"Hyvää huomenta! Mene ja tiskaa tiskisi!", luki yhteiskeittiömme facebook-sivulla. Jaahas, taas on jokin tonttu tai peikko kokkaillut koko yön ja jättänyt tiskit tiskaamatta. Aina tasaisin väliajoin, eli yleensä joka toinen päivä, tiskiallas on täynnä...joskus täynnä astioita, toisinaan täynnä ruokaa. Jotkut sekoittavat roskiksen ja tiskialtaan roolit. Sitten kaadetaan pullo Mr. Muscleja päälle. Ihme etteivät tukokset aukea, putkista saa kaivaa ulos kokonaisia kukkakaaleja ja paistettuja broilereita. Olemme tottuneet tiskialtaan ajoittaiseen rappioitumiseen. Ihmettelemme sitä kovaan ääneen lähes viikon jokaisena päivänä. Emme oikein ymmärrä - jos kukaan meistä ei ole tiskivuoren takana, niin kuka tai mikä täällä astioita käyttää? Ei voi kuin ihmetellä. Keksimme ehkä kaikkein totuudenmukaisimman selityksen - tontun tahtiinhan täällä tanssitaan ja tiskaillaan. Tai voi olla, että Norja on enemminkin peikkojen valtakuntaa, mutta yhtä ailahtelevia otuksia hekin saattavat olla. Päädyimme siihen tulokseen, että myös liian usein toistuvat palohälytykset ovat tontun tekosia. Aamukolmelta ylös ja ulos! Missään ei pala, mutta alkakaahan laputtaa! Palokunta itkee tylsää työtään ja lampsii kyllästyneenä asuntolan käytäviä, löytääkseen kärähtäneen pizzan känniläisten käsistä. Viime aikoina harva on jaksanut aamuyöllä laskeutua viidettä kerrosta ylempää kylmälle ja märälle pihalle aamutohveleissa. Toivottavasti tonttu ei aiheuta turhilla palohälytyksillään susi susi - ilmiötä, olisi ikävää kärventyä kuoliaaksi täällä opiskelijagheton uumenissa. Jotenkin suorastaan absurdia. Toisaalta asuntolan huoltomies sanoi, ettei tuli leviä betoniseinien lävitse, miksi siis juoksisimme alas kun hälytin soi oli? No, kuntoilun takia tietenkin, täällä ei tarvitse paljon jumppailla kun pylly pysyy korvissa portaissa ravatessa. Vaihtari vuodelta onkin sitten muistona lihaksikas takapuoli, opiskeltua ei univeloilta saa - yöt vilistetään portaissa. Nice ass, doesn´t look good on a cv..
Tonttu tai peikko selittänee, myös viime kuussa tiskialtaaseen ilmestyneen pienen läjän. "There´s a little shit in the sink", totesin kämppikselleni inhoa äänessä, likaiset tiskit olivat liian puhtaita laitettavaksi tiskialtaaseen. "The floor is disgusting", hän vastasi inhon sekaisella sarkasmilla. Kolmas ystävämme saapui keittiöön ja alkoi nauraa - eihän siinä muutakaan voinut. Lattia on kuvottava, mutta tiskialtaassa on pieni kakkakikkare. Tontun tekosia, sovitaan niin ja kaadetaan klooria päälle. Ja kun kerran klooripullon käteen jo kaapista sai, voi sitä kaadella vähän lattioille ja ottaa lattiaakin likaisemman luutun käteen ja hinkkailla tahroja, joiden alkuperää ei edes halua tietää. Siinä kloorin tuoksussa voikin kuvitella olevansa jossain trooppisessa lomakohteessa, uima-altaan välittömässä läheisyydessä. Aivotkin pehmenevät ja keuhkot surkastuvat, ei tarvitse ihmetellä miksi loppuvuoden väsyttää.
Tonttu myös röökaa. Haistan tontun tupakat kylpyhuoneeseen pari kertaa viikossa. Kylpyhuoneissa ei täällä ole palovaroittimia, siksihän niissä kannattaa askit avata ja sauhut vedellä, ilmanvaihto pelaa hienosti - tuo tupakansavut kaukaisistakin vessoista. Globalisaatio mallinnettuna, Fantoftin tasolle.
Norja esitellään keijujen, peikkojen, mennikäisten, tonttujen maana. Hiljaisuuden vallitessa, sateisissa metsissä, vuorten juurella, jossa kalliot ja polut ovat vuosisatojen saatossa kietoutuneet paksuun ja pehmeään sammaleeseen, näkee jokainen kyynikkokin maahisia. Ottaessani mukiini vettä, sammalmättäiden ja kivien lomassa solisevasta purosta, haluan ajatella pienten peikkojen ja menninkäisten tekevän samoin. Metsän hiljaisuudessa kävellessäni kohti kukkulan huippua, tuntuu, että puutkin puhuvat, kuiskailevat ikiaikaisia viisauksiaan. On niin seesteistä, rauhallista. Ylhäältä huipulta näkee korpin kiertelevän ja lopulta lentävän alas turkoosille vuonolle. Kaikki on satumaista. Kaupunki näyttää kaukaiselta.
Säilyttääksemme saman harmonian kotosalla, uskomme tonttuihin ja peikkoihin. Yllättävän usein tonttu lukee facebookia ja tunnistaa itsensä.
Love and light
r