Minulla on joku ihme kyky saattaa itseni kerta kerran jälkeen noloihin tilanteisiin. En ymmärrä miksi en opi heti ensimmäisestä kerrasta ja toimi seuraavalla kerralla toisin... Tai kyllä minä oikeastaan opin, mutta unohdan sen asian, kunnes huomaan taas olevani häpeissäni siinä samassa tilanteessa, jossa olen aiemminkin ollut.
Näin on käynyt minulle muutaman kerran esimerkiksi kenkäostoksilla. En muista koska olisin lähtenyt suunnitelmallisesti kenkäostoksille, sillä lailla hyvin valmistautuneena. Kuulun niihin naisiin, jotka harvemmin kengillä koreilevat. Minulle kengät ovat kulkuväline, sellainen juttu joka täytyy olla, jotta voi liikkua paikasta toiseen. Raskausaikana jaloilleni tapahtui mitä ihmeellisempiä asioita, enkä usko, että koskaan enään saan niitä vanhoja, suht terveitä jalkojani takaisin. Tästä syystä olen joutunut kiinnittämään enemmän huomiota kenkiini, jotta jalkapohjani ja selkäni ei kipeytyisi. Enää en voi keskittyä edes sitä entistä vähää kenkien ulkonäköön, vaan käyttömukavuus ratkaisee kenkähankintani lähes täysin.
Olen kuitenkin nainen, ja joskus hieman turhamainen, joten kipittelin viime viikolla yhden keikkaduunipäivän kiilakorkosandaaleissa... PAHA, PAHA VIRHE! Selkärankani jatkoi sulamistaan vielä seuraavanakin päivänä ja jalkapohjani olivat tulessa, vaikka jalassani olikin jo mukavammat kengät. Kun satuimme prinsessakaffireissulla kävelemään terveysjalkineita myyvän kenkäkäupan ohitse, minä vain kävelin sisään. Halusin jalkaani jotkut täydellisen hyvät kengät, joilla voisin duunikeikkojakin ilman tuskaa heittää.
Menin siis kauppaan, riisuin kenkäni ja ryhdyin sovittamaan sandaaleja. Huomasin oikeastaan saman tien, että jalkani näyttivät ihan karseilta: pottuvarpaat ja kantapäät rohisivat kuivuuttaan ja kynsilakoista oli jäljellä vain rippeet, varpaan kynsien leikkaamisestakin oli vierähtänyt jo tovi.
"Voi saakelin, saakeli!!" ajattelin ja vetäydyin hyllyjen väliin.
Siellä minä sovittelin kenkiä mahdollisimman piilossa ja nopealla tahdilla, jotta löytäisin sopivan parin ennenkuin myyjä ehtii minut huomata. No eihän ne ensimmäiset tietenkään istuneet ja iloinen myyjäkin minut bongasi sieltä suorastaan nanosekunnissa:
"Hei, minkäslaista kenkää etsit?" myyjä kysyi iloisesti ja suuntasi katseensa räjähtäneisiin jalkoihini, jotka olivat turvoksissa ja jotka olin sullonut liian kireisiin sandaaleihin.
Hävetys, ahdistus ja pakokauhu alkoi jotenkin puskea takaraivooni, koska ulospääsyä ei enään ollut. Ainoa ajatus, jonka siinä paniikissa keksin oli se, että jos minä liikuttelen näitä jalkojani koko ajan, niin tuo myyjä ei välttämättä huomaa kuinka karseilta ne näyttävät. Niinpä ryhdyin kävelemään siinä edestakaisin, muka testaillakseni niitä kiristäviä sadaaleja ja vastasin samalla myyjälle:
"Mooi, mie tässä kattelen. Haluaisin semmoiset hyvät kengät ku mulla on nämä lättäjalat ja jalkapohjat tulehtuneet ja jotenkin nämä on laskeutuneetki tai jotaki."
Voi apua! No siinä tuli lueteltua nyt kaikki vaivat sitte ja nyt se myyjä syynää minun jalkoja entistä intensiivisemmin. Mitä teen? Mitä teen? LIIKU, LIIKU RIVAKAMMIN- huusin itselleni ja kävelin pienessä kaupassa kuin häkkiin teljetty eläin.
"Voi kamala näitä minun jalkojaki, pitäs kyllä raspailla enemmän, ja kynsilakatki ihan lähteny. Nämä on jotenki ihan turvoksissaki nytte," kuulin suuni paniikkipuhuvan.
Nonniin, siinähän ne sitten tuli samaan syssyyn paniikkiselostettua kaikki ajatuksetkin ulos päästä, ennenkuin ehdin sensuroida mitään. Huoh! Mikä ihme minua vaivaa, kun paniikissa rupean vain suoltamaan tekstiä ulos suustani, ilman minkäänlaista sensuuria? En käsitä, enkä ymmärrä. Minusta jalkanikin näyttivät jo niin turvonneilta ja suurilta, että ne täyttivät koko pienen kaupan. Tuntui, että kaikki ihmisetkin vain tuijottivat niitä turvonneita, kuivia ja räjähtäneitä jalkojani, jotka olin epätoivoisesti survonut vääränlaisiin kenkiin.
Luovutin, peli oli menetetty ja rohisevat jalkani esitelty kaikelle kansalle. Sain kuitenkin onneksi itselleni ihanat sandaalit, joilla on mahtava kävellä ja jotka näyttävätkin ihan siedettäviltä nyt, kun olen tehnyt perusteellisen jalkahoidon itselleni.
Mutta ensi kerralla, ensi kerralla minä MUISTAN!!