Silloin kun elämästä olisi eniten kirjoitettavaa, on myös aikaa vähiten. Myös väsymys on ollut aika kovaa tammikuun kahden viimeisen viikon aikana. Nyt kotona näyttää hirveämmältä kuin koskaan, mutta jos tarkasti katsoo, näkee, että melkein maalissa ollaan.

Maalissa, heh heh... Kyllä, useampi vaatekerta.

Lattioiden maalaus (voi kavala Betolux Akva) vei reilun viikon odotettua kauemmin, joten jouduimme muuttamaan hieman ennen kuin saimme kaiken valmiiksi. Nyt työlistalla on:

1. Loppujen jalkalistojen kiinnitys

2. Jalkalistojen paklaus akryylimassalla (ei yhtään suoraa seinää EIKÄ lattiaa tässä asunnossa)

3. Jalkalistojen maalaus, kynnysten kiinnitys ja maalaus

4. Maalausvirheiden korjaus seinissä ja karmeissa (ei mainittavia tuhoja)

5. Kylpyhuoneen kalusteiden vaihto (huomenna, hip hurraa!)

6. Vaatekaapistojen asennus eteiseen ja makkariin (hyvässä vauhdissa, mies tuossa poraa ;) )

7. Keittiön tason lakkaus (tehty tänään!)

8. Keittiön perusteellinen käyttöönottosiivous (kunhan taso on kuivunut)

Käytännössä todo-lista tarkoittaa, että emme ole vielä voineet purkaa vaatteita, liinavaatteita, keittiötavaroita tai kylpyhuonekamppeita. Eli mitään omistamaamme. :D Siitä tuo posketon siivo, jota vielä täydentävät remppavälineet ja kaatopaikkakyytiä odottavat rakennusjätesäkit. En vielä viime viikolla kuolemanväsyneenä halunnut ajatellakaan tällaisten kuvien julkaisemista, mutta nyt suurin ahdistus on kääntynyt huumorin puolelle. Ajatelkaa, tuolla joku asuu!:D

Näihin tunnelmiin! Ennen ja jälkeen -kuvakollaaseja tiedossa. ;)

Pekka Pouta lupasi viikonlopuksi föhntuulta, mikä tietää suomeksi sanottuna lämmintä ilmaa. Pinkaisin äkkiä pihalle ikuistamaan tämän kiehkuran, joka on ilostuttanut minua viime tuiskuista lähtien mutta joka saa nyt lähtöpassit.

Pihalla kuului vuoden ensimmäinen ti-tyy. Ovat tintitkin tainneet aistia lämpimän ilmavirtauksen ja valmistautuvat kevään tuloon. En pistäisi minäkään pahakseni aikaista kevättä.

Ulkona aina välillä tupruttava lumisade ja korkeat lumikasat eivät tällä hetkellä paina mieltäni yhtään, sillä nautin siitä, että päivät ovat valoisempia kuin pitkään aikaan! Siinä missä vielä kuukausi sitten rämmittiin pimeydessä jo puoli neljän aikaan iltapäivästä, on tällä hetkellä samaan kellon aikaan jo uskomattoman valoisaa. Ihanaa, sieltä se kevät ja kesä tulee. Saisi tulla vielä nopeammin, tule jo - tule, tule! Tälläkin hetkellä ulkona on niin kaunis ilma, etten kestä! 

Suurinpiirtein viime vuonna näihin aikoihin aloitin pienen projektin nimeltä: Meidän olohuoneen uusi ilme. Ostin tuon Hay:n tarjotinpöydän, uuden villamaton, sekä tyynynpäällisiä. Pidin olohuoneen ilmeestä tuolloin jo todella paljon ja ennenkaikkea sen simppelistä mustavalkoisesta värimaailmasta. Olen huomannut, että meidän alakertaan on todella vaikea luoda oikeastaan mitään muuta värimaailmaa kuin mustaa ja valkoista, sillä ruokapöydän tuolit ovat väriltään niin hallitsevat, etten ole keksinyt niiden rinnalle mitään kivaa väriä. Ja ne tuolit ovat tosiaan oranssit.

 Nyt jokin aika sitten kun sain maton takaisin pesulasta ( vinkkinä teille äiti-ihmisille: Älkää koskaan antako lastenne pissata/kakata pottaan, joka on villamaton päällä, sillä luultavasti koko potta kaatuu ja koko komeus leviää matolle.... ) ja isosiskoltani ison kassin alennuksesta kahmittuja ihanuuksia, sain taas pienillä jutuilla uutta ilmettä.

Ne uudet jutut ovat tällä hetkellä nuo Annon tyynynpäälliset, Annon Seittihuopa sekä Annon virkattu ihanan muhkea ( ja painava ) peitto. Sain nämä kaikki aivan tajuttoman halvalla, nimittäin 11 eurolla! Kiitos ihanalle siskolle, joka tuntee tyylini niin hyvin, että nappasi nämä alennusmyynneistä mukaansa.

Ikkunoissa on vaaleanruskeat pellavaverhot, jotka otin siskolta kokeilu mielessä, mutta sitten ne jäivätkin ikkunoihin. Jollain tapaa tykkään niistä ihan hirveesti ja ne sopivat hyvin eurolavan kanssa, kun kaikki muu on niin kovin valkoista ja mustaa. Yleensähän näin keväällä kotia sisustetaan pastellinsävyillä, mutta itse en niistä niinkään välitä paitsi, että lastenhuoneeseen eri pastellinsävyt kyllä sopii. 

Ja noi Nappulat. Ne vaan on jotain niin tajuttoman ihania! En voi sille mitään! Sanokoot muut mitä tahansa tai haukkukoot blogikliseeksi, niin en välitä kyllä sitten pätkääkään! Tykkään niistä, ne ovat ajattoman simppelit ja kauniit. Ja arvatkaa mitä? Takuulla tulen ostamaan niitä lisää!

Perjantaita, puss!

Olen jo kauan miettinyt uusien verhojen hankintaan olohuoneeseen ja ilokseni huomasin, että Stockmannilla on viikonlopun ajan kaikki Villa Stockmannin tuotteet -20%. Olenkin jo aikaisemmin ihaillut Villa Stockmannin silkkiverhoja mutta löysin valikoimasta myös kauniit silkkisekoitteiset verhot. Hopeanharmaat sivuverhot joissa on 85% viskoosia ja 15% silkkiä, sopivat ehkä parhaiten olohuoneen värimaailmaan. Samaisesta verhomallista on kyllä saatavilla raikkaan valkoinen väri, joka olisi kesälle todella varteenotettava vaihtoehto. Pelkään nimittäin, että yksivärisen valkoisen silkkiverhon väri on enemmän luonnonvalkoinen. Hyvä vaihtoehto voisi olla myös harmaa raidallinen silkkisivuverho. Vuorostaan tummanharmaa yksivärinen silkkiverho voisi sopia hyvin makuuhuoneeseen. Mikä näistä verhoista on teidän suosikki?

Kuvat / www.stockmann.com

Yksi parhaista asioista talvessa on ehdottomasti se, että se sattuu olemaan tulppaanien aikaa. Tulppaani on yksi lempikukistani, mutta jostain syystä en ole tälle talvelle ehtinyt hankkia vielä yhtäkään tulppaanikimppua. Ei niitä kyllä vielä kovin paljon ole kukkakaupoissakaan näkynyt. Korjasin kuitenkin tilanteen tällä viikolla ja nyt makuuhuonetta sulostuttavat tuoreet kukkaset.

Lähikukkakaupassa oli valittavana vaikka miten montaa ihanaa väriä, mutta tällä kertaa iloinen oranssi tuntui houkuttelevimmalta. Minulla on muuten ihan selkeät lempivärit kukka-asioissa. Turvallisin ja helpoin valinta on valkoinen - se toimii aina. Jos kuitenkin kaipaan väriä, käännyn yleensä pinkkien, oranssien, persikkaisten tai vihertävien sävyjen puoleen, joskus tulee valittua tummanpunaistakin. Keltaisia, sinisiä tai violetteja kukkasia ostan älyttömän harvoin ja kirkkaanpunaisia en oikeastaan koskaan. Ainoa kerta, kun muistan ostaneeni kirkkaanpunaisia kukkia oli, kun yhdistin samaan maljakkoon vaaleanpunaisia ja punaisia neilikoita. Ja yhdistelmä näytti tosi raikkaalta.

Mitkä teillä muilla ovat lempparisävyjä kukissa vai tunnustautuuko joku kaikkiruokaiseksi?

Translation: First tulips of the winter - I absolutely love them. :) 

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Remonttia on nyt tasan viikko takana. Kuinka se sitten on edennyt? Viikonloput on oikeita tehopäiviä, lauantaina kun saimme avaimet kouraan ja kämpälle päästiin niin meno oli päätä huimaava. Me poikaystävän kanssa oltiin keskitytty ensimmäinen vartti vaan asunnon fiilistelyyn ja kuvailuun, kunnes poikaystävän veli, tyttöystävä ja isä laukkasi ovesta sisään. Ei siinä tainnut mennä kun minuutti niin ensimmäinen lista oli jo irti ja sama meno jatkui. Se oli kyllä kunnon boostaus alkuun ja siitä iso kiitos Dannelle ja Jessicalle. Tyypithän tekivät viimne kesänä samanmoisen, joskokin laajemmankin remontin omalle asunnolleen joten heillä tuota tietotaitoa on enemmän kun meillä.

Ensimmäisen päivän aikana tapetit revittiin pois joka huoneesta, ovet, karmit ja listat lähtivät. Oma isäni tuli repimään vanhat kiintokalusteet kylpyhuoneesta pois ja alta aikayksikön siellä oli jo uudet kiinni.

Sunnuntaina vanhan keittiön ostajamme tulivat auttamaan keittiön purussa ja lastasivat sitä mukaan autoonsa kun me purimme. Kaappia, allasta, hyllyä ja jääkaappia oli vaikka kuinka. Päivän päätteeksi kuitenkin keittiö oli tyhjä. Uskomatonta.

Maanantaina uusi keittiömme saapui ja olohuone täyttyi kalusteista. Aluksi vähän pelotti että mahtuuko ne kaikki edes sinne kämppään kun tavaraa vain tuli ja tuli..mutta kyllähän ne sinne mahtuivat.

Tiistaina ihmeteltiin, tuumattiin ja odoteltiin sähkömiestä. Sähkömies kävi mutta mikään ei edennyt, turhautti.

Keskiviikkona tuttu maalarimme saapui spaklaamaan reikiä seinistä ja katon ja seinien maalaus alkaa. Ihan huikeeta saada ammattimies tekemään noi hommat. Jäljestä kyllä huomaa että ei ole itse sitä tehty. Vihdoin keittiön seinien paikkaus alkoi ja saatiin ne siihen kuntoon että runkoja saisi ruveta sentamaan. Pesukone ja jääkaappikin saapuivat, juuri ajallaan vaikka vähän jännittikin että koska ne saadaan.

Torstaina maalaus urakka saatiin päätökseen ja keittiöön runkoja kiinni. Mustasta seinästä tuli upea vaikka vähän jännitti aluksi mitä maalilla siihen saadaan aikaan.

Perjantaina haettiin tilaamamme laminaatti sillä tarkoitus on että viikonlopun aikana sitä saadaan ruveta asentamaan.

Tässä nyt tiivis paketti viime viikostamme. Ei voi muutakun olla onnellinen että meillä molemmilla on Supermiehet isänä, jotka osaa kaiken tämän..ehkä tässä vähän itsellekkin tarttuu jotain ja seuraavassa remontissa ei tarvitse olla ihan H-Moilasena.

T, Sari

Kun on itse vähän veto poissa lentsuilun takia, on ilo huomata valon lisääntymisen vaikutus huonekasveissa. Parhaiten sen näkee tästä vuosia sitten siemenenä multaan laittamastani granaattiomenasta. Pitkät uudet kasvut vanhan rutikuivan ja kuolleen varren päissä. 

Tämähän voi tarkoittaa vain yhtä asiaa, kevät alkaa tulla ja sysätä talvea taka-alalle. Helppoa se ei varmasti ole tänäkään vuonna, mutta aina on kevät lopulta voittanut.

Ei meille ole tullut vauvaa eikä edes kissanpentua, vaan kevät! Tänä aamuna tuntui ensimmäisen kerran siltä: aamun valo on erilaista kuin talvella, vesi tippuu räystäältä, linnut laulavat ja oravat kisailevat. Kalenteriin ei kannata vilkaista, koska se kertoisi, että keväästä ei vielä ole kyse ja monta monituista lumimyräkkää lienee vielä luvassa. Mutta tänään aion fiilistellä parvekkeen pihlaja-angervon paisuvia silmuja, orkidean kuutta uudenuutukaista oksaa ja vihdoinkin itäneitä chilintaimia. Kun viileällä ikkunalaudalla ei tuntunut tapahtuvan mitään, siirsin kylvöksen talon lämpimimpään paikkaan, mikä meillä on eteisen kaappi. Siellä on nimittäin lattialämmityksen jakotukki ja niinpä meidän perheessä on aina kuivat ja lämpimät takit ja kengät :) Lämmön ja katemuovin pidättämän kosteuden voimin olin saanut houkuteltua siemenistä pienenpienet sirkkalehdet esiin. Lehdet olivat pimeässä aivan keltaiset, mutta vaihtavat ikkunaludalle paluun jälkeen värinsä nopeasti kevään vihreäksi, mikä on paras väri ikinä!

Vaahtera-aulio joutui joulukuusen tieltä evakkoon kellariin ja pudotti protestiksi lähes kaikki lehtensä. Leikkasin sitä melko ronskisti ja nyt on ihana seurata uusien lehtien puhkeamista. Saa nähdä, milloin löytyy ensimmäinen kukkanuppu. Myös jouluruusun meinasin saada tapettua, mutta sekin näyttää nyt pelastetulta kahden uuden lehden voimin. Siltikin suurin osa lehdistä ja nupuista tuntuu kuolevan alkuunsa, enkä ymmärrä, mitä teen väärin. Purkki on viileällä ja valoisalla ikkunalaudalla ja kastelen reunalle tai alle harvakseltaan. Tavoitteena on saada se hengissä kevääseen ja kukkapenkkiin.

Halusin viedä kukkia pieneen illanviettoon ja valitsin kimppuun pelkistetyt ranskalaiset valkoiset tulppaanit ja niiden kaveriksi noitapajua Salix matsudana `Tortuosa´. Sopisi muuten aika kivasti tähän mun kuparimaljakkoon, pitäisköhän hakea vielä itsellekkin pari...

Noitapajua otin pari pitkää oksaa, joista jätin osan itselleni maljakkoon tekemään juuria. Pajut tekevät helposti juuret vedessäollessaan ja keväällä sen voi sitten istuttaa maahan tai ruukkuun. Toivottavasti saan näistä itselleni pienen pensaan alun! 

Olisikohan sittenkin mahdollista, ettei vain aika olisikaan kullannut muistoja, vaan silloin olisikin ollut paljon lunta.

Papulle liikkuminen kinoksissa on hankalaa.

Ryömien hän pysyy kuitenkin pinnalla, eikä kevyenä muutenkaan uppoa hankeen niinkuin minä, jolle lunta oli hyvinkin yli polvien. 

Mikko on mielissään kelkkailukeleistä.

Olin tällä viikolla pari päivää töissä saatuani siihen luvan äitiyspolin kontrollikäynnillä. Tarkoitus on nyt pikku hiljaa laittaa pillit pussiin, viimeistellä pari juttua ja perehdyttää muille työtehtäviäni. Aika on kulunut hämmästyttävän nopeasti, se virallinen äitiyslomakin starttaa ihan kohta. En voi kuin ihmetellä ajan kulua!

Saimme myös kaipaamani rauhan kotiimme tällä viikolla, kun kovaääninen kuivauslaite vietiin pois vesivahinko-huoneesta. Keskeneräisyyden ja kaaoksen sietoa on luvassa kuitenkin vielä sen aikaa, kunnes uusi lattia saadaan tilalle. Kaaoksen sietäminen ei ole ollut parhaita puoliani ainakaan viimeiseen kahdeksaan kuukauteen, mutta olen ehkä hieman oppinut parantamaan tätä ominaisuutta. Ei kaiken aina tarvitse olla niin tiptop. 

Huomaan, että oloni on hieman vapautuneempi kuin jokin aika sitten. Tiedän nyt, että kohta saan jättää työt ja remontit taakse ja keskittyä tulevaan. Ei tarvitse käyttää energiaa mihinkään muuhun kuin omaan perheeseen ja olotilaan, viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa ja ottaa kaikki irti äitiyslomasta. Olenkin jo täyttänyt kalenteriani hemmottelevilla jalka- ja kasvohoidoilla. 

Nyt ajattelin painaa pääni tyynyyn ja loikoilla hetken sohvaperunana. Takana on pulkkareissu ja täyttävä annos nepalilaista herkkuruokaa. Taustalla pyörii parhaillaan Beyoncen ja Jay-Z:n Pariisin supermegakonsertti. Kelpaa!

Leppoisaa viikonloppua ihanat! <3

Jos joku olisi kertonut teini-ikäiselle minulle, että tulet ajatteleemaan luksukseksi tilanteen, kun on lauantai ja ehdit siivota. Se olisi tuhahtanut jotain rumaa ja roikottanut imuria vähän kovakouraisemmin ympäri kotia. Mut luksukselta se tuntuu. Ne kaikki illat, kun tulee kahdeksan-yhdeksän aikaan kotiin, ripustaa uimapuvun ja pyyhkeen kuivumaan ja istuu pari tuntia koneella ennen nukkumaanmenoa.. Tehokkaampi ihminen käyttäisi nekin tunnit siihen pieneen siivoamiseen. Ettei koti näyttäisi ihan kaatopaikalta ja sen siivoamiseen menisi koko viikonloppua. 

Mut mä en jaksa. Työt on kuluttavia ja jumpasta väsyy. Viikonloput olen viettänyt miehen luona paossa oman kodin kaaosta. Joko ihan omasta tahdostani tai sitten se ei ole kysynyt mitään ja vain huristellut mut sinne. Koti on vähän ahdistanut ja miehen koti on lähempänä kaikkea muuta. Monesti menen sinne iltaisin yllättäen vain nukkumaan, koska reittioppaan mukaan kotiin kestäisi 75 minuuttia ja miehelle 31. 

Joku sanoi, että nythän mä voin myydä tän kodin, kun oon asunut täällä kaksi vuotta. Mut en mä voi. Silloin mun pitäisi muuttaa. Mihin? Ostanko oman uuden kodin ilman miestä? Silloin ajattelisin, ettei me ikinä muuteta yhteen. Kaksi vuotta tässä iässä on paljon. Muuttaisinko miehen luo? En ihan vielä ole siihen valmis. Sen toisen valmiudesta en tiedä ollenkaan. Mitä jos haluankin asumaan ulkomaille? Tai muuttaisin Turkuun? Eli vaikka koti on sekainen ja kaukana kaikesta, se on mun koti. En luovu siitä vielä. Tuo joku on ollut joku ystävistäni ja tarkoittanut hyvää. Sanoin sen eilen itselleni samalla kun kerroin, ettei mun tarvi myydä asuntoa vaikkei se ihan täydellinen sijainniltaan olekaan.

Nyt tuli ihan hurja idea, et mähän voisin myydä ja ostaa uuden asunnon, sellaisen kun haluan jolloin mies joutuisi muutamaan mun luo. Mä voittaisin tän kumman luona asutaan taiston, jota sanattomasti käydään. Hmm.. Hmm..

Mutta ehkä mä jätän nämä suuret asiat hyrräämään mun päähän. Jotain tulee muuttumaan. Ei nyt, ei kohta mut puolen vuoden päästä. Mä tunnen itseni ja olen ollut liian kauan paikoillani. Mulla on raivostuttava tapa tehdä tilinpäätöstä elämästäni, kaataa koko koppa nurin ja tunkea asiat hieman eri tavalla sinne takaisin. Mut sitä edeltää tämä oman pään sisällä pohtiminen. En ole tyytyväinen nykyiseen, jotain pitää muuttua mutta mikä? Joten pysykää kuulolla rakkaat, älkää hämmentykö vaikka testailekin teihin ihan ihmeellisiä ideoita. Tarvitsen välillä vähän vastakaikua päänsisäisyyksiini joten puhun teoreettisista muutoksista. 

Mutta nyt takaisin aiheeseen, kotiin jonka haluan siistiksi ja kivaksi. Ja se siistiytyy vain sillä, että sitä siivoaa. Kohta se näytää tältä:

Täytyy aloittaa sanomalla, että mä en kestä. 

Vielä noin viikko sitten makasin sängylläni ahdistumassa siitä, ettei elämässäni tapahdu mitään, mikään ei liiku mihinkään, eikä täällä kotiseudullani ole työpaikkoja avoinna. Selasin ihania blogeja joita sävyttivät kuvat kaupungeista, asunnoista, tulppaaninipuista ikkunalaudoilla ja mietin miten mahdotonta tuollaisen toteuttaminen itselleni olisi.

En oikein tiedä mikä minua esti. Luultavasti hartioitani painoi vuokra-asuntojen hinnat. "Ihana valoisa 19m² asunto keskellä Helsinkiä, vain 960€ (ei sis. vettä/nettiä)". Ensimmäinen ajatukseni taisi olla, että mitä v... , kuinka kenelläkään riittäisi into asua asunnossa, jonka suihkuna toimii wc:n käsisuihku ja jonka ikkuna avautuu suoraa yhdelle vilkkaimmista kaduista ja vielä maksaa siitä ihan järjettömästi. Noh, mene ja tiedä. Mietin myös kämppis-ratkaisua, mutta edelliset kokemukset jonkun kanssa asumisesta ovat enemmän tai vähemmän traumaattisia, niin jostain syystä hautasin senkin ajatuksen. 

Sitten eräänä iltana jokunen päivä sitten sain yllättävän viestin Facebookissa. Siitä se sitten lähti. Ja nyt mun koti muuttaa Helsingin Kallioon maaliskuussa, rauhalliselle sijainnille hyvien yhteyksien päässä. Sopparit on kirjoiteltu ja kämppiskin olis tulossa samaan asuntoon, sillä erotuksella, että tunnen kämppikseni, joten pelkoa samanlaisesta asumishelvetistä ei ole. Tiivistän siis lyhyesti tähän että "vittu jes" ja jatkan tavaroiden läpikäymistä, pakkaamista ja roskiin heittämistä. Oloni on kevyt ja seesteinen, koska tiedän että ensi kuussa tähän aikaan katselen typertyneenä ikkunastani puistoon ja mietin että miten minulle kävi näin. 

- Nti A

Noniin, nyt niitä tulppaaneja. En juurikaan omista maljakoita (yhden, jos tarkkoja ollaan, ja sekin on tehty näyttämään keittopullolta), joten leikkokukat saavat asua mm. allanäkyvässä karahvissa, joka oli muistaakseni oikeasti tarkoitettu salaatinkastikkeelle. Myös lasiset säilyke- ja hillopurkit näyttävät mielestäni hauskoilta maljakkoina. Ostan aika harvoin kukkia, joten näillä on pärjännyt tähän mennessä ihan mukavasti. 

Minun ostamat tulppaaniyksilöt paljastuivat kotona vähän huonovointisemmiksi kuin mitä olisin toivonut, mutta ehkä tarjoamani ravinne ja rakkaus saavat ne pysymään hengissä. Tilastojen valossa se on kyllä melko epätodennäköistä... Olen nimittäin universumin huonoin pitämään mitään kasveja elossa. Todistetusti olen onnistunut tappamaan jopa kaktuksia ja mehikasveja, siis maailman iiseimpiä hoidettavia. Leikkokukat ovatkin hyvä ratkaisu minun kaltaiselleni horsmantappajalle, ne kun eivät muutenkaan ole kovin pitkäikäisiä.

Loppuun lahjavinkki: jos tuot minulle kukkia, tuo niille myös maljakko. (Jos haluat kukkien kestävän, tuo muovisia.)

Syksyllä katselin ruukkuvalikoimaani mietteliäänä. Rakastin jokaista saviruukkuani, mutta muoviruukut sai nyrpistämään nenää. Muoviruukkuja en ollut ostanut kaupasta , mutta ne oli ajautunut kuitenkin meille milloin mistäkin. Pari hyvää puolta muoviruukuissakin on... Ne ei ainakaan hajoa tiputtuaan laattalattialle, ne ovat lisäksi varsin kevyitä ja ne pitävät mullan kosteana pidempään...Jokin sai kuitenkin syksyllä antamaan pois kaikki muoviruukut. 

Tänään törmäsin juttuun, jossa kerrottiin, ettei kukkapenkkiä kannata välttämättä tehdä betoniharkoista.  Eihän siitäkään voi olla täysin varma, että millaisia yhdisteitä kasvit vetävät itseensä muoviruukuista. En tiedä, että onko ruukuille jokin myrkkyvapaa standardi, mutta tuskimpa...

-Riina 

Rakennusprojektimme otti taas harppauksen eteenpäin tällä viikolla, kun hyväksyimme ostotarjouksen omasta asunnostamme. Aikaa vievän taloprojektin, töiden, pienten lasten täyttämän perhe-elämän ja muiden kiireiden ohella olemme jo syksystä asti pyörittäneet asunnossamme näyttörumbaa. Parhaimmillaan asunnossamme oli kuusi näyttöä yhden viikon aikana, enkä edes uskalla arvioida montako näyttöä meillä oikeastaan kaiken kaikkiaan olikaan. Monta joka tapauksessa. Oli oma operaationsa saada asunto täysin tiptop-kuntoon sunnuntaisin kahden pienen terrorin kanssa, jotka saavat kodin hetkessä siihen kuntoon, kuin siellä ei olisi koskaan siivottukaan. Oma operaationsa oli myös häipyä kotoa lapset ja kissa kainalossa näyttöevakkoon. Mieleeni muistuu muutama jälkeenpäin koominenkin tilanne. Milloin lykkäsin lastenrattaita ja ystäväni veti kissankoppaa pulkassa hankien keskellä tunnin ajan ympäri lähitienoota odottaessamme yksityisnäyttöläisten poistumista kotoamme. Ja milloin hain esikoista tarhasta vauva rintarepussa ja kissankoppa lastenrattaissa (kuka sitä koppaa oikeen jaksaa kantaa??). Milloin olin syksyistä saetta paossa isäni, kuopuksemme ja kissan kanssa talomme pyörävarastossa, kun kiinteistövälittäjä yllättäen poukkasikin sinne sisään yksityisnäyttöläisten kanssa.

Noihin kuukausiin mahtui varmasti koko tunteiden kirjo onnesta ja tyytyväisyydestä epävarmuuteen, stressiin ja epätoivoon. Aloitimme myymisen tarjouskaupalla ja alku olikin lupaava. Tarjous tuli melkeinpä päivittäin, kunnes ne loppuivat kuin seinään. Jonkin aikaa odotettiin ja samalla seurattiin kävijämäärien vähentymistä, kunnes päätettiin ottaa asunto hetkeksi kokonaan pois myynnistä. Tämän vuoden alusta aloitettiin normaalilla myynnillä ilman tarjouskappaa. Ja tällä viikolla vihdoin ja viimein saimme tarjouksen, johon sitten vastatarjousten vaihtojen jälkeen vihdoin teimme hyväksynnän. Alkuperäisestä tavoitteestamme jouduimme tinkimään aika lailla, mutta se varmaan on tilanne useammallakin asunnon myyjällä tällä hetkellä. Odottamalla parempaa tarjousta tuskin olisimme kuitenkaan päässeet alkuperäisiin tavoitteisiimme ja samalla se olisi tarkoittanut mahdollisesti taloprojektimme viivästymistä ja lisää hermojen kiristystä. Nyt olo on todella huojentunut ja onnellinen. Jälleen yksi konkreettinen askel eteenpäin kohti unelmaamme oman talon rakentamisesta. Nautitaan tästä tunteesta hetki, sillä kaaosta on vielä luvassa, nimittäin asuntomme tyhjentämisen ja muuton muodossa. Maanantaina soitan parista lähistöllämme sijaitsevasta vuokra-asunnosta sekä selvitän mitä kaikkea siihen rakennuslupaan tarvitaankaan. Tontin varmistuttua haaveilimme aloittavamme työt tontilla toukokuussa, mikäli kaikki menisi suunnitelmiemme mukaan. Nyt näyttäisi siltä, että vielä ollaan aikataulussa. Nyt kun malttaisi vielä odottaa sinne toukokuuhun asti!

KIERROS KIRPPUTORILLA. Sunnuntait ovat parhaita kirpputoripäiviä minun mielestäni, kirppikset kun aukeavat yleensä jo hyvissä ajoin ennen puoltapäivää, mikä sopii meidän aamuvirkulle kokoonpanolle enemmän kuin hyvin. Puoliltapäivin meillä ollaan jo siirtymässä päiväuntenmaille. 

Tänään käytiin Turun Kirppis-Center Manhattanilla, mikä aukeaa viikonloppuisin jo yhdeksältä, ja taitaapa olla ainakin yksi tämän alueen suurimmista ja monipuolisimmista itsepalvelukirpputoreista, jos en nyt ihan väärässä ole?

Minulla on kirpputorille mennessäni aina joku tietty fokus, minkälaiseen tavaraan keskityn ja mitä erityisesti lähden etsimään. Tällä tavoin kiertämiseen ei mene isollakaan kirpputorilla ihan hirveää määrää aikaa, vaan yhdellä silmäyksellä pystyy jokaisesta myyntipaikasta jo hyvin nopeasti huomaamaan, onko siellä sen tyyppistä tavaraa, mitä on tullut hakemaan.

Suunnilleen viimeiset kolme vuotta olen mennyt kirppareilla mielessäni vaan lasten jutut ja vaatteet, mutta nyt lähdin ihan tietoisesti katselemaan astioita. Olen saanut päähänpinttymän sarjattomista musta-valkoisista astioista, joita voisi helposti yhdistellä muuten valkoiseen kattaukseen, mutta sellaisia en tällä kertaa löytänyt. Sen sijaan, pysähtyessäni jokaisella astioita pursuilevalla myyntipaikalla, löysin kauniin Roosa nauha -termosmukin ja marmoriset munakupit. Molemmat enemmän kuin mieluisia löytöjä, ja rokottivat kukkaroa yhteensä huikeat 4 €!

Poika tietenkin kiinnitti huomionsa jokaiseen pikkuautoon, joka eteen sattui ja yksi leikkitraktori sieltä sitten mukaankin lähti. Pojan ansiosta löysin myös Tikrun oma elokuva -dvd:n, jonka ostin ihan yhtä paljon poikaa kuin itseänikin ajatellen. ;) Ihanaa, kun tuokin alkaa olla jo sen verran iso, että tuommoiset vähän pidemmät juonelliset elokuvapätkät alkavat olla jo ihan ajankohtaista viihdettä esimerkiksi sadepäiville, ja niiden parissa viihtyykin helposti koko perhe. Lasten elokuvat ovatkin nykyisin ainoita, mitä tähän talouteen enää ostetaan, muita elokuvia kun katsotaan sitten vaan televisiosta sen mukaan, mitä niitä tulee ja ehtii katsoa. Meillä ei edes ole mitään Netflixiä tai vastaavaa, koska aikaa telkkarin katselulle ei tosiaan ole kuin korkeintaan tunti-pari viikossa, ja sekin on jo paljon.

Tällaiset shoppailukierrokset ovat minun makuuni; ei tule morkkista liiallisesta rahan tuhlaamisesta ja raaskii ostaa vähän sellaisia ei niin elintärkeitäkin asioita. :)

Onkos täällä muita kirppareita kiertäviä? Mitä te yleensä etsitte kirpputoreilta? Mitkä ovat olleet parhaita löytöjänne?

Vaikka meteorologit varoittelivat myrskytuulesta, en ollut ollenkaan varautunut siihen huikeaan myräkkään, mikä aamuyöllä iski. Pelkäsin yhden naapurin peltikaton, kahden muun suurten puiden puolesta, kun varhain aamulla heräsin siihen, että meidän makuuhuoneen päädyn reunapelti paukkui niin että nukkumisesta ei enää tullut mitään. Unenpöpperössä kuvittelin metelin tulevan terassin köynnöstuesta ja potkin miehen irroittamaan sitä, kunnes muistin, ettei sitä kolisevaa tukea siellä enää olekaan. Sääliksi käy Pirkan Hiihdon järjestäjiä, jotka juuri eilispäivän lehdessä hehkuttivat, kuinka hyvässä kunnossa ladut ovat. Meidän piha ainakin on nyt aivan täynnä oksia, lehtiä ja neulasia. Puhuri on puhaltanut ne painanteisiin, niin että jokainen kissan ja oravan jälki on täynnä roskaa ja voin vain kuvitella, miltä ladut näyttävät. Ja kuinka valokuva voikaan valehdella. Talo kylpee ihanassa auringonpaisteessa ja maisema näyttää niin rauhalliselta, vaikka oikeasti tuuli ujeltaa, terassin kynttelikön kynttilät lentelevät ja pakkanen tuntuu 20 astetta kylmemmältä kuin mitä mittari näyttää. En ainakaan muista, että tässä talossa asuessa (siis kymmeneen vuoteen) meillä olisi ollut näin kovaa myrskyä.

Edellisen postauksen jälkeen on poistoon päätynyt taas vaikka mitä. Mä luulen, että seuraava Pohjanmaan reissu (itse asiassa jo viikon päästä, jee!) täytyy tehdä muuttoautolla...  :D Siskon lapsille on nimittäin lähdössä laulukirja+cd-pakkaus (mikäli kelpaavat, muuten osoite on naapuruston päiväkoti). Pari lasten dvd-levyä on myös lähdössä matkaan, siskon lapsille niistä ehkä yksi, pari saattaa paremmin osua veljen bonuslapsille. CD-levyjä poistin myös, niistä luopuminen vain on niiiiin vaikeaa. Koska muistot. Pelkään kadottavani jotain arvokasta. Muutama levy lähtee töihin (ainakin ihan perusjoululevyjä) ja muutama lähti jo lahjoituksena kirpparille. Kirpparille lähti myös muutama kirja. Muutama lähtee äidille, jos kelpaa (taka-ajatuksena se, että  mulla on siellä lomilla lukemista... :D). Pari dvd:tä lähti kirpparille, samoin lasten kauluri.

Roskikseen meni Heli Kajon cd:n kotelo ja kannet. Levy itsehän katosi mystisesti kädestäni viime kesänä. Luulin autossa työntäväni sen cd-soittimeen. Levy ei lähtenyt kuitenkaan pyörimään ja ihmetys oli suuri, kun soitin olikin tyhjä. Ikuiseksi arvoitukseksi jäänee, minne sen oikein työnsin.

Eilen ostin sisustustikkaat, joista yritin saada kuvaa tänne, mutta tein mitä vain, kuva ilmestyi ruudulle kerta toisensa jälkeen poikittain. Kerrottakoon siis vain, että luonnonvalkoisesti maalattua bambua ovat, kulunut maali ja kolho ulkoasu. Tykkään. Könöttävät nyt olkkarin nurkassa, mutta eivät poikittain. Mä sanoin ystävälleni ääneen, että ehkä vähän ahdas paikka tikkaille. Hänen mielestään tikkaille juurikin hyvä paikka on ahdas paikka. Mikään ei kuulemma näytä typerämmältä kuin keskellä kliinisen valkoista, siistiä kotia, keskellä tyhjää seinää pönöttävät tikkaat, jotka sanovat: "Hei, katso, olen tikkaat ja seison tässä enkä johda yhtään mihinkään." Miehen mielipide sisustuksesta, check.

Sovinto-dvd:n annoin samaiselle ystävälleni. Kerroin katsoneeni ja ahdistuneeni, ja leffa oli hänelle tuttu, mutta halusi katsoa uudestaan. Mä en, joten mielihyvin kiertoon siis. :) Tilanteen tasalla poistoissa ollaan siis taas kovastikin hyvin, jee!

Yhtenä päivänä pesin uunin. Se oli odottanut sitä jo pitkään. Koska mua taas kauhistutti ajatus viikon sairaslomasta ja vain olemisesta menin hoivaamaan psyykettäni K-Supermarketin siivousosastolle. Teen niin aina, kun ahdistaa tai kyllästyttää tai kaipaan elämään sisältöä tai on yksinäinen olo tai päätän aloittaa uuden elämän tai on kevät tai kevät on tulossa tai menossa tai tulee keväinen olo keskellä marraskuuta tai mietin, mitä elämällä tehdä tai kun olen rakastunut onnellisesti tai onnettomasti, kun koen olevani kodinhengetär ja erityisesti, kun en koe, mutta toivoisin olevani. Kun siivousvälineillä ja erilaisilla tuotteilla on noin raskas rooli mun elämässä kannettavana jo muutenkin, niiden käyttäminen alkuperäiseen tarkoitukseen usein sitten jääkin. Kun olen ostanut erilaisia siivoustarvikkeita ja -aineita (viimeksi meni yli 70e, mutta ostin myös suklaata ja pistaasipähkinöitä ja muutaman hedelmän ja vihanneksen, ettei suklaata ja pähkinöitä huomaisi), ja pääsen vihdoin kotiin, onkin mieli yleensä jo paljon parempi ja olen vaiheessa, jossa mottoni on: "Ensin huvi, sitten hauskuus!"

Kuitenkin tuona päivä, siivoustuotteiden edessä notkuttuani ja mieleisimmät siltä erää valittuani, tulin kotiin ja päätin vihdoinkin antaa uunille sen, mitä se halusi. Suihkuttelin ja hinkkasin ja hankasin ja pursottelin. Uunista irtosi enemmän osia kuin villeimmässä mielikuvituksessanikaan olin osannut haaveilla. Jopa sivuseinästä irtosi seinän kokoiset levyt! Siis sen jälkeen, kun olin irrottanut kiskot, jotka liukuvat edestakaisin pellin mukana uuniin ja ulos eikä peltiä tarvitse koskaan työntää uuniin. Polvi oli niin kipeä, etten päässyt kumartumaan ja kurkkimaan, josko uunin katostakin olisin saanut jotain irti, tai takaseinästä. Luultavasti hyvä niin. Puunasin ja hinkkasin ja suihkuttelin ja astianpesukoneilin ja tadaa; uuni oli puhdas kuin uutena. Ihmeellistä! Samalla kertaa sain myös induktiolieden yhdestä kulmasta pois "kuluman", joka on ollut siinä jo kauan ja useiden erilaisten puhdistusaineiden ajan; harvinaisen pinttynyttä likaa. Ja nyt se muutos: tuon puhdistussession (viikko sitten) jälkeen olen pyyhkinyt uunin sisältä jo kahdesti. En käsitä. En vain halua, että se sotkeentuu taas. Eli Fly Ladies (vai mikä se siivousjengi onkaan); se teidän homma alkaa uunista, eikä tiskialtaasta.

Merkkejä muutoksesta on muitakin. Huomaan ajattelevani usein: "Mä vien heti, ettei se jää tohon." Tai "Mä pyyhkäsen tuon nyt, ni ei myöhemmin tarvi." Tai "Mäpä laitan sen huomista varten valmiiksi." Harmi, että ajattelen myös: "Mä taidan sittenkin syödä tuon toisen jo tänään." Tai "Mä taidan sittenkin jutella vielä hetken facessa, kyllä ne opetunnit vanhalla painolla menee." Nämä ajatukset aiheuttaa sekä unettomia öitä opetunteja viime tipassa suunnitellen sekä paino-ongelman. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Äskenkin tyhjensin puoli vaatehuonetta yläkerran aulaan, koska en saa vaihdettua vaatehuoneen lamppua ja pimeässä siellä ei näe siivota ja kun ajattelin siivota tänään vaatehuoneesta osan. Siis sen osan, mikä estää menemästä sinne vaatehuoneeseen katsomaan mitä hyllyillä ja laatikoissa on ja siivoamaan niitä. Kunpa ei jäisi ajatteluksi ja suunnitteluksi, koska mun polvi juuri ja juuri sallii ne muuvit, mitä vaaditaan, että pääsee portaiden yläpäästä mun makuuhuoneeseen tai kylppäriin.

Nyt kuitenkin lämmitän eilistä pizzaa. Ja ehkä katson samalla YleAreenasta jotain kivaa. Muutos se on pieni ja hetkellinenkin muutos.