, mutta kommentin voi toki laittaa tänne blogin puolellekin, vaikkapa tuoreimpaan bloggaukseen tai ihan miten haluaa :)
Heippa hetkeksi, Suomi! Hola, Españja! (apua, sanotaanks se noin...?)
Tässä olisi pientä esimakua meidän asunnosta, joka on kokenut viimeisen viikon aikana aikalailla uuden ilmeen.. Nimittäin meillä alkoi kylpyhuone remontti ja mun huone toimii "pienenä" varastona. Joten virallisia kuvia saadaan tovin vielä odotella, mutta hyvä niin sillä koti alkaa näyttämään kodilta pikkuhiljaa! Voisin jotain pientä yleistä kertoa meidän asunnosta, jotta tää postaus ei jäisi liian lyhyeksi.
1. Tää on meidän toinen yhteinen vuokra-asunto, ennen tätä asuttiin reilu vuosi Laajasalossa. Asunto on Helsingin vuokra-asuntojen kautta saatu. Meillä on 3h+k, Kivikosta. Neliöitä on 76m, sekä tilava parveke. (Ainut - puoli on, että ei oo parvekelaseja).
2. Meillä on ihana pohjaratkaisu, joten ollaan saatu kyllä neliöt hyödynettyä. Avara keittiö ja olohuone ovat melkein samaa tilaa, mutta saatu silti niistä 2 erillistä huonetta.
3. Ollaan haluttu pitää sisustus lähes simppelinä värimaailmassa. Olohuone on vaalealla sisustettu, joka saa lisää valoa isosta ikkunasta. Yleisten tilojen verhojen kanssa ollaan haluttu pitää yksinkertaisena, joten musta kappa sopii loistavasti valkoisten "kimalle" verhojen kanssa.
4. Asuntoon ollaan haluttu luoda pieniä ihania yksityiskohtia, joista ehkä hämmentävin on ollut muiden mielestä meidän tiskiainepullo. Usein ollaan saatu kuulla, miksi Fairya pidetään Jack Daniels pullossa. Myönnän, etten ehkä pitänyt tuosta ideasta alkuunsa kuultuani sen. Kuitenkin olen kiintynyt sihen nyt todella suuresti. Muita DIY -juttuja keittiöön ollaan vasta hommaamassa, kuten maustepurkkeja hieman DIY-hengessä.
Minkälaisia asioita, te suositte sisustamisessa? :)
Tiina.
Tässä olisi pientä esimakua meidän asunnosta, joka on kokenut viimeisen viikon aikana aikalailla uuden ilmeen.. Nimittäin meillä alkoi kylpyhuone remontti ja mun huone toimii "pienenä" varastona. Joten virallisia kuvia saadaan tovin vielä odotella, mutta hyvä niin sillä koti alkaa näyttämään kodilta pikkuhiljaa! Voisin jotain pientä yleistä kertoa meidän asunnosta, jotta tää postaus ei jäisi liian lyhyeksi.
1. Tää on meidän toinen yhteinen vuokra-asunto, ennen tätä asuttiin reilu vuosi Laajasalossa. Asunto on Helsingin vuokra-asuntojen kautta saatu. Meillä on 3h+k, Kivikosta. Neliöitä on 76m, sekä tilava parveke. (Ainut - puoli on, että ei oo parvekelaseja).
2. Meillä on ihana pohjaratkaisu, joten ollaan saatu kyllä neliöt hyödynettyä. Avara keittiö ja olohuone ovat melkein samaa tilaa, mutta saatu silti niistä 2 erillistä huonetta.
3. Ollaan haluttu pitää sisustus lähes simppelinä värimaailmassa. Olohuone on vaalealla sisustettu, joka saa lisää valoa isosta ikkunasta. Yleisten tilojen verhojen kanssa ollaan haluttu pitää yksinkertaisena, joten musta kappa sopii loistavasti valkoisten "kimalle" verhojen kanssa.
4. Asuntoon ollaan haluttu luoda pieniä ihania yksityiskohtia, joista ehkä hämmentävin on ollut muiden mielestä meidän tiskiainepullo. Usein ollaan saatu kuulla, miksi Fairya pidetään Jack Daniels pullossa. Myönnän, etten ehkä pitänyt tuosta ideasta alkuunsa kuultuani sen. Kuitenkin olen kiintynyt sihen nyt todella suuresti. Muita DIY -juttuja keittiöön ollaan vasta hommaamassa, kuten maustepurkkeja hieman DIY-hengessä.
Minkälaisia asioita, te suositte sisustamisessa? :)
Tiina.
Eräänä päivänä tekemättömiä töitä vältellessäni keksin alkaa siivota paperihelvettilaatikkoa. Siis sitä, minne työnnän kaikki viralliset tai muuten vaan tärkeät asiapaperit. Osa on päätynyt siististi kansioon, kuten työ- ja koulutodistukset, mutta laatikko sisältää myös kaikkea muuta käsittämätöntä paperijätettä maan ja taivaan väliltä, mitä vuosien saatossa olen saanut käsiini ja jostain syystä ollut kyvytön heittämään niitä pois.
Löysin muun muassa festarilehtisiä, joista mainittakoon esimerkiksi vuoden 2006 Ruisrock ja kasan sisäänpääsyrannekkeita luoja ties mistä tapahtumista. Löysin kirjeitä, jotka oli kirjoitettu rakkaudella ja toisia mitkä olivat virallisempia. Kirje koulusta, minne minua ei hyväksytty, muistan edelleen miten surullinen olin kirjeen luettuani. Onneksi laatikosta löytyi myös hyväksymiskirje toiseen kouluun, mikä näin jälkeenpäin ajatellen olikin se parempi minulle. Erilaisiin matkoihin liittyvää paperia oli myös kasapäin. Löysin muun muassa matkalaukkuihin kiinnitettyjä lipukkeita ja käyntikortin juuri siihen yhteen ihanaan espanjalaiseen ravintolaan, missä viini tuotiin pöytään kysymättä ja missä maiston ensi kerran aiolia.
Laatikon pohjalla ajelehti irtonaisia valokuvia, jotka ovat joskus olleet kehyksissä, mutta ovat joutuneet siirtymään uusien tieltä. Joulukortteja ja onnitteluja syntymäpäivästä, kihlautumisesta, valmistumisesta. Korttien osoitteet vaihtelivat asuinpaikkani mukaan, jotkut olivat matkanneet pidemmän matkan Tanskaan asti, jossa majailin puolisen vuotta. Löysin terveystodistuksen, joka minulle oli teetetty yhdeksännellä luokalla ja todistuksen, joka vakuutti minun suorittaneen inssiajon läpi hyväksytysti.
Tyhjensin koko laatikon, heitin tarpeettomat pois ja järjestin loput kansioihin. Homman jälkeen olo oli hieman hämmentynyt, ihan kuin koko pieni elämäni olisi ollut tuossa laatikossa. Kaikki paperit, jotka todistavat kukin osaltaan minun osaavan jotain, olleeni jossain ja kokeneeni asioita ovat tuossa laatikossa. Paperisia todistuksia ja muistoja.
Olen muuttanut useamman kerran ja joka kerta pyrkinyt hankkiutumaan ylimääräisestä tavarasta ja roskasta eroon. Aloin epäillä että karsintani ei ole koskaan saavuttanut tuota laatikkoa.
Suurta hilpeyttä herätti vanha kuntosaliohjelmani, joka löytyi yhdestä kansiosta. Sen teki eräs personal trainer 17-vuotiaalle minulle erään pikkukaupungin kuntosalilla. Paperin alussa kehotettiin veivaamaan cross traineria vähintään 20 minuuttia treenin aluksi JA lopuksi. Ja minähän veivasin. En tiedä mistä ammensin tahdonvoiman tuolloin, koska nykypäivänä jo 5 minuuttia cross trainerissa tuntuu seisauttavan aivotoimintani ja kyllästyn lähes kuoliaaksi. Tiedetään, tiedetään, se lämmittely on tärkeää, mutta 20 minuuttia cross trainerissa? Joka kerta? Aluksi ja lopuksi? Hrrr...
Myös painot olivat lähes naurettavan kevyitä, mutta ehkä niillä 17-vuotiaan liikunnanvälttelijän narukäsillä ei enempää olisi nostettukaan. Ja tietysti pelkäsin myös, että suurilla painoilla minulle yks kaks pamahtaa ihan valtavat lihakset, niin etten enää mahdu kuntosalin ovista ulos. Niinpä niin.
Ilse Crawford on suosikkini ja suurimpia inspiraation lähteistä. Uskomaton Ett Hem on yksi hänen taidonnäytteistään ja haaveilen usein lomasta siellä.
Tilasin Ilsen kirjan A Frame For Life ja se saapui juuri kotiini, ihana ihana ihana! Meinaan viettää illan tämän kera. Suosittelen!
/on my table right now...
Tiesitkös, että tämä vuosi on Kirjan vuosi ja eilen vietetiin Lukurauhan päivää?
Kirjan vuoden tarkoituksena on nostaa kirjat keskiöön elämysten ja ilon lähteenä sekä houkutella uusia lukijoita kirjojen äärelle. Kannustimena toimivat mm. erilaiset kirja- ja kirjallisuustapahtumat, joihin suosittelen tutustumaan tästä linkistä.
Kirjan vuosi on huippujuttu aikana, jolloin moni meistä harrastaa mieluummin kuvien pikapläräystä ja puhelimen loputonta selaamista kuin syventymistä hyvän tarinan äärelle.
Mietin usein, mitä järkeä on tuijottaa näytöltä jonkun julkkiksen otosta omasta persvaostaan tai kesävarpaista altaan äärellä? Katsoa kuvaa kerran, tykätä ja unohtaa sen siliän tien, mihin olikaan niin kovin tykästynyt.
Miten se edistää hyvinvointiasi, tuo lepoa ja rauhaa, tarjoaa elämyksiä tai kehittää mielikuvitustasi?
Lukurauhan päivänä pöydälläni notkuu neljä avattua kirjaa. Yksi kertoo lottovoittajista, toinen Tokion nähtävyyksistä, kolmas maailman kuuluisimmasta taulusta ja neljäs harrastelijasalapoliisista.
Viimeksi mainittua suosittelen myös sinulle: Alan Bradley ja Piiraan maku makea.
Ai että miksikö?
Ota ihmeessä selvää ja L-U-E. ♥
Maatessani 17-vuotiaana silloisen poikaystäväni vanhempien sängyllä, keksin ensimmäisiä sellaisia unelmia, jotka edelleen muistan varsin selkeästi. Unelmani kuului kaikessa yksinkertaisuudessaan näin: haluan asua joskus kodissa, jossa on kattoikkunat. Unelma itsessään ei ollut siihen hetkeen kauhean omaperäinen, sillä se syntyi maatessani kattoikkunoiden alla. Yhtäkaikki, se jäi elämään.
Kun runsas vuosi sitten marssin innosta hihkuen tähän asuntoon sisään en vaivautunut hillitsemään itseäni. Vihdoin, vajaa 10 vuotta myöhemmin olisi se hetki, kun jokin haaveistani olisi käymässä toteen - uudessa kodissa oli kattoikkunat. Oli jo aikakin.
Ikkunat ovat asettaneet haasteita sisutukselle ja asunnon lämmittämiselle - kovimmilla pakkasilla nenä jäätyy sohvalla. Valokaan ei ole ollut talvikuukausina itsestäänselvyys lasien ollessa kuukaudesta toiseen joko jäässä tai lumen peitossa - oh well, on ollut ainakin tunnelmallista. Talven haitoista huolimatta viikonlopun valo sai minut silti jo nyt kaipaamaan sitä, mitä on ollut tähän astisista kodeistani vain ja ainoastaan tässä - oikeus nauttia auringosta aina sen nousun hetkistä laskuun saakka.
Nyt, vuosi tuosta tammikuusta eteenpäin, kattoikkunat ovat se jokin, joka saa tästä asunnosta luopumisen tuntumaan erityisen surumieliselle - ja samalla se jokin, joka muistuttaa minua siitä, että haaveilulla on väliä. Lähtökaihoissani tuijotin tähtiä sängystä lauantaiyönä ja keksin taas unelman: haluan asua joskus uudestaan kodissa, jossa on kattoikkunat.
Lyyti-neiti, pieni kottarainen täytti tänään 8 kuukautta. Viime viikkojen aikana Lyde on..
.. oppinut nousemaan tukea vasten pystyyn. Tyttö vetää itsensä käsivoimilla polvilleen ja valitettavasti välillä myös seisaalleen asti. Varsinkin sohvapöytä soveltuu tähän hyvin.
.. oppinut ryömimään. Ensin äidin puhelimen perässä ja nyt reissataan jo ympäri kämppää. Useimmiten määränpäänä on uunin luukku, suihkun lattiakaivo tai vessan patteri.
.. syönyt monia uusia juttuja..
.. kiukutellut..
.. sekä ottanut osumaa niin tv-tason, lelulaatikoin kuin lattiankin kanssa. Mustelmia ei vielä ole kuitenkaan tullut.
Yhdessä on
.. juhlittu yhdet 3- ja yhdet 65-vuotissyntymäpäivät..
.. taputettu..
.. shoppailtu..
.. ulkoiltu..
.. ja jatkettu muskaria.
Äiti on mm. aloittanut ja lopettanut unikoulun, tuloksettomana.. (tästä saisi ihan oman postauksen..) sekä saanut niska-hartiseudun taas kunnolla jumiin, kun on yrittänyt saada vauvan rauhoittumaan omaan sänkyynsä ja välistä viettänyt yönsä tuttina. Lapsi on myös potenut eroahdistusta, kuolannut massiivisesti ja pureskellut kaikkea käsiin osunutta varpaista mattoon ja laukun hihnoihin sekä oppinut heittäytymään syöttötuolissa tai sylissä selkä kaarelle, kun jokin asia ei miellytä. Yhdessä on myös oltu yökylässä mummolassa, pottailtu ja saatu saalista ja parhaillaan sairastetaan flunssaa, tyttö ensimmäistä kertaa kipeänä.
Ollaan saunottu yhdessä, köllötelty, leikitty ja laulettu, naurettu, riehuttu ja kiljuttu ja rakastettu. <3
Mummukan sanoin "Sinä olet Lyyti onnentyttö. Olet onnentyttö, koska sinua rakastetaan."
Tämän kuvakoosteen nimi oli luonnoksissa pitkään Tällä viikolla, mutta... heh. Sellaista sattuu.
Joka tapauksessa - viime viikolla...
...pikkuapina opetteli uuden taidon: vetämään jakkaran kylpyhuoneen lavuaarin alta, kiipeämään sille ja vääntämään hanat auki. Harmillista vain, että brittityyliin kylppärin hanassa ei ole termostaattia, vaan siitä voi oikeasti tulla tulikuumaa vettä. Jakkara muutti siis toistaiseksi vinttikammariin piiloon. Pikkuapina ei arvosta asioiden saamaa käännettä.
...aloimme monen, monen vuoden jälkeen tilata taas maitopullot kotiinkuljetuksella paikallisesta meijeristä! Minusta viehättävä brittielämän kuriositeetti, josta sietää maksaa vähäsen enemmän kuin marketin maidosta. Eikä jätettäkään synny kuin foliokorkin verran, sillä pullot palautetaan tietysti uudelleentäyttöä varten.
...Lontooseen satoi ensilumi! Siis sellainen, joka kesti maassa ainakin muutaman tunnin. Eddieä se aluksi lähinnä mietitytti, sitten harmitti, kun lumeen yhdistyi routaan jämähtänyt hiekkalaatikko.
...pikkuapina opetteli juomaan pillimehua asiaankuuluvalla hartaudella. Lisäksi ipana sai uudet kuvassanäkyvät rapukuvioiset sisätossut sekä punaisen fleecehatun - 3-5-vuotiaiden kokoa, mutta juuri sopiva! Hmm, selitän sen sillä, että fleece ei jousta...
...leivoin MM:n esimerkistä innostuneena ensimmäistä kertaa elämässäni runebergintorttuja! Ei niistä kauniita tullut - mutta huh miten hyviä. Sokerihiiremme ei leipomuksiani kuitenkaan arvostanut kuin rakennuspalikoina. (Elkää hermostuko siellä, lapsi sai vain manteliliköörillä maustamattoman tortun.)
...vesikirppu rakasti uimatuntiaan, oli luokkansa mestaripärskyttäjä, erinomainen altaan reunalta veteenponnahtaja ja kelpo sukeltajakin. Selällään kelluminen ja epävakaalla "lankulla" käveleminen olivat ainoat harjoitukset, joista Eddie ei tykännyt. Jee!
Lisäksi ehdimme törmätä leikkipuistossa suomalaiseen, peräti meikäläisen naapurikunnasta kotoisin olevaan isoäitiin, käydä leikkitreffeillä, muskarissa ja soft playssä, tutustua uuteen lähipuistoon ja käydä muutaman kaveriperheen kanssa Sunday roastilla meille uudessa, varsin viehättävässä pubissa. Eddie tosin ei elämänsä ensimmäisestä paahtokana-ateriasta nakertanut kuin vähäsen Yorkshire puddingin kulmaa ja perunaa, huoh. Kaiken kaikkiaan kuitenkin varsin mainio viikko.
Tämä viikko alkoikin sitten kirjaimellisesti pamahduksella, kun muksu onnistui aamulla putoamaan/kaatumaan niin, että puraisi siinä sivussa kieleensä (veikkaan osasyylliseksi tv-tasoa; itse olin kulman takana keittiössä enkä todistanut tapahtumaketjua). Vähän verta ja paljon kyyneleitä, lapsiparka. Lääkäriä ei onneksi (vieläkään, kop kop) tarvittu.
***
In the past week, our little monkey has learnt to climb onto a stool and turn on the bathroom tap, been rather apprehensive about the first snow of the winter, practised drinking through a straw, and enjoyed his swimming lesson. In the meanwhile, I have enjoyed getting milk delivered on the doorstep again after nearly ten years, and baking my first ever Runeberg cakes (named after the national poet of Finland, whose wife used to make these distinctive almond and raspberry cakes for him). Eddie, however, didn't enjoy my delicious cakes - he likened them to building blocks.
Ripaus vaaleanpunaista, ihanan hempeää ja pehmeää sekä sopivan herkkää. Meiltä ei löydy juurikaan herkintä vaaleanpunaista mutta sitten kun sitä on, nautin siitä suunnattomasti.
Omenapuun kukat ovat kevään pitkän odotuksen jälkeen täydellisiä. Meidän puussa on vielä niin ihania kukkia, että ensin ne ovat vaaleanpunaisia ja avautuessa niistä tulee valkoisia. Ihania! Ja olen upottanut maahan sipuleita, jotka kukkivat yhtä aikaa vaaleanpunaisena merenä - tulppaaneja, tietysti. Mahtavia!
Hetkeä myöhemmin meille avautuu vielä kurjenpolvia, jotka reunustavat hiekkaisen penkin reunaa. Ne saattavat olla espanjankurjenpolvia, varma en ole, sillä ostin ne ilman lajitietoa. Muuhunhan sitä ei tarvitse kuin nimellä kutsumiseen ja uusien samanmoisten taimien hankintaan, ne kukkivat kauniisti ilman nimeäkin.
ps. Katsotaan milloin on valmista. Veikkaan maaliskuuta!
Kertomuksia hostellielämästä.
Olen elänyt viimeisen kahdentoista päivän ajan puolalaisessa hostellissa. Mielestäni nyt on sopiva aika kertoa hieman tunnelmia elintilastani.
Hostellini valikoitui puhtaasti hinnan perusteella. Asun kuuden sängyn dormissa, joka on suunnattu vain naisille. Tai no ainakin melkein, jos ei lasketa sitä yhtä yötä, kun huoneessa nukkui viiden naisen lisäksi yksi poika housut jalassa. Tosin, mistä minä tiedän, mitä sen henkilön housuissa oli.
Olen saanut nukkua puolet ajasta yksin. Tämä selittyy, sillä ettei viikolla ihmiset reissaa niin paljon. Viikolla paikalla on vain ydinporukka, joka käytännössä asuu hostellissa syystä tai toisesta.
Aluksi tilojen jakaminen stressasi minua. Varjelin omaisuuttani lukitsemalla huoneeni oveni, jos poistuin sieltä hetkeksikään. Otteestani on tullut paljon rennompi, koska tiedän suurin piirtein kanssa-asukkini ja henkilökunnan. Jokainen haluaa elää vain omaa elämäänsä.
Ehkä mielenkiintoisin jaettava on ollut kuitenkin kylpyhuone. Luulin, että jakaisin sen vain huoneeni asukkaiden kanssa, mutta heh olin väärässä. Koko kerrokselle on vain yksi kylppäri, jossa on kolme pönttöä, kolme lavuaaria ja kolme suihkua. Kyllä, jaan siis peseytymis ja tyhjentymistilat miesten kanssa. Jakaminen on kuitenkin onnistunut ihan hyvin. Toisinaan puolalaisten työmiesten suihkussa käynti pienissä tiloissa ilmenee vedenpaisumuksella tai aukinaisilla suihkun ovilla, mutta tällaiset tilanteet ovat minulle kotioloista tuttuja. (Terkkuja isille!)
Kylppäriin ilmestyi viime viikonlopun jälkeen kylttejä, ettei siellä saa tupakoida. Huoneissa ei muutenkaan saa nortata, mutta kylttien lisääminen hämmästytti. Empiiristen tutkimuksieni perusteella, joku vakiasukkaista nauttii tyhjennyksensä aikana savut. Tumppi jää usein muistoksi lillumaan pönttöön tämän mysteerisen pönttösavuttelijan jäljiltä.
Hostellilla on tarjota hyvä keittiö ja kivat oleskelutilat. Yleensä nautin vain aamupalan ja iltapalan hostellilla. Muuten olen ulkoruokinnassa. Keittiössä pystyisi kokkailemaan isompiakin juttuja, sillä siellä on käytössä kaikki perus keittiövälineet. Olen kuitenkin tutustunut parhaiten vain astianpesukoneen ja vedenkeittimen toimintaa.
Hostellin asukkaat ovat osoittautuneet melko yllätyksellisiksi. Paikkaan eksyy pääosin minua reilusti iäkkäämpiä miehiä. He elävät aikalailla omaa elämäänä eri aikatauluilla kuin minä, mutta heitä on hauska seurata. En vain oikeasti tiedä, mitä he hostellilla tekevät.
Hostellielämästä tulen kaipaamaan eniten paikan sijaintia. Kaikki on niin lähellä, että olenkin pääosin asunut läheisen megajättiostarin kahviloissa ja ravintoloissa. Tulevaisuudessa kokkaaminenkin saattaa houkutella enemmän, sillä ruoka ei tule olemaan yhtä helposti saatavilla.
Meillä on jälleen toimiva takaovi! Hurraa!
Kylläpä sitä arvostaa asioita uudella tavalla, kun on ilman niitä joitakin viikkoa (kröhöm melkein kuukauden). Niinkuin nyt vaikka takaovea. Tänään pääsin viemään pyykit suoraan keittiöstä narulle kuivamaan ja roskisten tyhjennyskin oli niiiiin helppoa, että sen voisi melkein ottaa taas tavaksi.
Tämän päivän korjaajapoju sanoi myös, että toimimaton takaovi on paloturvallisuusriski (tähän olin ajatellut vedota siinä tapauksessa, että vuokraisäntä ei suostuisi ovea korjauttamaan) ja että jos hän ei olisi saanut koko ovea korjattua nyt, hän olisi tehnyt patenttiratkaisun, joka olisi mahdollistanut oven aukaisemisen ja sulkemisen (ja lukitsemisen) joka tapauksessa. Mutta sai siis koko oven korjattua kerralla. I like <3.
KURKISTUS KYLPYHUONEEN PEILIKAAPPIIN. Minä rakastan blogien kosmetiikkapostauksia ja muiden naisten kylppärin kaappeihin kurkistelua; ne ovat aina hurjan mielenkiintoisia! Nyt olisi siis täälläkin luvassa molempia, talvi-ihonhoidon asialla.
Minulla on siis atooppisuuteen taipuva sekaiho, eli ongelma kuin ongelma löytyy tästä samasta nassusta.
Tämän talven osalta varsinkin alkutalvi oli varsinaista tuskien aikaa, sillä silmäluomeni kuivuivat ja ärtyivät niin pahasti, ettei niihin meinannut auttaa enää mikään. Juoksin kauppojen kosmetiikkaosastoilla ja apteekeissa apua etsimässä, kunnes se sitten taas jossain vaiheessa pikku hiljaa rauhoittui.
Pahimpaan aikaan laitoin silmäluomille ja pahimpiin muihinkin kuiviin ongelmakohtiin apteekista saatavaa Avenen Cicalfate -voidetta, joka on nimenomaan erittäin vaativalle atooppiselle iholle suunnattu. Sillä rasvaisin myös lapsen herkät, pakkasen puremat poskipäät. Meikin alle aamuisin laitoin saman merkin kevyempää silmänympärysvoidetta.
Kasvoille käytin Dermosilin face extra -voidetta, joka on sekin erittäin kuivalle ja herkälle iholle suunnattu, ja minulla ainakin auttoi jälleen hyvin niihin pahimpiin ongelmakohtiin, joista iho melkein repeili irti kuivuudestaan.
Tällä hetkellä, kun pahin kuivuus on takana, käytän silmäluomille ja -ympäryksille joko Avenen silmänympärysvoidetta tai sitten Lumenen Ultra sensitive comforting eye creamia. Koko kasvoille käytössä on Dermosilin primo yövoide ja kuivemmille kohdille laitan sitten paikallisesti joko tuota Dermosilin extra -voidetta tai sitten Avenen Cicalfate -voidetta.
Miten te hoidatte talvi-ihoanne?
Kiinnostaako muitakin kuin vain minua, mitä kaikkea muiden kylppärinkaapeista löytyy? ;)
Yhteistyössä Balmuir
Miten olisi uusi arvonta uuden viikon myötä? Nyt arvottavana Balmuirin huonetuoksu. Hehkutin näitä jo joululahjavinkkinä, hauska tuliainen kukkien tai viinipullon sijasta vaikka kyläillessä. Itse pidän paljon tuosta pullon muodosta ja viidestä erilaisesta tuoksusta.
Minulla on samalla mahdollisuus tarjota ystävänpäivän kunniaksi ostoetu Balmuirin nettikauppaan. Kannattaa siis tarkistaa, tarvitseeko kashmirhuivien, pyyhkeiden, lakanoiden, kynttilöiden tai noiden huonetuoksujen osalta täydennystä, vaikka lahjavarastoon? Syötä etukoodi-kohtaan PRIVATE20 ja saat ostoksestasi -20% pois. Etu on voimassa 28.2.15 saakka. Ja ei, en saa ostoksista tai ohjauksesta palkkiota.
Arvontaan osallistuvat kaikki sunnuntaihin 15.2.15 (hyvä päivä muuten kosia, ystävänpäivän jälkeen ja kiva numerosarja) klo 23:59 mennessä tulleet kommentit - kerro, mitä haluaisit sanoa ystävälle tai miten aiot häntä muistaa? Arvottavana kaksi huonetuoksua.