Kuivahtaneen korokian, jouluisen amarylliksenjämän ja avokadojen seuraan on liittynyt uusi kaveri.
Uurremuori Peperomia caperata.
Uurremuorin pitäisi olla helppo huonekasvi, valoon sekä hieman varjoisampaankin sopiva ja harvoin kasteltava. Sellainen, jonka voi toisinaan unohtaa hetkeksi ja kastella sitten hieman reilummin. Muori, jonka uurteet näkyvät kaikessa kauneudessaan, sopii tähän seuraan ihan kivasti!
Täällä blogimaailmassa kiertää aika-ajoin erilaisia haasteita. Toiset bloggaajat haastavat toisia kirjoittamaan ja kuvaamaan mitä erikoisempia juttuja. Muutama päivä sitten Katie, Aika kypsä äidiksi-blogista heitti minua jääkaapin ovi haasteella... Oikeasti, jääkaapin ovi haaste!! Niin naurettavan pöhkö haaste, että pakkohan siihen oli tarttua.
Tosin ihan ekaksi ajattelin, että eihän meidän jääkapin ovessa ole mitään kuvattavaa, kun ei meillä ole viime vuosina ollut tapana laittaa mitään magneetteja eikä lappusia siihen. Muutama vuosi sitten kun muutimme edellisestä kodistamme tähän nykyiseen, ilmoitin suureen ääneen kaikille, että jääkaapin oveen ei sitten ryhdytä keräilemään yhtään mitään. Halusin vähäeleisen, siistin keittiön...
Sitten vilkaisin ovea. Ööö, jaajaa, jotakin siihen on tainnut kuitenkin tulla lätkittyä. Enimmäkseen taitaa olla jutut vieläpä ihan minun itseni laittamia. Noh, mutta älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon, vai miten se meni.
Tutkaillaanpa jääkaapin ovea vähän tarkemmin, mitäs siihen on tullut vuosien varrella laitettua:
Ystävänpäiväkortti rakkaalta Siniltä, jota muuten en ole päässyt näkemään pitkään aikaan ja jota minulla on ihan tautisen kova ikävä. Siinä me nökötetään nenät vastakkain. Kaikki paperimassasta tehdyt magneetit ovat toisen rakkaan ystäväni Pirjon tekemiä, jonka näkemisestä on myös aivan luvattoman pitkä aika. Byhyy, mulla on ikävä minun kavereita! Nähdäänhän pian, jooko?!
Seuraava kortti on minun ostamani. Törmäsin tähän vuosia, vuosia sitten kaupassa ja sehän oli selvästi kirjoitettu Jykästä ja minusta, niinpä ostin sen yllätykseksi miehelleni. Siinäpä se lukee, meidän tarinamme.
Tässä muuten jääkaapin oven uusin tulokas. Yksi kolmannen rakkaan ystäväni antamista joululahjoista. Aikas söpö.
Sitten löytyy sarjakuva, jonka mieheni toi kerran tuliaisena töistä. Joku on kuulema piirtänyt Jykän ja minun keskustelun...
Halauslippu. Olisikohan tämänkin Jykä tuonut. Lippu on kaikkien käytössä, joka päivä, monta kertaa.
Jaahas, ketäs siellä onkaan. Yksi nuoipari lähes kymmenen vuoden takaa. Molemmilla pitkät tukat. Ollapa vielä nuori.
Hauska synttärikortti Siniltä. Ja Pirjon magneetti.
Jääsalaatin takuukuitti. Umpeutunut kylläkin jo.
Jykän poitsun lähettämä kortti Nepalin kiipeilyreissulta. Kortti saapui noin puoli vuotta pojan kotiinpaluun jälkeen kärsineenä ja rähjäisenä.
Tervehdys vuosien takaiselta pomoltani.
Teini 1-vee ja vesirokon jälkimainingit. Taisi löytyä jostakin laatikon pohjalta tämä vanha kuva ja säilöttiin se sitten jääkaapinoveen.
Ehkä liikuttavin kortti ikinä, Sinin pojalta, juuri ennen synnytykseen lähtöä pari vuotta sitten.
Hieno lisko, samaiselta poitsulta.
Meidän perheen miesten viisaiden päiden yhteen lyömisen tulos, kolmikielinen teksti, ruotsia, saamea ja noh, suomehkoa.
Olipa aikamatka vuosien taakse tuo ovi. Hauskaa. Ei ole tullut ajatelleksikaan millaisia muistoja tuo ovi kantaa. Sekasotkultahan se äkkiseltään näyttää, kun ei siihen tosiaan millään tavalla ole aseteltu mitään, ennemminkin vain lätkitty. Mutta oikeastaan se on vallan ihana.
Ai niin, alaosa on täysin Saanan stailaama. Oli ihan hittiostos nuo muumimagneetit. Neiti järjestelee niitä monta, monta kertaa päivässä.
Sellainen on meidän jääkaapin ovi. Miltäs teidän ovet näyttää? Koska en tiedä tämän haasteen sääntöjä, voin varmasti haastaa kaikki halukkaat mukaan tähän juttuun. Olisi itseasiassa tosi mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea ihmisiltä ovista löytyy. Tartuhan siis haasteeseen. Niin ja toivoisin vielä, että et lähtisi ovea mitenkään stailaamaan, siivoamaan tai järjestämään, vaan kuvaisit sen sellaisena kuin se tällä hetkellä on. Haluan nähdä elämää.
Ystävät, halusin tulla huikkaamaan vielä täällä Lilyn puolellakin, että Yellow mood -blogissani tapahtuu aivan pian suuria ja odotettuja muutoksia. Tulen ilmoittamaan niistä tarkemmin Instagram -tililläni.
Juuri nyt olen käyttänyt kaiken liikenevän vapaa-aikani Yellow mood 2.0. suunnitteluun – lopputuloksesta tulee timanttinen, joskin minun on myönnettävä suunnittelun vaiheiden muistuttaneen hyvin paljon tätä kaavaa.
Tervetuloa seuraamaan Yellow moodin uusia käänteitä– sillä niinhän se on, että uusia lehtiä on käännettävä säännöllisin väliajoin voidakseen saada itsessään aikaan kasvua sekä kukoistusta.
<3 Hannamari
18.3.2005: "Muutimme uuteen taloon reilu vuosi sitten. Toin tontille vanhalta pihalta taimia hyvissä ajoin. Syksyllä ostin taimia alennusmyynnistä ja istutin valeistutukseen keskellä pihaa olleen ison multakasan viereen. Kaikki taimet selvisivät hienosti. Etupihan istutukset ovat enimmäkseen valmiit. Haikalan tilalta kaivoimme 3 serbiankuusta. Olimme ahneita ja valitsimme ekaksi todella ison, jota emme meinanneet saada ylös, saatikka peräkärryyn. Kaksi muuta olivat sopivankokoisia. Kuuset näyttävät voivan hyvin, mutta totuus selvinnee kesän mittaan. Etupihalle hankin HongKongista todella halpoja tuijia ja alppiruusuja. Pinsiön taimistolla oli alennusmyynnit -50% ja -70%, joista ostin kasvit syksyllä tehtyihin muurikivialtaisiin. Etupiha taitaa olla melkoinen sillisalaatti. Olohuoneen ikkunan eteen istutettiin rautatienomenapuu ja riippaluumupuu (sellaista ei taida olla olemassakaan toim.huom), pari kääpiövuorimäntyä, angervoa ja paljon perennoja. Olohuoneen ikkunan edustalla oli viime kesänä vain kesäkukkia, koska rapparit tulivat elokuussa. Rappauksen jälkeen käänsin maan, tein sorapolun ja toin muutaman kiven. Ensi kesään jäi lammen ja terassin rakentaminen... Puupino peittää vielä tontista monta neliötä ja on osittain naapurissa. Halkopinon luo istutettiin 2 omenapuuta, joista toinen on onneton taimi, oksia ei oikeastaan lainkaan, yritetään leikata. Lisäksi marjapensaita ja 3 vadelmaa."
Käytössä ollut pihasuunnitelma on hieman reissussa rähjääntynyt.
Taimiluettelo näyttää 1050 neliön tontillemme 187 pensasta ja yli 20 puuta. Moni rakentaja varmaan pyytää tarjouksen suunnitelman pohjalta ja ostaa kaiken samaan rakennusbudjettiin saaden paljousalennusta ja päästen varmasti helpommalla. Minä kiersin alennusmyyntejä ja karsin määrän varmaan puoleen. Kalleimmat lajikkeet, kuten pensassembrat (9 kpl á 48e) korvasin halvemmilla vuori- ja kääpiövuorimännyillä.Esimerkkejä määrämuutoksista: rinneangervo 8->3, pensasruusut 11->5, marja-aronia 11->0, keltaoksakanukka 6->0, koivuangervo 16->2, lännenheisiangervo 6->0, isotuomipihlaja 5->0, kaunokuusamo 3->0.
24.10.2003 talo valmis, kohta asennetaan pihavalot ja muutto häämöttää parin kuukauden päässä.
7.11.2004 Vuoden päästä talo rapattu ja toinen pihan puolen muurialtaista rakennettu.
24.5.2005 Toinenkin muuriallas valmis ja piha siistitty, puukasakin siirretty omalle tontille :)
30.5.2005 Miehellä kiviurakka ja minulla allas.
5.6.2005 Vajaa viikko etiäppäin ja taas on edetty piirun verran ja ruohikkokin saatu kylvettyä. Marjapensaiden ja omenapuun istutusvälit ovat aivan liian pienet.
29.6.2005 Päiväkirjassa mainittu sorapolku. Suunnitelmassa ei ollut kulkua tämän istutusalueen läpi, mutta tämä sittemmin laattakivillä peitetty polku on kyllä osoittautunut tarpeelliseksi.
29.6.2005 Vähän vielä aukkoja istutuksissa
30.6.2006 Kahteen kertaan pystytetty pihavaja alkaa vihdoin valmistua. Muistakaa pyytää naapureilta kirjallisena kaikki luvat, joku saattaa muttaa myöhemmin mieltään!
JA SITTEN TAAS NYKYAIKAAN...
Vasemmassa yläkulmassa näkyvät koivut on tämän kuvan ottamisen jälkeen kaadettu. Suunnitelmassa niiden ja tuon omenapuun väliin olisi pitänyt istuttaa vielä tuohituomi ja vanhojen omenapuiden väliin uusi omenapuu, toisaalta mitään noista taka-alan pensaista ei suunnitelmassa ole.
Tähän istutusalueeseen oli suunnitelmassa sijoitettu 25 puuta ja pensasta. Nyt niitä on siinä 7. Kauhean avaralta ei silti näytä :)
Keskemmällä pihaa oleva muuriallas. Siihenkin oli suunnitelmassa sijoitettu peräti 10 pensasta, nyt siinä on perennojen lisäksi vain pari tuiviota ja yksi kituva hortensia.
Entinen sorapolku
Puutarhavaja ei todellakaan pääse pistämään silmään.
Vanhasta vasemmalla olevasta omenapuusta on tänä keväänä pakko poistaa tuo vajan katolle tuleva iso oksa. Muutama talvi sitten lapset vielä mahtuivat hyppimään tuolta katolta. Oikealla 'uusi' omenapuu ja marjapensaat, takana vattumaa.
Olipa hauska kerrata talon- ja pihanrakennusprojektit, mutta kauheasti en kyllä noita aikoja kaipaa ja tyydyn ilomielin pienempiä linjoja rukkailemaan. Nyt kun lainat on makseltu pois on myös helppo ajatella, että ehkä niihin ihaniin pensassembroihinkin olisi aikanaan voinut sijoittaa, mutta kauheasti en silti pihaprojektista kadu. No ehkä nurmikon olisi voinut perustaa kunnolla ja tilata sen rullana ja luottaa suunnittelijaan koivujen määrässä. Niitä on vieläkin yksi enemmän kuin suunnitelmassa. Ja tokihan noihin muurialtaisiin ja terasseihin olisi löytynyt kauniimmatkin kivet, jos rahasta ei olisi tarvinnut välittää... Mutta olen tyytyväinen tähänkin pihaan :)
Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt aikaa (uaaah; rapea viikko!), joten poistotilanne on ehdottomasti päivitettävä, niin kauan kuin kaikki on mielessä.
Mun elämässä on kiire ja väsymys. Ja kipeä polvi, joka on hankaloittanut kerroksesta toiseen juoksentelua ja tavaroiden roudaamista paikasta a, paikkaan b. Mutta onneksi kuulun Facebookissa erääseen auttamisryhmään, jota kautta sain jo aiemmin poistoon menneiden tavaroiden lisäksi paljon uutta liikenteeseen ja nouto oli omalta ulko-ovelta. Eräs neljän lapsen yh-äiti sai pari tyynyä, lasten vaatteita, ja suklaata muiden poistojeni lisäksi; yhteensä tavaraa lähti kaksi Ikea-kassillista. :) Hyvä mieli kaupan päälle. Ne poistot olkoon tiistain ja keskiviikon poistoja.
Torstain ja perjantain poistot olkoot kasa muovisia lasten henkareita (siskolle) ja melkein jätesäkillinen lasten ulkoiluvaatteita (siskolle niin ikään nekin). Oikeasti en perjantaina ja lauantaina poistanut mitään, siis juuri niinä päivinä, mutta sillä tavallahan mun on alusta saakka ollut vaikea sitoutua tähän. Ehkä sitten, kun raivaustyötä on takana enemmän, voin oikeasti poimia tavaran ja poistaa sen, mutta toistaiseksi myllään koko hyllyn/kaapin/laatikon poistohimo silmissä kiillellen, kun aloitan. Ihan joka päivä en aloita. Kuin en siis tehnyt perjantainakaan. Poistin sen sijaan hyvän ystäväni kanssa maailmasta (joten näitä ei lasketa) pullollisen kuoharia (http://www.alko.fi/tuotteet/509037/?fromsearch=true) ja pullon punkkua (http://www.alko.fi/tuotteet/401157/?fromsearch=true). Namnam. Molemmat mulle uusia tuttavuuksia, mutta kohtaamiset ei jääneet viimeisiksi.
Lauantaina poistimme kaksi pulloa punkkua; kaksi aivan järjettömän hyvää pullollista aivan mielettömän hyvää punkkua (http://www.alko.fi/tuotteet/434187/), joita ei myöskään lasketa, koska uusia ostetaan tilalle ensi tilassa), mutta katsoimme myös kaksi elokuvaa, joista toista en halua katsoa toiste (Perfect Mothers, äitiystävykset, joiden pienistä pojista kasvaa komeita nuoria miehiä, jotka rakastuvat näihin äitiensä ystävättäriin, joten sama nelikko eri kokoonpanoissa seikkailee läpi elokuvan); se olkoon lauantain poisto. Sunnuntain poistoksi lasken ystävälleni antamani elokuvan Jahti, joka kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun mieslastenhoitajan epäillään käyttäytyneen asiattomasti päiväkotilasta kohtaan. Erittäin hyvä elokuva, ahdistava, mutta suosittelen. Eilisen poisto on muutama kirja, jotka vien pikkuveljeni avovaimolle. Tämän päivän poisto on vielä tekemättä, mutta se jää huomiselle. (edit: Ei olekaan, siirsin syrjään lasten vanhan keinonahkatakin, joka lähtee pikkusiskollensa perjantaina!)
Viikon aikana olen ostanut yhdet pyöröpuikot, saumaus-/korjauskynän, kaksi nippua henkareita ja Kunnaksen Hakkarainen harrastaa-kirjan. Nämä on vielä kuittaamatta, palaan niihin huomenna, kuin myös tämän päivän ja huomisen poistoon. Eli huomiselle kuusi viisi poistettavaa tavaraa. Mahtavaa. :) Kyllä tämä tästä!
Oon poistellut jo niin paljon kaikkea vähän sieltä sun täältä, että en enää kehtaa katsoa vaatekaappiani silmästä silmään... Tää projekti etenee uhkaavasti sitä kohti, enkä oikein tiedä, mitä siitä ajattelen. Tai tiedän, mutten ehkä halua kertoa, edes itselleni.
Ei, tämä blogipostaus ei käsittele italialaista taidemaalaria/keksijää/kuvanveistäjää, siitä DaVincistä voitte lukea vaikka täältä.
Tässä postauksessa olisi tarkoitus esitellä perheemme karvaisin jäsen, elämääni jo lähes kahdeksan vuotta sulostuttanut kääpiöluppakorvakani. Kani sai nimensä suuren taiteilijan mukaan, koska olin kesäkuussa 2007 juuri saanut luettua DaVinci -koodin ja jollain logiikalla juonsin siitä uudelle tulokkaalle nimeksi Leonardo. Ystäville saan vielä tänä päivänäkin painottaa, että ei, kania ei ole nimetty amerikkalaisen näyttelijän mukaan, vaan meidän kani on italialaisen taidemaalarin kaima.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Leonardo eli Leo alias Leksa a.k.a Möhis
Kanin voisi olettaa olevan melko tylsä lemmikki. Mutta meillä ei ainakaan tylsyydestä kärsitä. Ilmeisesti liian kiltin ja hellän luonteeni vuoksi en mitenkään voinut kuvitella että pitäisin kania häkissä päivät pitkät. Siispä Leonardo sai ensimmäiset elinvuotensa juoksennella vapaana kodissani päivät läpeensä. Luultavasti tästä vapaudesta rohkaistuneena, Leosta tuli myös melko sosiaalinen ja utelias pikku kani. Leonardo ei tunnu pelkäävän mitään vaan ryhtyy taisteluun jopa pölynimurin kanssa.
Kesällä Leonardo pääsi nauttimaan ulkoilmasta
Mutta miksi ihmeessä kirjoitan raskaus-/vauvablogiini kääpiökanista? Ehkä siksi, että tuo pieni otus on todella suuri osa arkeamme ja pohdin paljon miten tuleva vauva tulee vaikuttamaan kanin elämään. Toivon, että Leonardo oppii hyväksymään vauvan osaksi perhettämme ja suhtautuu uuteen tulokkaaseen lempeästi. Minkälaisia kokemuksia teillä on lemmikkien ja lasten yhteiselosta?
Ystävänpäivähän se siellä jo kolkuttelee ovella.
Meidän suvussa on tapana lähetellä silloin kortteja, vaikka sukulaisiahan tässä ollaan. Minä olen mummojen mustalla listalla ihan takuulla, koska en joka vuosi muista näitä kortteja, enkä pääsiäiskorttejakaan. Mutta tänä vuonna yritän muistaa!
Tässä ihana kortinkorvike julisteen muodossa jollekkin tärkeälle tyypille:
Nykin Brooklynistä tuleva Dirty Bandits tekee mahtavia tekstattuja julisteita ja kortteja.
Etsykauppa löytyy täältä.
-----
Great Valentine´s Day poster idea from Dirty Bandits Etsy shop.
Tämä tästä vielä puuttui: uusi talomme on paperia.
Ensimmäinen yö uudessa kodissa on takana, ja vaikka muutto sai nämä kaksi asukasta uuvuuksiin, ei uni tullut hetkeen. Kuuntelimme yläkerran tömistelyä, ovien paiskomista, vauvan itkua ja vanhempien tiuskimista hyvän aikaa. Yläkerrassamme asuu ilmeisesti myös isompi lapsi, sillä aamulla heräsin siihen, että joku veti juoksurallia karjumisella säestettynä pitkin kämppää – eli meidän kattoamme. Makasin hetken aikaa hiljaa, kunnes kuulin isäukon lorottavan pönttöön ja vetävän vessan.
JEESUS SENTÄÄN.
Ensimmäisenä ongelmana on tietysti meidän yöunemme. Toisena se, että luultavasti myös meidän elämämme kantautuu alakertaan. Jösses.
Translation: We're living in a student house with family flats. Who would've guessed there are actually families (with crying babies & wild children) in here.
Eilen 3.2 vietettiin Valon päivää. Valo on suomenkielinen miehen etunimi ja se on ollut almanakassa vuodesta 1950. Nimipäivä on sijoitettu kalenteriin lähestyvän kevään airueeksi - eikä suotta! Eilen tuntui ihkaoikeasti kevättä olevan ilmassa. Aamu oli hieman utuinen mutta iltapäivällä taivas repesi ja kaivoin kameran toistamiseen esille ja lähdin happihyppelylle kotitoimistosta.
Valolla on suuri merkitys ihmisen mieleen ja jaksamiseen. Meillä on sairasteltu non-stopina viimeiset kolme viikkoa: flunssaa, korvatulehdusta ja Valon päivää edeltävänä yönä valvoin keskimmäisen vatsataudin kanssa. Mutta ah, luonnonvalo, se kaunein valo - antoi voimaa ja jaksamista nukkumattomankin yön jälkeen! Miehen myös sairastellessa yläkerran remontti on pysähtynyt muutamaksi viikoksi mutta remontti olisi tarkoitus saada päätökseensä kevään aikana.
Rämpiessäni lumihangessa kamera kädessä tuli sellainen fiilis, että piha on pysähtynyt. Koko syksy ravasimme asuntovaunun, kanalan ja talon väliä. Nyt siitä on muistona pihalla tönöttävä ikivanha terassipenkki, käsitiskauspaikka ja lumiset kanalan portaat. Olen melko ylpeä pesueestani, että pitkästä syksystä askeettisissa olosuhteissa selvittiin niinkin hyvin! Keväällä odottavat lumihangen alta pilkottavat lautakasat puhumattakaan erilaisesta remonttirojusta.
Luminen talvi ja kevätaurinko pikkupakkasen kanssa on ehkä kauneinta Suomea, mitä tiedän. Stalalta testattavaksi saatu postilaatikko PL-2 on palvellut hyvin ja nyt se maastoutuu lumiseen maisemaan. Postilaatikkomme sai joulukuussa arvostetun GOOD DESIGN- palkinnon - onnea! Odotan kevättä! Odotan sitä, että remontti on ohi ja pääsemme ensi kesänä myös tekemään enemmän pihahommia. Jos saisin valita uudistuneesta alakerrasta yhden parhaan asian, se olisi VALO! Uuden ikkunan ja pariovien ansiosta alakerta täyttyy aamuisin luonnonvalosta ja maisema omalle isolle tontille on ehkä parasta, mitä uusi talo ja paikka ovat tuoneet tullessaan.
Teinin ollessa pieni, noin kolme vuotias, lähdimme päiväretkelle saareen. Olin pakannut repun täyteen herkkueväitä ja kaikkea muutakin tarpeellista, kuten lompakon ja puhelimen. Istuimme pussipysäkillä ja odoitimme bussia. Pian bussi jo saapuikin ja me kipusimme sen kyytiin. Kun istahdimme penkille poika kysyi hätäisenä:
"Äiti, äiti, missä eväsreppu on?"
Vilkaisin automaattisesti taaksepäin ulos ikkunasta pysäkille ja näin reppumme nököttävän siellä.
"Se on näköjään tuolla pysäkillä..."
Pojalla tuli hirmuinen hätä, mitä me nyt syödään, miten päästään kotiin, varastaako sen joku... Rauhoittelin lasta ja pojan isä hyppäsi seuraavalla pysäkillä pois kyydistä ja juoksi hakemaan repun, jota pari pikkupoikaa oli jo uteliaina tutkiskellut. Saatuaan repun takaisin, poitsun isä otti taksin ja körötteli perässämme tai oikeastaan edellämme määränpäähän.
Tuon tapahtuman jälkeen lapseni ryhtyi aina tarkastamaan laukkuni sijainnin, kun olimme liikenteessä:
"Äiti, missä sun laukku on?"
"Äiti, näytäpä sun laukku."
"Äiti, mutistitko laukun, näytä se."
Yritin kyllä kovasti puhua pojalle, että kyllä äiti huolehtii, ei hänen tarvitse miettiä laukkuasioita, mutta ilmeisesti luottamus sen suhteen oli menetetty. Vielä nykyäänkin poika välillä kyselee laukkuni sijaintia. Voi reppanaa.
Keskiviikkoisin meillä on Saanan kanssa muskariaamu. Muskari alkaa klo 9:30 ja siellä pitää olla ajoissa. Hankala, hankala aika ja hankala, hankala ohje... Luonnollisesti meillä tulee aina kiire, niin tänäänkin. Pakkasin tyttären rattaisiin, survoin kassiin vaipan ja työnsin vaunut pihalle. Paukautin oven kiinni ja ryhdyin rynkyttämään vaunuja pois verannalta.
"Avanet, avanet, avanet!!"
Kuulin vaunuista jotakin, en saanut oikein selvää, kysyin tytöltä:
"Saana, mitä sanoit? Äiti ei oikeen kuullu?"
"Avanet, avanet, mukkaan. Äiti muistaa avanet."
"Voi lapsi rakas, on äitillä avaimet."
"Missä, missä?"
"Täällä ne on laukussa, kato vaikka, täällä."
Mahtavaa, olen aiheuttanut traumat näköjään molemmille lapsilleni! Saanan kanssa olen pari kertaa lukinnut meidät kotimme ulkopuolelle. Toisella kerralla odottelimme Teinin saapuvaksi koulusta, jotta pääsimme sisään ja toisella kerralla jouduin soittamaan Jykän töistä ovia avaamaan. Kuinkahan turvattomaksi nuo lapset olonsa seurassani tuntevat?
Missä niitä Vuoden Äiti-palkintoja jaettiinkaan?
Viikonloppuna pidimme remontista railakkaan kahvitauon naapurissa 9-vuotissynttäreillä.
Aika hyvä mäihä! Oman keittiön ollessa muutaman päivän poissa pelistä, naapurin muija leipoo superherkut. Tiedän, kenen puoleen kääntyä Pojan joskus halutessa synttärikakkunsa päälle muuta kuin mansikoita..
Naapuriperheen uusin jäsen on parin kuukauden asustelun jälkeen tottunut viliseviin vieraisiin, vaikka vielä välillä pitikin sohvan nurkassa tuumaustaukoja.
Naapurissa riittää villien leikkikavereiden ja lelupaljouden lisäksi paljon ihmeltävää. Sininen Riku-rapu ja pelottava monni epäilyttivät pientä juhlijaa.
Emme taaskaan lähteneet naapurista kulumallakaan. Juhlien loputtua ja muiden vieraiden jo lähdettyä jäimme Pojan kanssa remonttievakkoon vielä hetkeksi. Ja vielä hetkeksi. Kohta me lähdetään. Vielä hetkeksi.
Ilolla seurailimme kahden pienimmän löytäessä yhteisen sävelen. Pieni pussihousu vilisti tohinalla juoksuradalla vähän isomman perässä, piti kaveria kaulasta kiinni kaksikon katsellessa telkkaria (kahdenkymmenen sentin etäisyydellä ruudusta) ja pakahtui riemusta päästessään leikkimään yläsängyn näköalamestoille. Ei saa seistä! Äiti täällä ylhäällä ei saa seistä! Äiti ei mennä kottiin. Ei mennä kottiin.
Kyllä me joo kohta tästä lähdetään..Lopulta istuimme naapurin iltapalapöydässä minun popsiessa suoraan kattilasta lapsille tarkoitetut nakit.
Illansuussa saapuessamme naapurivisiitiltä kotiin, Hippi ja appiukko naputtelivat juuri viimeistä lattialankkua paikoilleen. Täydellinen ajoitus!
Loistavaa keskiviikkoa ja onnea vielä viikonlopun sankarille!
Niinhän siinä kävi, että edellisessä postauksessa mainitsemani Pietarin kartan taitokset alkoivat häiritä liikaa silmää. Liian tasaiset välit, liian selvät taitteet. Asiaan piti saada pikainen korjaus mielenrauhan vuoksi. Netistä etsin vanhan Lontoon kartan, jonka printtasin A3-kokoiseksi. Kartta esittää Lontoota vuosina 1741-5.
Ensin väritin Thames-joen sinisellä akvarelliliidulla.
Seuraavaksi tasoitin joen värin kostealla sormenpäällä. Hetken kuivumisen jälkeen kastelin koko paperin odottamaan seuraavaa käsittelyä.
Pikakahvimuruja paperille ja niiden tuoman värin levitin melko tasaisesti ympäri karttaa. Jätin joihinkin kohtiin vähän selkeämmän tumman kohdan.
Vielä märkä paperi myttyyn, muutamia taitoksia ja pieni repeämä alareunaan. Murjonnan jälkeen varovainen suoristaminen ja kuivaaminen.
Mukavan kolmiulotteinen vanhan kartan tuntu. Ja kodissa hillitön kahvin tuoksu, jolle nenäni on tarkka koska en sitä itse juo. Mutta sen kestää, koska tulokseen olen todella tyytyväinen.
Jos haluat saman kartan itsellesi, löydät sen täältä.
Muutin Kööpenhaminaan neljä vuotta sitten ja tänä vuonna matkani jatkui Juutinraumansillan toiselle puolelle. Halusin toteuttaa unelmani meren äärellä asumista ja nyt se on vihdoin totta. Vaikka elämä täällä on ollut seikkailuja täynnä, kaikki ei kuitenkaan ole ollut pelkkää "hyggeä", vaan näihin vuosiin on mahtunut myös rankkoja aikoja. Nyt on kuitenkin hyvä olla, tässä ja nyt, meren lähellä. Kaipaan itseni ilmaisemista suomenkielellä, joten siksi blogi. Tanskalaiset ja ruotsalaiset ystäväni muuten kutsuvat kieltämme keijujen salakieleksi, ja siltä se tuntuu välillä itsestäkin, kun katson näitä sanoja ruudullani. En tiedä vielä mihin suuntaan tämä blogi kehittyy, mutta luvassa on ainakin paljon Kööpenhaminaa, merta ja sitä kuuluisaa hyggeä.
Siitä ei ole aikaakaan, kun oli kevät 2014.
Selasin luonnoksia taaksepäin ja huomasin, että olin unohtanut julkaista pari postausta viime keväältä, hupsis. Tässä muutamat otokset niiltä ajoilta. Oli pressimatkaa Tukhomaan, Gaalahuveja hotelli Tornissa kera ihanien tyttöjen jne.
Innostuin ylläri tulppaaneista, ruotsissa olivat laittaneet pajunoksia sekaan, se näytti kivalta. Haluaisin meillekin pitkiä ja huojuvia tulppaaneita tavallisten sijasta.
Iloiset ystävät reissussa. Kohta me taas nähdään!
Juhlatunnelmaa Helsingissä...
Attitude Stockholm -messuilta...
Kunnon polaroid-kameran puutteessa latasin kännykkääni Polaroid- appsin ja olen täysin sen pauloissa, todella koukuttava! Omani on Polamatic -niminen, vaikka vaihtoehtoja on varmasti monia. Kivaa vaihtelua.
Ihanaa viikkoa!!!
Seuraaviin minun suustani kuuluneisiin lauseisiin voi soveltaa erästä kaupunkia inessiiveissään ja illatiiveissaan.
Minä en ole koskaan halunnut asua ... .
... ei ole kaupunki joka houkuttelisi minua.
Muuttaisin ... ehkä vain jos joku unelmien paikka avautuisi vain sinne.
Ja täällä sitä ollaan. Care of Helsinki. Ilman mitään unelmien paikkaa kuten työtä tai koulua jonka vuoksi mikään muu kaupunki ei olisi käynyt. Täällä ollaan, vaikka lapsuuden kotikaupungista on aina haikea lähteä, niin että jää eteisen puulaatikon päälle kuuntelemaan hetken hiljaisuutta. Tänne sitä matkalaukun kanssa saapui vaikka viralliseen asuinkaupunkiin jäi opiskelijakämpästä kodiksi muuttunut asunto, ystävyyssuhteita ja tärkeä harrastus. Välimatka läheisiin kasvoi tuplasti.
Mutta elämä oli mennyt siihen pisteeseen, että mikä tahansa muutos tuntui eteenpäin menolta. Jos sitä pitää Helsinkiin joskus tutustua niin olkoon se hetki nyt. Kaikki jännittävät jutut tuntuivat kuitenkin aina sijoittuvan pääkaupunkiin. Tapahtumaviikot, teatterit ja tempaukset. Katujen varsilla on hassuja pikkukauppoja jotka voivat myydä ainoastaan paperia, karttapalloja tai hyllylevyjä. On punatuissa huulissa sivukahvilassa esiintyvä klassisen musiikin laulaja maanantai-iltana, mahdollisuus päättää perjantaina lähtevänsä aamulla käymään Tallinnassa tai pelottavan räikeää huumekauppaa lähikadulla. Samalta kadulta saa ihania bataattiranskalaisia.
Tämä on jo kolmas asunto jossa H on. Jokaisen kohdalla olen maadottanut itseni kartalle kävelemällä lähikujia edestakaisin. Bongaan kahviloita, blogeissa hehkutettuja kirpputoreja tai etsin paikkoja kuten Ullanlinna ja Senaatintori. Paikkoja joista on kuullut, mutta jotka ovat maalaiselle tuntemattomia. Tutkin ratikkareittejä ja ihmettelen kuinka ihmiset ovat ennen pärjänneet ilman puhelimella haettavaa Reittiopasta.
Munkkisaaressa oli lyhyt matka merenrantaan, kuulema Salkkareita kuvattiin aivan lähellä ja Fazerilta sai ihanaa mysliä. Muistan sen hämmästelyn ja tietynlaisen utopistisen tunteen kun astuin sisään lukemaan johonkin kahvilaan kahvikupin ääreen. Tunteen siitä että tämä on ihan tavallista, mutta kuitenkin kuin olisi jossakin kirjassa, kaukana kotisohvalta. Bussi 18 vei talon kyljestä kohti Kamppia.
Punavuori vieressä oli ihana. Pääsin loksauttelemaan karttaa pääni sisällä edellisten katujen jatkeeksi. Kadun varrella Kakkugalleria, ihana paperikauppa ja kenkäkauppa jossa ymmärsin miksi jotkut palaavat lempikauppaansa asiakaspalvelun vuoksi. Bussit ja ratikat viuhtoivat ohi molemmin puolin katua. Menin kuitenkin usein kävellen kohti Kamppia sillä jo pienellä pätkällä Fredrikinkatua oli paljon putiikkeja tutkittavana. Ja elokuviin saattoi mennä mihin aikaan päivästä vain ja valita umpimähkään hyvä kuva.
Nyt tämä Vallilan, Kallion ja Alppilan risteys. Löysin jo ihanan vintagekauppa Fargon, Vallilan stoorin josta kannoin mukanani mustan mekon kukkakuvioilla ja hankin kirjastokortin pyöreään kirjastoon. Keväällä voin oikeasti laulaa kulkevani Hakaniemen rantaan ja jäsenyyteni liikuntakeskukselle sijaitsee Kolmannella linjalla. Voitte ehkä arvata mitä hyräilen, kun kuljen sieltä asunnolle päin. Ja töihin mennessä Meiran tehdas tuoksuu jo kauas kahville ja mausteille.
Hämmentävää kuinka ihmeellistä on laulaa kulkevansa takaisin Kolmatta linjaa ja tunnistaa Kallion kirjasto tv-sarjoista. Jollekin tämä on arkipäivää, jollekin tämä voi olla seikkailua.
Seikkailua ennenkuin palaa kotiin.
Yksi syy pitää tätä blogia on kimppujen sitominen ja erilaisten, hieman villimpienkin yhdistelmien kokeileminen. Toisinaan haluan kuitenkin ottaa vain yhden kukan majakkoon ja seurata sen avautumista ja kukan kehittymistä nupusta täyteen loistoon. Yksi tällainen mielenkiintoinen ihasteltava on jaloleinikki Ranunculus asiaticus, josta valitsin tällaisen jättimäisen yksilön. Okei, sitten piti ottaa vielä pieni hipsu jänönputkea Bupleurum kylkeen, keventämään fiilistä.
Jaloleinikit ovat suosittuja leikkokukkia ja olinkin yllättynyt, kun löysin niitä Korpikangas Siemen-Frö:n kevään 2015 siemenluettelosta. Ne oli mainittu talveksi viileään nostettavissa mukulakasveissa ja heti alkoi innostamaan ajatus itse kasvatetuista jaloleinikeistä. Ihanaa! Pellollinen näitä! Uskaltaisikohan kokeilla? Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, että tämä oli ensimmäinen tilaamani siemenluettelo ja jäin aivan koukkuun. Opuksessa oli paljon uutta opiskeltavaa ja aivan hillitön määrä erilaisia uusia ideoita syntyi ensi kesän istutuksiin! Pitäisi kuitenkin varmaan harkita hetki ja tehdä jonkinlaista suunnitelmaa, että mistä mä sen pellon paikan löydän näille ensi kesäksi...
Mä olen pyrkinyt tietoisesti vähentämään kulutustani. Helppoa se ei tietty ole ollut tässä ärsyketulvassa jota tulee kaikkialta. Vaikka sulla ovessa lukisikin " Ei mainoksia, kiitos!" niin siltikään en pysty välttämään kaikkea mainontaa. Ja välillä on toki mukava lähteä kuljeskelemaan kaupungille, käydä putiikeissa hipeltämässä uusia asioita. Tahdonvoimaa se kysyy, että pystyy kaikkea kivaa vastustamaan. Mielestäni olen kuitenkin melko hyvin pystynyt siinä harjaantumaan. Mutta minullakin on heikkouteni. Yksi niistä on selkeästi kupit ja kipot. Huoh.
Muutama viikko sitten havahduin siihen, että Iittalalta oli tullut jälleen ihastuttava uutuus nimeltä Tanssi. Kuinka paljon yksi ihminen voi tarvita tavaraa kaappeihinsa? Mutta kun Klaus Haapamiemen kuvitus ja Iittala.... Ei himoa hillinnyt edes tarra design in Finland, made in Thailand. Kuppi jäi siis pyörimään mieleen.
Eilen viimein potki se onni minuakin. Sen verran sallin itselleni kulutushysteriaa, että mikäli löydän etsimiäni tuotteita esimerkiksi Kallio Kierrättää - ryhmästä niin saan ne hankkia. Ja näin kävi tälläkin kertaa. Sieltähän minä löysin upouuden Tanssi- mukin ja tulin onnelliseksi.
https://store.iittala.fi/Brandit/Iittala/Tanssi/c/Tanssi
Niin paljon ihmeteltävää, kokeiltavaa ja ihailtavaa pienessä purkissa.
Erilaisia materiaaleja: poltettua savea, lasia, kiviä, muovia ja simpukoita. Värejä valkoisen lukuisista sävyistä siniseen, turkoosiin, vihreään ja tiilenpunaiseen.
Sileitä, karheita, mattaisia, kiiltäviä ja kimmeltäviä pintoja. Materiaalit lämpenevät kädessä eri tavalla, osa taipuu ja toisista näkee läpi. Simpukan sisäpinta on helmiäisenkuultava ja pinta uraisen röpelöinen,
Esineille voi keksiä tarinoita: mitä simpukka on kokenut ja kuka on unohtanut pienet tossunsa - kenties vedenneito? Omia rantaleikkejä, matkoja ja venereissuja voi muistella: miltä meri tuoksui, miltä pohja tuntui ja mitä ääniä kuului?
Marmorikuulia voi kierittää, kivet ja paljetit lajitella omiin pinoihinsa. Voi leikkiä laskemista tai lastaushommia kannella. Heränneitä ajatuksia ja muistoja voi jatkotyöstää. Virikkeistä voi syntyä maalaus, askartelu tai täysin uusi leikki.
Millaisia aarrekätköjä teidän kaapeistanne löytyy lapsen tai aikuisten inspiroimiseen?
Kahdeksan tunnin työpäivä, lumityöt, remontti, siitä on tän reiskan päivät tehty.
Paita (Vero Moda), Housut ( G-Star Raw), Kello (Michael Kors)
Huomaa ehkä että tyttö on huhkinut juuri lumitöiden parissa, sen verran posket punottavat. Viikko tuntuu kuluneen kuin hujauksessa eikä edes tajua minne päivät on menneet..tai no tietäähän sen, remontoidessa. Onneksi on vähän muitakin kivoja juttuja ehtinyt tehdä.
Viikonloppuna ajattelin postata vähän päivitystä miten kämpällä nyt ollaan edistytty. Aluksi tuntui että aikaahan on vaikka ja kuinka, nyt taas tuntuu että se loppuu kesken. Kuinka ne on niin nopeita siinä Pientä Pintaremonttia ohjelmassa hei. :D
-Sari
Kalenterista sai kääntää viisi päivää sitten uuden sivun.
Helmikuusta löytyy joka vuosi kivoja juttuja, ja se antaa lupauksia paremmasta:
On Runebergin päivä (kuten juuri tänään), ja saa syödä tortun tai kaksi - tai oikeastaan tässä tapauksessa saisi, mutta meiltä niitä ei nyt löydy, koska en ole päässyt leipomaan niitä, koska en ole päässyt kauppaan / koska en ole oikein jaksanut / koska olen ollut siinä ja siinä -kipeänä.
On laskiainen (tai sitten ei, riippuen vuodesta, mutta tänä vuonna se on helmikuussa), ja oikein kaksin kappalein - sunnuntaina ja tiistaina - ja saa syödä pullia, mantelimassalla tai hillolla, oman mieltymyksensä mukaan.
On viimeinen talvikuukausi (ainakin periaatteessa), ja talvi yleensä parhaimmillaan sekä kauneimmillaan - niin kuin nytkin, kun katsoo ikkunasta ulos ja näkee lumisen maiseman ja lumen kauniisti peittämät puut (ja jos on onnekas, saattaa nähdä pilkahduksen jopa auringon valosta).
On vahva lupaus siitä, että kevät on kohta täällä, kuukauden päästä - ainakin, jos asiaa kysytään kalenterilta.
Ja kalenteri, sehän on oikeassa. Aina.
:)