Tänään nopealla kirpparikäynnillä en voinut vastustaa tätä kettua, niin sympaattinen olemus sillä on. Onneksi hintapuoli oli kohdallaan, joten saatoin tämän "uuden" neuvostoaikaisen toverini kanssa lähteä kotia kohti.

Painin sellaisen ongelman parissa, mikä on varmasti useimmalle meistä tuttu: tavarapaljous. Lähiaikoina olen huomannut erityisen vahvasti, kuinka tavarapaljous ahdistaa ja aiheuttaa huonoa omaatuntoa mulle. Ja samaa se kuulemma aiheuttaa poikaystävällenikin. Silti raahaan uutta tavaraa kotiimme säännöllisin väliajoin. Yritän kuitenkin karsia vanhaa tavaraa pois uuden tieltä. Aina tämä balanssi ei kuitenkaan pysy ja tavaraähky iskeekin sitten taas jossain vaiheessa. Kaapeissa tämä ähky on koko ajan ylitsevuotava. Ollaan kuitenkin päätetty tarttua härkää sarvista.

Kuten mainitsin viime kirjoituksessa, meille saapui jokin aika sitten uudet unelmieni keittiötuolit. Vanhat saivat siis luvan lähteä, vaikka niistä ihan kauheasti pidinkin. Samassa rytäkässä myin vielä kaksi samanlaista ja tavallaan ylimääräistä tuolia. Kaikki neljä ihanaa tuolia saivat lähteä, ihan vaan siitä syystä, ettei kaikkea voi säästää. Nuo kaksi ylimääräistä tuolia möin, koska ne oli meillä työtuoleina, eivätkä parhaat mahdolliset ergonomiansa puolesta. Niihin kun oli helppo ja mukava vääntää itsensä huonoon asentoon. Liian mukavat tuolit siis. Olemme pyrkineet nyt karsimaan runsaalla kädellä tavaraa kämpästämme ja viime viikolla lähti myös yksi hylly ja valaisin kiertoon. Silti hommaa on paljon. Kahden kamahomon kodissa karsiminen ja niukkuus on ihan todella iso haaste. Karsiminen ja raivaus on kuitenkin tämän vuoden teemamme, ehdottomasti. Tavoitteena loppuelämän teema. Ihan niin kuin elämäntapamuutokset ruokailuissakin. Tosin kummassakin ollaan tähän mennessä onnistuttu aika surkeasti.

Löysinkin tähän luopumisen tuskaan oivan (teko)syyn Hesarin artikkelia lukiessani:

Meil­lä so­dan ja pu­la-ajan ko­ke­neet van­hem­mat ovat kas­vat­ta­neet suu­ret ikä­luo­kat sii­nä hen­ges­sä, et­tä mi­tään ei saa heit­tää me­ne­mään. Ei­kä maa­seu­dul­la niin tar­vin­nut teh­dä­kään, kun lii­te­rei­hin ja tal­lin­vin­teil­le mah­tui ta­va­raa.
Suu­ret ikä­luo­kat kas­vat­ti­vat puo­les­taan lap­sen­sa vas­tuul­li­seen ku­lut­ta­mi­seen ja kes­tä­vän ke­hi­tyk­sen pe­riaat­tei­siin. Ta­va­raa ei noin vain ki­pa­ta kaa­to­pai­kal­le. Toi­saal­ta 1990-lu­vun la­mas­sa syn­ty­neil­le ope­te­taan, et­tä os­taa pi­tää, sil­lä ku­lu­tus­juh­la pi­tää ta­lou­den pyö­rät pyö­ri­mäs­sä.
Ei ih­me, et­tä suo­ma­lai­sil­le ker­tyy ta­va­raa.

Eri­tyi­sen vai­keaa on am­mat­ti­jär­jes­tä­jien ha­vain­to­jen mu­kaan luo­vil­la, vas­tuul­li­sil­la ja tun­ne-elä­mäl­tään rik­kail­la ih­mi­sil­lä.
Heil­le jo­kai­nen esi­ne tuo mie­leen as­so­siaa­tioi­den tul­van: Ke­nel­tä tä­mä on saa­tu, louk­kaa­ko luo­pu­mi­nen jon­kun tun­tei­ta ja mi­kä on esi­neen ar­vo? Ja jos poh­din­ta joh­taa pää­tök­seen luo­pua esi­nees­tä, edes­sä on uu­si rat­kai­su­jen sar­ja: voi­ko esi­neen myy­dä tai kier­rät­tää, min­ne ja mi­ten se tu­li­si toi­mit­taa?
Pelk­kä aja­tus­kin uu­vut­taa.

Tunnistan itseni aika hyvin tuosta pätkästä. Nyt kun olen saanut mustaa valkoisella, osaan ehkä myös työstää tätä. Kaikkea ei ihan oikeasti ole pakko säästää. Muistot kuitenkin kantavat pitkälle, eikä niihin tarvitse aina tavaraa. Paitsi päiväkirjaani ja valokuvia en kuitenkaan heitä pois. Enkä Uppo-nallea. Koskaan. Kaiken muun kohdalla voikin harkita paljon löyhemmin. Tästä se lähtee!

Kohtalotovereita? Vinkkejä? Apua?

Paljon on mahtunut viime viikkoihin tapahtumaa ja tärkeitä keskusteluja. 

Kävimme J:n kanssa perhekeskustelun sekä alkoholin alaisena että selväpäisenä. Keskustelut ovat jonkin verran ristiriidassa keskenään, mutta painopiste on melko vahvasti siellä ei lapsia-puolella, joten minun on se hyväksyttävä, että me emme luo uutta elämää tähän vierellämme kulkemaan. On edelleen joitain hetkiä jolloin näen kuvittelen, että J:n kanta tähän asiaan ei ehkä ole niin ehdoton, kuin mitä antaa ymmärtää, mutta parempi on jatkaa eteenpäin nyt ajatuksella että J:n mieli ei tule muuttumaan. Pessimisti ei pety, vai miten se meni...

Itse olen ottanut asian vastaan yllättävän hyvin. Tottakai oli ja on se pettymys, ettei itse pääse lähietäisyydeltä seuraamaan pienen elämän kehittymistä, mutta vaakakupissa oli niin paljon myös epäilyksiä kasvatukseen liittyen, että ne hyvinkin tasapainottivat tilannetta omalla kohdallani. Toki ne on varmasti sellaisia, että kun ne tässä vaiheessa jo tiedostaa sitä alitajuisesti varmasti työstäisi jos tilanne olisi toinen. Puhumattakaan että hyvin pitkälti perheellisiltä kuultua on se että: "Ihan sama miten suunnittelet minkäkin asian tekeväsi, lasten kanssa ei mikään mene niin kuin itse suunnittelee." 

Joten, tässä on suunnattu energiaa muualle. Taloja on taas pystynyt etsimään, kun oman työpaikan pitkään jatkunut epävakaus ratkesi ja J:kin olisi kesällä aloittamassa oppisopimuksella nykyisessä työpaikassaan, mikä säännöllistäisi ja lisäisi työtuntimäärää siinä määrin, että voisi melko vakaaksi sanoa jo J:nkin työtilanteen. Lähiaikoina olisi tarkoitus mennä katsomaan erään kaverin kotia, kun he ovat vaihtamassa pienempään, josko se olisi meille sopiva. 

Omakotitalossa olisikin jo sen verran tekemistä ja laittamista, ettei tarvitsisi edes miettiä hetkeen pitkäaikaisempia suunnitelmia tulevaisuudelle. Nyt jos vielä nopeaan onnistuisi(tuskin kun pitäisi tämä oma asunto myydä) niin pääsisi pihaa ja puutarhaakin laittamaan jo tälle kesälle. Ellei kavereille onnistuisi vaihto. Ei ole vielä selvillä minkälaista asuntoa he ovat etsimässä, mutta se selvinnee lähiaikoina.

Ihanaa jos saisi sen loppuelämän kodin(tai ainakin seuraavat parisenkymmentä vuotta ainakin) nyt tänä kesänä jo.

Täällä mä olen. Katson ikkunastani Hämeentielle, kuuntelen "kolinaa sporien", ja tunnen järjettömältä tuntuvaa kotoisuutta. 
Koti tuntuu hyvältä, tervetuloa elämä 00500-alueella, rakastan sinua jo nyt. 

- Nti A

Malesiassa vallitsee tällä hetkellä lounaismonsuunin ja koillismonsuunin välikausi, jonka seurauksena täällä on tällä hetkellä todella kuuma! Joka päiväksi on luvattu 34 astetta, joka ei siis ole kuin noin kaksi astetta normaalia korkeampi ja näin ollen kyse ei ole mistään poikkeavasta lämpöaallosta vaan kuuluu normaaliin vaihteluun. Malesian meteorologisen instituutin mukaan täällä vallitsee neljä vuodenkautta juuri näiden tuulien takia: lounaismonsuuni, koillismonsuuni ja kaksi välikautta. Sadekaudet kyllä ovat sillä tavalla olleet selkeät, että sadekaudella sataa hieman enemmän ja kuivalla kaudella vähemmän. Mutta mitään merkittävää muutosta ei minusta ole huomattavissa (varsinkin kun vietimme rankkasateisen joulukuun Suomessa).

Sinänsä tätä lämpötilan nousua ei juurikaan huomaa, koska aina on kuuma, mutta jos tuolla ulkona viettää hieman pidemmän aikaa kuumuuden kyllä tuntee. Myös yöt ovat nihkeämpiä (loppusyksystä pärjäsi ihan jo ilman ilmastointia!), ja kyllähän tuota ilmastointia tulee käytettyä nyt muutenkin hieman enemmän. 

Olemme olleet täällä 10 kuukautta ja päivän sisäiset säänvaihtelut kulkevat aina lähes samaa rataa: aamulla pilvistä, aamupäivällä kirkasta, iltapäivällä pilviä alkaa kerääntymään, neljän-viiden maissa alkaa ukkonen ja illalla taas selkenee. Toki vaihtelua on, välillä on sateeton päivä ja on tainnut olla kaksi sellaista päivää meidän täällä asuessa, että on ollut harmaata ja sateista koko päivän. Mutta poikkeukset vahvistavat säännön. Toki esimerkiksi viime kesäkuussa mieheni veljen täällä vieraillessa ei sadetta tullut lainkaan kolmen viikon aikana, savusumutkin olivat sitten sen mukaiset.

Tällä hetkellä eletään sellaista kautta, että joka päivä ukostaa. Taivas repeää viimeistään kuudelta hurjaan ukkoseen ja salamointiin, ja sitä saattaa kestää useammankin tunnin. Tietysti tämä päivä nyt on taas poikkeus, heh, taivaalla roikkuu kyllä tummanpuhuvia pilviä mutta jyrinää ei vielä kuulu, eivätkä salamat välähtele.

Salamabongarin olisi hyvä täällä olla ja nautiskella. Osa teistä näkikin facebookista linkittämäni kuvan täältä KL:stä, missä oli ikuistettuna yksi viimeviikkoinen iltapäiväukkonen salamoineen. Kuvan oli ottanut täällä asuva suomalainen valokuvaaja, ja kuvan innoittamana päätin sitten seuraavana päivänä kytätä kännykän kanssa näissä meidän ikkunoissa salamoita. Jospa saisi vaikka ikuistettua yhden upeista välähdyksistä!

Mutta hah, tässä näette tuloksen! Ja tässä siis valikoituna parhaimmat kaikista kymmenistä kuvista, joita otin. Salamoiden tallentaminen kameralle ei todellakaan ole helppoa hommaa! Tulin siihen tulokseen, että salamoiden ikuistamiseen kameran avulla tarvitaan hurjasti kärsivällisyyttä, kunnon vehkeet, tietoa suljinajoista ja muista teknisistä jutuista, nopea reaktiokyky ja ketterät sormet. Tai tietysti sitten tuurilla voi onnistua. Mutta minulla ei nyt oikein sattunut tuuri näiden kanssa, kaikki upeat salamat olivat aivan nopeita minun nakkisormien tallennettaviksi!

Tämä on paras otos, jonka sain näpsäistyä. Taivaalla ei suinkaan lennä ufoja, vaan meillä oli olohuoneessa valot vielä tässä päällä ja ne tietysti heijastuivat kuvaan ikkunan kautta. Että niin ammattimaista touhua! Yritän vielä petrata hieman tässä, ehkä seuraavan ukkosen iskiessä jaksan kaivaa meidän järkkärin ihan hollille ja räpsiä sillä kuvia, jospa sitten kävisi vaikka parempi tuuri kaikin puolin. Onneksi täällä kuitenkin harjoitteluaikaa on riittävästi, salamia kun välähtelee lähes päivittäin!

Muutama ihana aurinkoinen päivä on kohentanut mielialaa melkoisesti ja antanut lupauksen keväästä. Samalla on tullut astuttua pitkästä aikaa parvekkeille, jotka lasituksen ansiosta ovat aurinkoisina päivinä olleet jo korkkauskunnossa. Auringonpalvojaa ovat harmi vaan olleet vastassa pölyiset pinnat ja likaiset lasit. Muutama muisto joulultakin. Edessä on siis siivousurakka ja samalla ajankohtaiseksi tulee pitkään suunnittelemani parvekkeiden puulattioiden kunnostaminen.

Parvekkeiden laudat ovat punertavaa lämpökäsiteltyä puuta, ja ovat menneet seitsemässä elinvuodessaan yllättävän kulahtaneeseen kuntoon. Kasvien kasteluvesistä on jäänyt rumia läikkiä ja kalusteista naarmuja. Enkä oikein pidä enää tuosta ruskeasta sävystäkään.

Ajatuksissa on hioa lattiat kauttaaltaa ja öljytä ne harmahtavaksi vaaleaksi. Tovin googlettelun seurauksena ykkösvaihtoehtona on Tikkurilan Valtti Puuöljy Akva värissä "Lumi 5060" tai "Tuohi 5062".

Jos aurinkoa riittää niin hommaan pääsen varmaan jo tulevina viikkoina. Jos jollakulla on kokemuksia työstä, tuotteesta tai erityisesti miettimistäni värisävyistä, neuvot ja vinkit otetaan ilolla vastaan. Vaaleampi sävy miellyttää ehkä itseäni enemmän, mutta hieman mietityttää sen sopivuus nykyisen puun sävyn päälle. Peittääkö tarpeeksi ja niin edelleen.

Mutta kokeilemallahan se viimeistään selviää. Vähän ehkä jo jännittää.

Lumi on sulanut meidän pihalta jo monin paikoin ja kasvit kasvavat minkä kerkiävät. Jotenkin tuntuu, etteivät ne mitenkään voi vielä selvitä, vaikken kyllä muista, että ainakaan nämä kuvan pikkusydämet olisivat koskaan kevätpakkasista kärsineet. Ja viime vuoden kuvia kun katselin, niin kevät oli silloin vielä paljon aikaisemmassa. Tästä se kasvu lähtee!

Olen aina ajatellut, että kivojen juttujen tekeminen ei voi aiheuttaa stressiä, eikä mukavia juttuja vain yksinkertaisesti voi olla elämässä liikaa. Tänään tajusin, että kyllä voi. Minulla on ollut tässä suorastaan loistavat pari viikkoa, on ollut mukavia työjuttuja, paljon kivaa tekemistä, tapaamisia, äiti on täällä, Saanalla on synttärikekkerit tulevana lauantaina, kohta lähdetään Ivaloon tekemään mummilaan isoa remppaa ja sisustamaan. Ihan älyttömästi kaikkea lempparitouhua siis. Olen niin tohkeissani, että en oikein meinaa malttaa joka yö nukkua ja aamulla herään ennen muuta maailmaa. Toisin sanoen taidan käydä vähän ylikierroksilla.

Ja tänään iski kokovartaloväsymys. Huh!

Tiiättekö, kun lapsille käy joskus niin, että joku kiva juttu menee ihan yli? Lapsi saattaa kiljua innosta, juosta ja nauraa ihan hervottomasti, sitten yhtäkkiä alkaakin itkeä lähes paniikinomaista itkua. Innostus, jännitys ja hauskuus kasvaa niin suureksi, että se ylittää pienen ihmisen sietokyvyn. Minulle on meinannut käydä vähän samalla tavalla. On ollut pakko pysähtyä miettimään, kuuntelemaan itseään, priorisoimaan ja kyllä, vähän myös karsimaan. 

Koska lähes kaikki muut asiat elämässäni ovat tällä hetkellä sellaisia, joista en ole valmis luopumaan, olen päättänyt karsia bloggaamistani. Niin mukavaa kun tämä onkin, niin nyt on aika hidastaa tahtia. Välillä olen miettinyt, että lopettaisin bloggaamisen kokonaan. Mutta miksi ihmeessä tekisin sen, koska muitakin vaihtoehtoja on. Onneksi eräs bloggaajakollega vinkkasi minulle, että hiljennä tahtia, sillä en olisi tuota varmaan itse tajunnut. Eihän minua kukaan ulkopuolinen velvoita joka päivä postaamaan. Ilmeisesti olen jossakin alitajunnan tasolla, intopinkeenä asettanut itselleni jonkun postausmäärän per viikko ja nyt kun en sitä kykene saavuttamaan, ahdistun. Miksi olen niin tehnyt? Älkää kysykö. En tiedä. Niinpä minä hiljennän nyt tahtia, otan rennosti tällä saralla. Kun muut hippaloinnit elämässäni vähenee, kirjoittamistahtini todennäköisesti taas kiihtyy. We will se.

Kevät tulee, nautitaan valosta!

Asunto ykkösestä siirryttiin portaita pitkin yläkertaan, jossa sijaitsi toinen asunto. Tämäkin loft-asunto oli kahdessa kerroksessa, tilaa oli ihan älyttömästi. Jätin asunnon mahdollisimman paljaaksi ja keskityin kauniiseen tilaan. Aloin jo fiilistelemään millaista olisi asua keskustassa ja miten paljon valoa riitti valkoisen lattian ansiosta. Keskityin aika paljon kuvaamaan yksityiskohtia sekä materiaaleja ja halusin tuoda näitä esille.

Kuvat puhukoon puolestaan, toivottavasti inspiroidutte!

Ihanaa kun vanhaa rakennusta on kunnostettu ja saatu tehdastilat asuinkäyttöön. Niin moni rakennus Turussa kylmästi puretaan ja tilalle rakennetaan persoonattomia kerrostaloja. Toivottavasti mahdollisimman moni vanha rakennus saisi mahdollisuuden näyttää mihin kaikkeen niistä vielä olisi.

Suuri kiitos Sisustuksen Koodille somistelainoista! Toivottavasti saan tulevaisuudessa lisää näitä projekteja, ovat hirmuisen kivoja.

/Loft inspiration from Turku

Tällä viikolla facebookissa on kiertänyt hauska koirahaaste - käske koirasi maata paikallaan ja ympyröi se koirannappuloilla. Ja kaikki tämä niin, että saat vielä valokuvankin otettua! 

Polkka suoriutui hommastaan iisisti, sitä on kuitenkin koulutettu aika paljon. Mutta puolidementoituneelle mäyräkoiramummolle tehtävä oli aavistuksen kinkkisempi. Pieni ajatustyö ja sitten Maissikin hoksasi maata paikallaan odottamassa syömislupaa.

Lilyn koiralliset, kokeilkaapa!

40%-alennuskuponki taskussa suuntasin tieni Kodin1'een. Säästämään piti päästä, vaikkei vielä matkalla ollut mitään tietoa mistä halusin säästöni saada. Perille päästyäni asia kuitenkin selkeni ja päädyin hankkimaan uudet pimennysverhot. Aiemmissa vastaavissa pimennyksen toi kankaan takana oleva vaalea kalvo, joka ei pitänyt juurikaan pesusta. Kalvo muuttui tarramaiseksi ja juuttui itseensä kiinni, vaikka pesun teki oikeassa hyvin matalassa lämpötilassa. Lopputuloksena oli hiukan pilkullinen pimennys.

Nämä uudet Annon Ilo-verhot ovat rakenteeltaan selkeästi paremmat. Koska mitään kalvoa ei ole, ei pesussa voi tulla samanlaisia ongelmia. Väri on helmenharmaa, joka helmiäisen tapaan näyttää useammaltakin väriltä. Turkoosin ja harmaan välimaastossa mennään ja tämähän sopii hyvin makuuhuoneeseen. Harmaansävyjä siellä oli entuudestaan tapetissa, tauluissa ja tyynyissä, turkoosia matoissa ja päiväpeitossa.

Kyllä nyt saa aurinko alkaa paistamaan taas läpi vuorokauden!

Pikkuinen pikajuttu. Muistatteko, kun kertoilin noista pelastajapapereista pyykinpesussa. Silloin olin heittänyt "todistusaineiston" roskiin, mutta nyt oli taas sellainen suoritus, että ikuistin tuon työn sankarin, kun kysyttiin, kuinka se toimii.

Olisi voinut pyykistä tulla punaista ja vielä vähän punaisempaa ilman. Lämmin, suorastaan tulikuuma suositus.

PS. isossa määrässä pyykkiä laittaisin ehkä pari paperia yhteen koneelliseen, enkä ihan upouusia denimeitä tai tonttulakkeja silti pesisi valkoisten kanssa. -Olen rohkea, mutta en uhkarohkea.

Hanget kannattelevat hyvin kevyttä kissaa. 

Välillä on kivaa silti kulkea autotietä (pihatietä) pitkin. Ja pysähtyä siihen istuskelemaan.

Mauno silti pellolle päin kuikuilee.

Onneksi siellä ei ole keltaista lunta... 

Stressasin näitä juhlia etukäteen aivan kauheasti. Oikeasti olisin halunnut kutsua ihan kaikki mahdolliset ihmiset ja viettää juhlia koko päivän sekä pistää pöydän koreaksi. No, koska on ollut aika paljon muutakin tässä viimeisen 2,5 kuukauden aikana, juhlat tyngistyivät lähisuvulle tarjottaviin kahvikesteihin. Loppujen lopuksi se oli ihan fine.

Siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että juhlat pitäisi järjestää meillä kotona, alkoi vieraslista radikaalisti lyhentyä. Lopulta kutsuttiin vain lähimmät perheenjäsenet ja ystävät. Paikalla oli noin parikymmentä henkeä. Äitini ja mummini auttoivat lainaamalla kahviastiastot ja koska kauempaa kutsutut ihmiset eivät pääosin päässeet paikalle, ei kovin paljon kystä kyllä tarvittu. Päästiin siis sen verran helpommalla, ettei tarvinnut metsästää vuokra-astioita.

Mietin kovasti, mitä juhlissa tarjotaan. Tällaiset tilaisuudet alkavat yleensä iltapäivällä melko aikaisin. Harvoin ehtii syödä lounasta, mutta aamiaisestakin on paljon aikaa ennen kuin tilaisuus alkaa. Itsellä tekee jo mieli siinä vaiheessa oikeaa ruokaa, kun tarjolla on voileipäkakkua ja karjalanpiirakkaa - ja kakkuja. Meillä juhlat aloitettiin kello 14, joten useimmat varmaan ehtivät syödä kunnolla ennen saapumistaan paikalle. Lisäksi kauempaa kutsutut eivät tosiaan päässeet paikalle, joten heillekään ei tarvinnut mitään "oikeaa" ruokaa järjestää. Muuten olisin kyllä laittanut jonkin ruokaisan salaatin ja patonkia tai vastaavaa.

Tarjottiin kakkua, joita tein kaksi. Resepti löytyi Arlalta. Toinen lähti seuraavana päivänä koskemattomana työpaikalle ja ekastakin jäi mulle jääkaappiin pari palaa. Lisäksi oli kinkku- ja lohipiirakat, sitruunakuivakakkua (äiti teki, kuten myös kinkkupiiraan), lihapasteijoita, earl grey -muffinsseja, joista jäi kuorrutus pois, koska se meni pilalle... :P Lisäksi olin tehnyt kirjainkeksejä ja ostin vielä Dominoja ja pakaste-macaroneja. Näiden kanssa tarjottiin kahvia ja teetä, alkumaljaksi juotiin kuohuviiniä holilla ja holittomana. Kiitos vain ystävälle, joka lainasi mulle 12 kuoharilasiaan. Sinisillä nauhoilla erottelin omat lasit kaverin laseista ja samaa kikkaa käytin myös erottelemaan mummin ja äidin astiat toisistaan.

Ohjelmaa ei juhlissa varsinaisesti ollut. Alkuun mies piti lyhyen puheen ja paljasti pojan nimen. Tässä yhteydessä myös nostimme pojalle maljan. Sen jälkeen esittelin kummit, joista kummisetäihminen ei ollut paikalla, koska flunssa. Tämä oli hyvin harmillista mutta minkäs sille mahtaa. Jaoin kuitenkin kummitodistuksen kummitäti-ihmiselle. Todistuksen sisälle olin muun muassa liimannut kuvan pojasta, kirjoittanut syntymäpäivän ja -mitat sekä lyhyen kummittelukunniatekstin. Loppuaika olikin sitten melko lailla syömistä, kahvittelua sekä vapaata seurustelua ja kuulumisten vaihtoa. Tunnelma oli välitön ja kaikilla tuntui olevan mukavaa. Ei tarvinnut paljoa päivänsankaria nähdä itse, kun niin sylistä syliin vietiin. Kovin oli reipas ja seurallinen poju mutta lopulta tilaisuus päättyi itkuun, kun tuli nälkä ja väsy.

Ennakkostressaamisesta huolimatta oli oikein mukava päivä. Siivottavaa jäi yllättävän paljon. Sunnuntaina ei jaksettu miehen kanssa tehdä juuri mitään. Ekan kerran moneen vuoteen söin kebab-illallisen. Huh, oli hyvää mutta ei taas tartte ainakaan kolmeen vuoteen moista moskaa tunkea itseensä.

So proud of myself that I actually remember to write :D this week I found a place. I'm staying with a couple in Spinningfields so very close to the City Center. Also Pure Gym has one gym in Spinningfields so I was Wondering to join them. I'm moving this sunday and I can't wait! The apartment is brand new and has a huge kitchen and DISHWASHER!! :D the blacony is also huge it is like the size of a bedroom. I was planning to buy a bike cause the Road that I will be walking to work is quite big so I wouldn't have to ride the bike in the middle of the traffic... 

I can't wait to go to IKEA and start decorateing my room :) Also when I get the uk bank account I can join a gym :) 

Few days ago I took some pics from my work #tikilife 

One really weird thing is that everyone thinks that I'm from America what I can't understand :D and at the bank they tought that I was Italian :'D I think it is quite nice to be different but now I have to get ready for work, Cheers

Xo Sini 

Mua on yllättänyt ihmisten kysymykset mun asunnosta ja arjesta, ne on mulle niin tavallisia että tuntuu vaikealta kertoa niistä mitään. Paitsi sen, että asunto on enemmän asunto kuin koti. Jonkun toisen muistoilla täytetty. 

Asun siis nelikerroksisen omakotitalon alakerrassa omassa kaksiossa, joka on paljon isompi kun asuntoni Suomessa. (Sääliksi käy muuten äippyä ja iskää, putkiremontin lisäksi Käpylässä tehdään yllärinä myös sähköt uudestaan, joten raivaamista riittää, sillä lähtiessäni valmistelin kämpän vain putkiremonttia ja siellä hetken asunutta kaveriani varten. Mutta samalla ei voi kun onnitella itseään, ettei tarvitse kauheasti stressata aiheesta.) Naapurusto on hämmentävä sekamelska, löytyy katukoirien lisäksi elementtikerrostaloja, rämiseviä peltikattoja, lehmiä, kukko. Satu muotoili kauniisti kuvat nähtyään “vähän slummimaista, mutta ei kuitenkaan kauheesti Kontulaa pahempi”. Paikallisten mukaan kyseessä on kuitekin hyvä asuinalue.

Itse asunnosta kertoo ehkä kuvat enemmän kuin sanat.

Kaasuhella aiheutti ensin pientä jännitystä, mutta nyt kun siihen on tottunut en haluaisi enää ikinä kokata muulla! Astiakaappi on täällä vieras käsite, joten hassut muoviset astiat majailee pöydällä. Niistä syöminen tuntuu lapsekkaalta ja leireilyltä, mutta se on  vain hilpeää. 

Asunnon suihkusta olin nähnyt etukäteen kuvan, jossa suihkun ympärillä oli sähkölanka lämmittämässä vettä, seinässä näkyi jälki ainakin yhdestä oikosulusta ja olinkin päättänyt käydä vain kylmissä suihkuissa.. Mutta vuoden aikana kylppäriin on tehty remontti ja uudesta suihkusta tulee lämmintä vettä turvallisesti!

Sisustustyyli täällä eroaa kovasti suomalaisesta väreineen, materiaaleineen ja tarkotuksineen. Olohuone on oikeasti oleskelua varten, eikä huonekalut osoita televisiota kohden niin kuin Suomessa tuntuu aina  olevan, sen sijaan telkkari löytyy makkarista. Olen avannut sitä sen verran, että totesin sen toimivaksi (Sarahin pyynnöstä) mutta nopealla espanjalla molotetut telenovelat ei oikein iske..

En vielä ole oikein löytänyt tavaroille paikkaa, vaan joka paikassa on epämääräisiä kasoja, jotka koostuu lähinnä papereista, kirjoista ja pinneistä.

Asunto on tosiaan koristeltu ympäri Etelä-Amerikkaa tuoduilla matkamuistoilla ja olen lisännyt täällä kertyneet muistoni kirjavaan joukkoon.

Etukäteen olin varautunut käyttämään pesuloita, mutta asuntoa vastapäätä löytyykin kodinhoitohuone pesukoneineen. Pesukone ei teholtaan vastaa unelmaa, mutta vaatteista tulee pääsääntöisesti käyttökelpoisia sen jäljiltä. Pari vaikeampaa tapausta pitää toimittaa piakkoin pesulaan, jahka löydän sellaisen jostain järkevästä paikasta!

Suurin ongelma tässä asunnossa on ehdottomasti rasisti-koirat. Vihaan lähteä täältä pois ja kun olen poissa, vihaan tulla takaisin. Olenkin miettinyt, että voisin hieman tutkia asuntomarkkinoita, minkä hintaisia asuntoja La Pazissa yleensä on ja minkälaisilta alueilta. Ei niin, että mulla olisi valtava tarve muuttaa, mutta jos samaan hintaa (joka on todella halpa) saisi jonkun luukun lähempää keskustaa, se olisi enemmän kuin mahtavaa. 

Kasvihormoni on kukoistanut Lilyssä lähes kolme vuotta. Tuona aikana olen saanut kertoa siitä, kuinka kalju pihamme on muokkautunut puupäätarhurin lapiolla (ja rehellisyyden nimissä myös kaivinkoneen kauhalla) meidän perheen paratiisinaluksi.

Nyt on aika lähteä kertomaan puutarhan tarinaa uudelle aukeavalle Viherpihan blogisivustolle. Toivon, että näen sinut myös siellä, sillä matka on lyhyt: tästä vaan kliks uuteen osoitteeseen.

Nähdäänhän siellä!

Lopuksi kauniita kukkasia kiitokseksi Lilylle!

Tällä viikolla tein ensimmäisiä haravointihommia, lannoitin puita ja pensaita ja tein myös jonkin verran pensaiden leikkauksia. Karsin vanhoja oksia marjapensaista ja jasmikkeista ja hortensiat leikkasin maltillisesti kauttaaltaan. Tornionjokilaakon ruusun leikkasin lähes alas asti ja nämä hommat tehtyäni oksakasa oli aivan järjetön. Jouduin myös tekemään pikaisen sekkareiden huollon kun homma oli unohtunut viime syksyltä ja ehkä myös keväältä.

Pikahuoltoon tarvitaan hiomakivi ja kukkien kiiltosuihketta tai jotain asiaan kuuluvaa öljyä.

Päivän päätteeksi nappasin kauppareissultani mukaan nipun narsisseja. Yhdistin ne mustaherukan oksien kanssa ja sain kevätfiilistä myös kotiin. Tiestikö, että mustaherukan ja punaherukan lehdettömät versot erottaa toisistaan myös tuoksun perusteella? Mustaherukan tuoksu on taivaallinen. Lupaus kesästä.

Puhtaat lakanat, kuuma maitokahvi ja auringonläikkä houkuttelivat jäämään sänkyyn hieman pidemmäksi aikaa. Mies leikkii pojan kanssa lätkäjuttuja, joten ryhdyin viikkaamaan pesusta tulleita vauvanvaatteita kokojärjestykseen. Melkein jo haistan niissä vauvantuoksun. Hymyilyttää. 

Enää ihan pieni hetki ja vauva on täällä. Sitten näillä vaatteilla on käyttäjä. Kunpa vain kaikki menisi hyvin.