Tiedättehän sen tunteen kun katsoo blogia, jossa on kuvia kodista, jonka sisustus hivelee esteettisesti vaativimmankin katsojan silmää ja vetää vertoja sisustuslehdille? Itse kadehdin suunnattomasti näitä ihmisiä ja heidän kotejaan, omani kun ei yrityksistä huolimatta onnistu nousemaan tavallisen yläpuolelle. Nautin estetiikasta suunnattomasti, mutta oma silmäni on parhaimmassakin tapauksessa korkeintaan välttävää tasoa.
Tänään sain kuitenkin oudon inspiraation, työtön kun olen ja siivotakin pitäisi. Jostain syystä aloin kuvata kirjahyllyämme. (Joo, oikeasti joku palkatkaa mut heti, koska tämä ei vaan voi jatkua!) No, itse ainakin tykkäisin siitä jos uskallettaisiin enemmän näyttää asioita sellaisina kuin ne todella ovat, ettei aina tarvitsisi muokata itseään, vaatekaappiaan tai kotiaan näyttämään jonkin normin mukaiselta. Rakastan katsoa esteettisesti mielyttäviä asioita ja ihailla kauniita ihmisiä, vaatteita ja koteja, mutta usein jään kaipaamaan jotain aitoa. En sitten tiedä, ehkä aito on tylsää, vai mitä luulette..? No alla jotankin päätä huimaavan aitoa! Nimittäin työttömän filosofin perjantai-iltapäivä ja täysin muokkaamaton kirjahylly, nauttikaa!
Meidän huushollissa eletään pientä Pohjois-Korea vaihetta. Tämä on jo kolmas mieheni hankkima aiheesta kertova opus. Pohjois-Koreassa jos missä on shokkiarvoa.
Rakastan Buddha-patsaita! Tämä kyseinen kaveri tarttui mukaan Thaimaasta.
Buddhan taustalla on lempitaiteilijani teos. En tiedä sen nimeä, mutta sain sen syntymäpäivälahjaksi. Rakastan noita pallerokukkia, niissä on jotain oudolla tavalla kiehtovaa...
Mielestäni olisi hienoa jos ihmiset uskaltaisivat rohkeammin olla omia itsejään. Tuntuu, että enenevässä määrin uskalletaan näyttää itsestä vain tietyt normin mukaiset asiat ja muuta yritetään peitellä. Itse huomaan, että tämä asioiden peitteleminen johtaa jollain tavalla häpeämään näitä asioita. Välillä täytyy aina muistuttaa itseään, että olemme kaikki ihmisiä, emmekä ole syntyneet ihan niin laskemoituina versioina, kuin miltä sosiaalisen median perusteella joskus vaikuttaa.
Toisaalta uskon myös siihen, että esimerkiksi sosiaalinen media on todella hieno asia, josta voimme tehdä juuri sellaista kuin haluamme. Mitä rehellisempiä uskallamme olla, sitä rehellisemmän ympäristön luomme. Internetin ihmeellisessä maailmassa on helppo unohtaa todellinen minänsä ja elämänsä ja luoda jokin mediapersoonaversio itsestään, mutta minä sanon "what's the fun in that"? Itse olen ainakin nähnyt niin monta täydellistä naamaa, asua ja kotia, että enemmän kiinnotaisi nähdä jotain vähemmän editoitua, jotain aitoa. Ei kai kaiken tarvitse olla niin vakavaa, täydellistä ja laskelmoitua? Liberté, égalité, fraternité. Et la diversité!