Joskus rasittaa nämä ruuhkavuodet. Aina pitää valita, minkä tärkeän asian jättää tekemättä. Enkä tarkoita nyt mitään "ulkopuolelta tulevia odotuksia", vaan ihan itseni / perheen / arjen toimivuuden kannalta olennaisista juttuja.
Jos menen tänään jumppaan, pihatyöt jäävät jälleen kerran tekemättä, vaikka kevät on jo pitkällä ja meillä on vielä lasten pulkatkin talon seinustalla.
Jos teen kerrankin pihatöitä, en ehdi lähteä keskimmäisen kanssa lenkille, vaikka se kaipaisi kipeästi harjoitusta uudella vaihdepyörällään ajamiseen
Jos lähden keskimmäisen kanssa lenkille, en ehdi hoitaa pyykkisouvia tänä iltana, eikä huomiseksi ole enää puhtaita vaatteita.
Jos pyykkään, en ehdi kysellä esikoiselta enkun sanoja.
Jos kyselen esikoiselta enkun sanoja, keittiön lattia jää imuroimatta ja kahlaamme roskissa.
Ja seuraavana aamuna sama homma... Jos haluan tehdä aamusta lapsille kivan ja sujuvan ja huomioida heidän tarpeensa niin, että vältymme kiukulta, turhautumiselta ja myöhästymiseltä, siirrän oman aamiaiseni suosiolla vasta työpaikalla syötäväksi, vaikka olisin nälkäinen nyt heti.
Jos kuitenkin yritän hotkaista aamiaista, en ehdi suoda ajatustakaan sellaisille asioille kuin siistit vaatteet, harjatut hiukset ja meikki - vaikka töissä olisi ainakin välillä syytä näyttää ihmismäiseltä.
Työmaalla tapahtuvasta työperäisestä priorisoinnista en edes aloita, mutta sanon vain tämän: jos päätän pelastaa lapset iltapäivällä ajoissa kotiin, minulla on vapaus tehdä niin, kunhan varaudun vastaavasti tekemään pari hommaa vielä iltayhdeksän jälkeen.
Jos teen töitä lasten mentyä nukkumaan, en tule viettäneeksi aikaa puolisoni kanssa.
Jos katsomme puolison kanssa leffaa, jäävät vakuutuskorvaukset hakematta - puhdetyö, joka on unohtunut / siirtynyt / pudonnut prioriteettilistalta taas niin monta kuukautta, että kohta jäävät korvaukset saamatta.
Mikäli haluan ehtiä edes viikonloppuaamupäivän aikana urheilla, emme mene lasten kanssa uimaan / puistoon / kaupungille / metsäretkelle. Jos puuhaamme lasten kanssa jotain kivaa, remontti ei edisty. Jos teemme remonttia, lapset syövät kolmatta kertaa putkeen pinaatti- ja porkkanalättyjä. Kuinka monta kertaa lapsille voi syöttää peräkkäin pinaatti- ja porkkanalättyjä?
Elämä pyörii 15-60 minuutin blokeissa. Maksimissaan puolentoista tunnin. Useimmat asiat pitää tehdä aina vähän hopulla ja aina vähän sinne päin. Useimmat asiat tulevat aina tehdyksi vasta kun on jo pikkuisen liian myöhäistä. Jotkut asiat eivät pääse edes to do -listalle koskaan, mikä ei aina ole ihan harmitonta. Joskus se on suht harmitonta (kuten se, että meidän talon ikkunat on pesty viimeksi kai kolme vuotta sitten, kun anoppi otti ja pesaisi), mutta silti jotenkin noloa. Kerran sain saman viikon aikana sekä kampaajalta että hierojalta tylytystä, kun oli vaan hitto soikoon pakko perua varatut ajat, koska oli vaan hitto soikoon pakko viedä auto huoltoon / olla kotona kun putkimies tuli / käyttää lapsi lääkärissä.
Heti jos jotain akuuttia ilmaantuu, pakka sekoaa hetkeksi täysin. "Mitä perutaan (jos muistetaan perua)? Mitä siirretään? Kuka ilmoittaa sille ja sille? Koska tämän sitten ehtii?"
Kaipaan elämään himpun verran lisää väljyyttä. Suuri onneni on, kun lapset joskus pari kertaa vuodessa ovat mummolassa ja ehdin työpäivän päätteeksi sekä käydä salilla että laittaa ruokaa että imuroida että lukea kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Se on kuulkaa eksoottista se.
No. Tämä on tietenkin itse valittu tilanne, joten päätän raporttini tähän ja jään odottamaan tulevia vuosia. Silloin meillä ei enää ole pientä lasta, joka tarvitsee apua jokaiseen ruokailuun, vessassakäyntiin, nukkumaanmenoon ja muuhun askareeseen. Ja silloin meidän isot lapset ovat jo niin isoja, että he junailevat omat kuvionsa itsenäisesti. Sitten minä jumppaan, teen pihatöitä, lenkkeilen, pyykkään ja imuroin. Syön aina heti kun on nälkä ja meikkaan joka aamu. Saatan iltaisin tehdä töitä, mutta ennätän myös hoitaa paperihommia ja seurustella puolisoni kanssa, koska univelkani ei vaadi minua kaatumaan viimeistään puoli yhdeltätoista petiin. Kun lapset ovat isoja, teen remonttia sydämeni kyllyydestä, enkä koskaan syö tahi tarjoile porkkanalättyjä kenellekään. Kuullotan, paseeraan, keitän kokoon ja kandeeraan vaan minkä kerkeän. Luulisin.
