Aah, lumi sulaa!

Ensimmäinen kokemukseni hiilityöstä oli joskus kouluaikana, ala- tai yläkoulussa. Tai asteitahan ne silloin ennen muinoin olivat. Muistan kun sitä tein, mutta mitä se teos esitti on jäänyt unholaan.

Tämä elämäni toinen hiilityö on vielä hyvässä muistissa, teinhän sen eilen. Mutta yhtä ymmällä olen tuosta esittämisasiasta tämänkin kohdalla. Tuo vain tuli paperille. Kovasti on vielä harjoiteltava ihan jo liidun valitsemisessa, saati sitten käden liikkeessä paperilla. Mahdottoman mukavaa tuo oli!

Syksy on vaihtunut kevättalveksi. Aurinko paljastaa armotta pimeän talven jäljet. Likaiset sormenjäljet ikkunoissa ja pölyä pinnoilla. Muutosvietti alkaa ottaa minusta vallan. Pitäisi tehdä jotain. Muuttaa, valmistaa jotain uutta, siivota joka nurkka, huushollata. Luopua vanhasta ja ottaa vastaan uutta.

Topi alkaa harmaantumaan. Hän on ukkoontunut. Tullut kärttyisäksi ja jääräpäiseksi. Meidän pieni pappa.

Uusi harrastus on vienyt mennessään. Kamera kulkee mukana ja nyt sitä osaa jopa vähän paremmin käyttää. Kahvi, kamera ja kutimet. Niistä en luovu.

Tulppaaneja pitää olla. Varma lähestyvän kevään merkki. Hämmästelen sitä, että kutimet ovat vielä esillä. Niistä kun hetkeksi hellitän tietää olevan kevät.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Tässä sitä ollaan - uuden kodin keittiönpöydän äärellä. Viikonloppu vain vilahti, ja Tammelalle tuli sanottua jäähyväiset. Se oli muutto se.

Operaatio itsessään oli kivuton ja lyhyt. Muuttoseuraksi saapuneet ystävät ja vanhemmat toimivat niin kantoapuna, siivousalan ammattilaisina ja järjen äänenä nyssäköitä purkaessa. Tavaran lisäksi sisään kannettiin muuttofiilistä ja juustosarvia -menestys oli taattu.

Nyt kun uudessa asunnossa on pesty ensimmäinen koneellinen pyykkiä, juotu hyvät kahvit, pussailtu, kokattu (vietnamilaisia kevätrullia, mikä mahtava aloitus elolle Amurissa) ja rojahdettu sohvalle pitkän päivän päätteeksi, voi paikkaa jo alkaa kutsua kodiksi.

Ja jo muutamassa päivässä uusi koti on paljastanut itsestään mieltä ylentäviä seikkoja. Kuten sen, että monesta asiasta tulee kivempaa silloin, kun tarkenee t-paita päällä. Edellisen kodin huoneenlämmön laskettua säännöllisesti alle kahteenkymppiin, tuntuu nykyisin vallitseva 22 astetta todella luksukselle. Teoreettisesti aamiaisen voisi nauttia hyvässä ryhdissä istuen, kun ei tarvitse nostella hartioita vilttivuoren alla korviin pitääkseen itsensä lämpimänä (käytäntö näyttäköön, kuinka asento korjautuu lämpötilan myötä). Tai höyryvästä suihkusta voisi tulla ulos lyhythihaisessa ilman, että iho on jo ajatuksesta kananlihalla. 

Myös valonmäärä on ihmeellinen. Siinä missä kattoikkunat antoivat palan taivasta (noh, viimeiset kolme kuukautta lähinnä nuoskaa), ovat korkeat ja suuret ikkunat äärimmäisen miellyttävää vaihtelua. Keittiöstä näkee kadulle ja olohuoneen puolella saa nauttia sievän sisäpihan rauhasta. Kohta ollaan jo niin pitkällä kevättä, että viikonloppuaamuisin voi nauttia aurinkokylvystä olohuoneen matolla. 

Täällä tuntuu hyvälle. Tavaroiden lisäksi paikkansa on jälleen löytänyt myös minä. 

Ajattelin äsken, että niin kauan kuin asiat on huterassa muistissa, on pakko itselleni kirjata ylös, missä mennään... Eli ihan pikaista plussaa ja miinusta.

Poistoja sitten viime postauksen:

- kaulahuivi lahjoituksena kirpparille

- lapsen ikuisesti korjausta odottamaan jäämässä olevat (:D) rikkinäiset leggarit roskikseen

- kahdet omat kulahtaneet pikkarit roskikseen

- toisetkin sandaalit kirpparille lahjoituksena

- Aalto-maljakko myyty

- kuolemaisillaan oleva kukka, jota ei mun taidoilla pelasteta, heitetty roskiin. Pärjäilee kaatopaikan maastossa varmasti paremmin omillaan kuin täällä mun hoivissa!

Hankintoja, ostoja, sortumisia (you name it...) sitten viime postauksen:

- rannekorusetti

- kaulakoru

- suloinen peltirasia postikorteille

- postikortti ilman mitään tarkoitusta

- neuletakki

- piparkakkutalo-muottisetti

- Kesäkaverit-leffa

- lapselle paita

- toiselle lapselle hame ja sukkahousut ja

- urheiluliivit (toiset maksoi itse ja kolmannet sai ilmatteeks; huh! :D)

Jep (-4...)... Jätän hautumaan, josko editti iskis huomenna muistikatkosten hälvennyttyä. Mutta jos ei, niin aikaakin on kulunut, joten tilanne on -12, huomenna -13... Projekti on kyllä mielessä, mutta on ihan hullun paljon kaikkea muuta nyt. Uusia ystäviä, surua, paineita töissä, huonoja öitä, salsan tekoa, kurjaa tukkaa ja kauheita kulmia, vaateongelmaa ja väsymystä. Haluan silti pysyä kärryillä. Haluan voida sanoa vuoden viimeisenä päivänä, että mulla on 365 tavaraa vähemmän (ja oikeasti paljonpaljon enemmänkin vähemmän... :D). Haluan, että mulla on vähemmän stressiä ja enemmän tilaa hengittää. Kyllä tää tästä vielä taittuu, kun elämä vähän helpottaa. Edelleen matkalla kohti järjestystä ja mielenrauhaa.

Kuinka monta punaisen sävyä onkaan olemassa? Ja kuinka tarpeellisia ne kaikki kuitenkin ovat! Jos ei tätä huomaa puutarhassa, niin viimeistään kuitenkin huulipunan sävyä etsiessä, vai kuinka?

Ylimmässä kuvassa on sama laukkaneilikka kuin mikä näkyi viime viikolla, mutta eri valossa kuvattuna. Niinpä sen sävy mätsää tämän viikon kuvakollaasiin. Ovela kasvi! Keskellä on puolestaan sukulaismiehen pihasta meille siirtynyt tähtiputki, jonka väristä en ole löytänyt muualta. Sukulaismiehen vaimoke sen kasvatti alun perin siemenestä ja minä yritän vaalia pihassani, jotta kanta ei aivan katoaisi Maan päältä. Yllä oikealla on puolestaan herkkä kylmänkukka, jonka kasvua odotan kuin lumien sulamista konsanaan. Kohta nähdään, muruseni!

Tämän alemman rivin aloittaa kaverin pihan muutostöiden alta pelastettu jaloangervo, jonka juurakoita toin kotiin puolen peräkärryllisen verran. Kaveri tarjosi vielä mahdollisuutta kaivaa yksilöitä talteen kuuden muun metrin leveydeltä, mutta pitäydyin hamstraamassani paljoudessa. Kyllä kannatti (siis hamstrata ja toisaalta rajoittaa hamstrauksen määrää). Siirsin viime kesänä jaloangervon pariksi oikean laidan värililjoja, sillä ne täydentävät toisiaan erinomaisesti: toinen matala ja röyhelöinen, toinen korkea ja runsas. Kukinta on samanaikainen, mikä tietysti lisää yhteensopivuutta. Keskikuvassa on puolestaan hehkuva pioni, jota epäilen kiinanpioni Carl Rosenfeldiksi - varma en voi olla, sillä nimilappu on rohkeasti hautautuneena ulkona asustavan lumen alla. Tarkistetaan sitten myöhemmin, kunhan päästään keväässä sulan maan aikaan saakka!

Julkaisen kerran viikossa kuvasarjan siitä, millaisissa väreissä puutarhani kukkii - tai on kukkimatta. Olen valikoinut kuvia epämääräisen määräisesti ja oikeastaan ainoa kuvia yhdistävä teema on jokaviikkoinen värivalinta.

Aiemmat postaukset löytyvät täältä:

Kevään valkoinen

Harvinainen sininen

Haalea liila

Kellertävä kerma

Monikasvoinen vihreä

Alkukesän vaaleanpunainen

Kesän hempeysväri

Vahva fuksia

Heippa!

Koostin jokin aikaa sitten postauksen omasta historiastani ja törmäsin kuvia etsiessäni useisiin kuviin myös koirastamme. Hankimme vuonna 2007 perheeseemme uuden jäsenen, Cavalier Kingcharlesinspanielin Casun. Casu on iloinen, uskollinen ja ihana koiruli, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Tai no joo kyllä se tykkää kärpäsiä metsästää, mutta suurempaa pahaa ei missään nimessä aiheuttaisi. :D

Päivän söpöilymittari täytetty. :) 

Suloista tiistaita kaikille!

Pahoittelen jatkunutta blogihiljaisuutta. Täällä on aikamoisia juttuja meneillään, joten blogi on jäänyt hetkeksi hieman taka-alalle. Kerron tästä tarkemmin vähän myöhemmin. (Heheh joo ärsyttävää vihjailua;).)

Asiasta kukkaruukkuun..

Viherkasvit sisustuksessa ovat nyt tosi in. Myös minä olen alkanut tykkäämään enemmän ja enemmän viherkasveista tuomassa sisustukseen pehmeyttä ja raikkautta. Muutama kasvi on meillekin kotiutunut viimeisen vuoden aikana ja muutaman niistä olen kyllä tainnut tappaakin. Oliivipuu on tällä hetkellä talvehtimassa varastossamme ja epäilen vahvasti, että se ei enää eloon herää.

Viherkasveille ihan parhaita ovat perinteiset ruskeat saviruukut kuten myös betoniruukut ovat mieleeni. Usein syyllistyn pitämään kasveja liian pienissä ruukuissa. Täytyy yrittää hieman ryhdistäytyä ja nyt mullan vaihdon aikaan vaihtaa kasveille isommat ruukut.

Ja sitten on tietysti leikkokukat, joita haluaisin aina olevan tuoreena kotona. Tulppaanit ovat ihan parhaita.

Nämä kukat ovat kuivuneet pystyyn maljakkoon:). Ihan kivaltahan ne vielä näyttää.

Mukavat päivän jatkot!

Aloittelijankin tuherrus näyttää ihan kelvolliselta, kun tuherruksen laittaa komeisiin kehyksiin oikein paspiksen kanssa.

Ihan pakko oli ikuistaa sunnuntain auringossa vielä nämä samat viikon vanhat tulppaanit. Ostin ne ihan marketista, mutta valitsin vedessä olleet ja nämä ovatkin kestäneet aivan upeasti. Valkoiset nupullisina ostetut olen kiikuttanut useana iltana kuistin viileyteen ja ne kukkivat vielä ihan täysillä. Punaiset ovat jo kuivumassa, mutta eteerisen kauniita nekin.

Mielessä juuri nyt...

° Mokka mustan ja valkoisen kanssa

° Ihanat helpot niskanutturat

° Marmori kylpyhuoneessa

° Treeni-into

Pitäisikö ihan tosi hommata tuommoinen aktiivisuusranneke? Jos saisi uutta intoa taas treenaamiseen?

Tiistai-iloa!

M.

Tuesday insp...

Kotona.

En aio nyt edes aloittaa tuosta märästä harmaudesta, vaan skippaan sen kokonaan. Skipidipidi-di di-dit-di skipidipidi-di di-dit di. 

Sen sijaan aion aloittaa kaapista.

Joelin kaveri asusteli siis matkamme ajan täällä puutalossa talonvahtina. Ottaen huomioon ne muutamat kerrat, kun olen joskus aikoinaan kyseisen nuorenmiehen Kallion-kommuunissa käynyt ja sen, että hän oli lähtenyt täältä sivarikertausharjoituksiin (täh? onko sellaisiakin?) muistamatta, että me ollaan tulossa sillä aikaa takaisin, puutalo oli yllättävän siisti ihan just tasan sen näköinen kuin sen jätimme. Melkein kuin täällä ei oltaisi asuttukaan. Paitsi kun sattumalta aukaisin yhden keittiön kaapeistamme.

TÄH? Se on järjestänyt tän kaapin!

Siivousinto on jotenkin täysin random - siksi huomasin heti kelailevani, että hmm mitä ihmettä kaiken takana on. Keittiöstä löytyi myös tyhjä konjakkipullo - onko näillä kahdella asialla jokin yhteys? (luetaan sellaisella Nikke Knatterton -äänellä)

Entä mistä on ilmestynyt puutalon ikkunalaudalle poslinen kynttilälyhty ja pieni Minigrip-pussillinen silkkinauhaa...?

Mmmmmitä?

TÄÄLLÄ TÄNÄÄN. Vaikka meillä onkin yleensä ihan puhdasta, niin sekasortoa riittää. Lapsen lelut saakin olla esillä ja levälläänkin, kun niillä leikitään, mutta tänään oli vähän muutakin siellä ja täällä. 

Nyt on tavarat taas paikoillaan ja minulla hoitava savinaamio kasvoilla vielä ennen nukkumaan menoa.

Näihin epä-blogimaisiin sekasotkukuviin ja tunnelmiin siis tältä päivältä. Otetaan iisisti! :)

Mulla ei oikeastaan mitään avautumisen aihetta ole tällä kertaa. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa jotain, jotta blogi pysyisi jollain tapaa elossa. Edellisen postauksen jälkeen ollaan muutettu ja elätty kiireistä elämää. Joku viisas kerran sanoi, että kiire on pään sisällä. Pitää jossain määrin paikkaansa. Vaikka elämässä voi olla vaiheita, että hukkuu aikatauluihin ja loputtomiin tehtäviin, täytyy oppia jättämään joitakin asioita tekemättä ja siirtää vaikka seuraaville päiville. Itselle pitää antaa armoa. Päätin siis antaa itselleni armoa ja siirtää kaikki koulutehtävät seuraavaan vuoteen. Ei vaan!

Lähiaikoina olen pohtinut miltä tuntuu olla dementikko. Sana dementia juontuu ilmeisesti latinasta ja tarkoittaa vailla sielua/mieltä. Työharjoittelussa olen nyt jonkin verran törmännyt muistihäiriöisiin ihmisiin, joillakin on Alzheimer, joillakin Lewyn kappale -tauti. Molemmat kiehtovia. Etenkin kun näkee ihmisen, jolla on pitkälle edennyt em. sairaus. Tämä ihminen on vaan, on vaan. Noudattaa yksinkertaisia kehoituksia ja ohjauksia. Täysin vailla omia ajatuksia, kuin lobotomia-potilas.. Mahdotonta samaistua tälläiseen ihmiseen. Dementia ei itsessään ole itselleni mikään uusi juttu, sillä mummoni aikoinaan sairasti kahden aivoveritulpan jälkeen Alzheimeriä, joka eteni hyvin pitkälle. Äiti toimi tällöin omaishoitajana ja itse olin pahimmassa teini-iässä. Pääsin aitiopaikalta seuraamaan dementikon arkea. Olin kuitenkin jotenkin pyyhkinyt kaiken mielestäni, sillä muistan vain joitakin tiettyjä asioita siltä ajankohdalta. Esimerkiksi sen, että mummo välillä heräs keskellä yötä pakkaamaan matkalaukkua ja oli täysin valmis lähtemään pakoon sotaa. Jos oikein muistan, näin kävikin muutaman kerran. Myös sekin jäi hyvin mieleen kun kaveri tuli käymään. Pelattiin rauhassa pleikkaria pelihuoneessa kunnes tuli älytön ulosteen haju. Mummeli oli sisustamassa viereistä vessaa. Tämä oli kaverillekin miellyttävä kokemus.

Muutto on loistava henkisen ja fyysisen tasapainon mittari. Nimittäin itse ainakin kävin henkisesti useaan kertaan pohjalla, kuten myös vuokraamamme volkkarin kaasupoljin useassa huomiota herättävässä U-käännöksessä ja risteyksessä. Oma fysiikka rupesi pettämään jo puolessa välissä muuttoa. Lopuksi petti kokonaan seuraavana päivänä. Ja sitä seuraavana päivänä. Muutto oli lauantaina ja tänään keskiviikkona tuntuu, että olen vasta nyt palautunut sekä henkisesti että fyysisesti. Vaikka tosiaan kiirettä pitää, kun joutuu hankkimaan uutta tavaraa uuteen asuntoon. Mieli kuitenkin lepää täällä uudessa kodissa. Raahasin muutama kuukausi sitten roskakatoksesta pöydän, jonka maalasin, on nyt uuden keittiön ylpeys. Aiemmin en välittänyt kotonani ruoan syömisestä keittiönpöydän ääressä. Nyt välitän. Lisäksi asunnon sijainti on ollut hämmentävä ja outo. Hyvällä tavalla. Aikasemmin harjoittelupaikasta lähdin pohjoiseen, nyt etelään. Ja mikä parasta, en kaipaa lainkaan vanhaa kämppää. En yhtään  turkoosinharmaansinisenoksennuksen väristä muovimattoa tai loputonta käytävää makuuhuoneen ja olohuoneen välissä, loputtomia naapureiden ääniä, keskiyön huonekalujen siirtelyä, äänekästä putkistoa, kylmää kylpyhuonetta. En mitään. Minulla on uusi koti.

En ole nyt hirveesti kuunnellut musiikkia, enkä myöskään oikolukenut kirjoituksiani. Linkkaan kuitenkin hienon biisin, jonka sanoja, ette tule ymmärtämään.

Hello!

Tässä lisäpostaus kartanostani... Kaikesta 32neliöstä. Kuvia otin, ennekuin lähdin lomalle! :)

Muutin tähän yksiöön kesällä 2013 :) Soluasumisen jälkeen, tuntuu kuin olisin muuttanut johonkin palatsiin... Kuten edellisessä postauksessa sanoin, WC on melkein yhtäiso, kun kokosoluhuone. Melkein. Mutta kylppäri on kyllä toinen paras puoli tässä!

Kämppäni on ensimmäisessä kerroksessa, ja minulla on kaksi ulko-ovea. Tuo ''olohuoneen'' ovi siis menee tuohon patiolle. Talvisin se on visusti kiinni ja siinä taitaakin olla tällähetkellä parimetrinen lumipenkka. 

Mutta tosiaan, nuo ikkunat on järjettömän ihanat ja tuo valoa, myös makuuhuoneessani on tuollainen :) Kämppä siis vastavalmistui 2013, joten sain suoraan muuttaa uuteen kämppään, jossa ei muita vielä ollut asunut!

Televisio on ostettu muutamia vuosia sitten... Kuopion kämpässäni ei ollut toimivaa telkkaria (...) Kieltämättä uusi ja isompi telkkari houkuttelisi, mutta tuo ajaa nyt hyvin asian :) Pöytä on siis valkoinen, keittiönpöytä tummanruskea ja matto erittäin vaalea... Isoimmat elementit siis sopivat toisiinsa mielestäni hyvin ja täydentävät toisiaan. Olohuoneen verhoista, valitsin harmaa-valkea värit, sillä harmaa toistuu ''keittiön'' pinnoissa. Ja valkea siksi, koska se sopii kaiken kanssa! 

...Paitsi tässä poikkeus. Tämä kenkäteline on pitänyt maalata valkeaksi, monestikin. Kenkäteline, jonka tein koulussa, kun piti suunnitella huonekalu ja mallintaa se. Kyllä, minä tein sen itse. :D Se vain on jotenkin jäänyt maalaamatta.

Sanoin aiemmassa postauksessa, että alunperin oli tarkoitus, että jokaisessa huoneessa on omat värimaailmat. Sininen/turkoosi on ehdottomasti lempparivärejäni, ja kylppärissä se olikin ehdoton väri. Etsin sinistä suihkuverhoa ja tuo oli oikein unelmien löytö Anttilasta ja sen mukaan sitten kokosin lopun sisustuksen. Seinät ovat valkoiset, päätyseinä on tummanharmaa ja lattia vaaleanharmaa :) 

Nämä kivet halusin välttämättä sisustuselementiksi. Tuo ehkä hieman spa-tunnelmaa, ainakin kiva yksityiskohta mielestäni! Koulutusta hyödyntäen nyt ja tulevaisuudessa, mä aion niin joskus ostaa oman kämpän ja rempata sen täysin oman tyyliseksi :) 

Tässä muutama kuva makuuhuoneesta. Vaatekaapit jakavat tilan kivasti omaksi alueeksi. Täällä oli tarkoitus olla violetti teema, tehostevärinä siis. Jos jotkut seuraavat minua Instassa, makuuhuonen verho voi olla tutunnäköinen... (@marjoriikkaa) 

Kirjat ja Koiranomistajan opas... Hups :D En voinut itelleni mitään, kun löysin sen joskus kaupasta alennuksella: vielä en ota koiraa, mutta sitä päivää odotellessa :) 

Tämän sermin ostin Tammikuun alussa - kieltämättä heräteostos ja turha yksiöön - maksoin tästä kuitenkin vain 15€, joten ei huono. Seuraava etappi, jossain vaiheessa on isompi kämppä in-any-case, joten kaksiossakin varmasti hyödyllinen. Ja mun mielestä kivannäköinen!

-Marjo

Aina silloin tällöin kaipaan elämää Kreikassa. Kaikkea sitä venyvää ja aurinkoisen epävarmaa.

Kaipaan kotikatuni ihmisiä. Vitivalkoisen lämpiminä paistavia arkiaamuja. Seesamirinkeleitä, kahvia ja leipomojonoja. Rasvan polttamia paperipusseja. Lähikauppaa jonka hedelmävaa'an edessä jouduin aina pyytämään apua.

Kaipaan pitkäveteisiä bussimatkoja paikallisten rannoille. Ruman näköisiä hedelmiä. Korneja muovilautasia ja naisten korkeita korkoja.

Kaipaan ihmisiä jotka tulivat liki ja puhuivat vaikka näkivät että jotain oli kesken. Kaipaan liian suoria kysymyksiä. Törkyistä satamaa ja koleita talvikuukausia. Kirkasta, pilvistä valoa. Kylää, joka on vesiputouksen takia aina sumuinen.

Kaipaan pahvisia bussilippuja, kermanvärisiä rakennuksia ja kaikkien suurpiirteistä otetta kaikkeen. Lakkoihin, jouluun ja tapaturmaisiin kuolemiin.

Kaipaan kioskeja, kenkäkauppoja ja skoottereiden ääniä. Pahoja karkkeja ja hyviä kalaruokia. Hiekkaa laukkujen pohjalla.

Viimeisenä viikonloppuna ajoin taksilla keskustan halki yöllä kotiin. Joku onneton oli juuri tuntia aiemmin hypännyt hotellin parvekkeelta alas ja kuollut katuun. Elettiin talouskriisin pahinta piikkiä. Taksikuskin kertomuksessa oli häivähdys epätoivoa, ilmeestä heijastui pelko. Sanoissa oli myös aimo annos paikallista dramatiikkaa. Mietin, missä hän nyt mahtaa olla. Onko huoli jämähtänyt hänen kasvoilleen.

Kerran keskellä pahinta iltapäiväruuhkaa bussikuski iski jarrut pohjaan keskellä vilkkainta katua. Kuului tööttäys, bussin etuovet aukesivat, ja ravintolasta ampaisi poika tuomaan kebabia kuskille. Toimituksen jälkeen matka jatkui, eikä kenelläkään ollut mitään sanottavaa.

Kaipaan pitkiä viikkoja ja keikkuvia terassituoleja. Ristinmerkkejä ja arkista uskoa. Rappukäytävissä päivystäviä naapureita ja kukkalähetyksiä.

Kaipaan kaikkea tätä niin että päässä jyskyttää ja itkettää hyvällä tavalla.

Laura

Poikkeustila perheessämme siis jatkuu. Juuri kun eilen hehkuttelin hyvää mieltä siitä että vihdoin meillä alkoi 'melkein normaali arki' niin viime yönä aamun juuri sarastaessa heräsimme miehen kanssa tulikuuman patterin vierestä. O-ou. Eikun lääkettä vaikeroijalle ja miettimään 'Mites nyt?'
Emme voi jättää sairasta lasta isosiskolle ja onhan hänellä luku-urakkakin. 'Kumpikos jää?' -kumpikaan ei oikein voisi mutta periaatteessa minun oli kuitenkin monesta syystä yksinkertaisempi, tällä kertaa.
Visiitti sairaanhoitajan luona, pikainen kauppakierros ja pannu täyteen kahvia.

Niinpä vietän tässä kolme rokulipäivää, nytkin sylissä nuokkuvan, sairaan lapsosen kanssa. Ja sitten heti putkeen onkin saman verran vapaita. Että kyllä tässä oikeasti saa odottaa näköjään sitä hetkeä kun pääsen työn rytmiin ihan kunnolla kiinni.

Kevätkin loppui kuin seinään kun ulkona sataa taivaan täydeltä lunta, että keskitytäänpä nyt vaan ihan täysillä tähän pikku potilaaseen.

Sairastamatonta arkea/ ja kevättä/ kovasti odotellen,
Minna/lts

Terveisiä Helsingistä, 

Instagram, ja facebook-seuraajat ovatkin jo varmaan huomanneet, että mulla on hauskoja pikku uutisia, nimittäin olen saanut KAKSI diplomia Styleroomilta! Ohhohh, ja ne tuli kyllä ihan täydellisenä yllätyksenä minulle. 

Oikein sopivasti sattui niin, että olimme aikoneet viettää juuri viime viikonlopun helsingissä ystävien kanssa, joten jäin vielä yhdeksi yöksi helsinkiin, jotta pääsin maanantai-iltana A-lehtitaloon, kulosaareen, kohottamaan maljaa. Olen ihan hirmu kiitollinen ja otettu tästä kunniasta, sillä voin ihan rehellisesti kertoa, että kun jokin aika sitten sain kutsun Styleroomin 1-vuotispäiville, niin minulla ei ollut harmainta hajua, minkälainen tilaisuus voisi olla.

(oikeastaan kuvittelin, että sinne on kutsuttu varmaan sata ihmistä (siis koska minutkin), ja sitten saan taputtaa kun joitakin suosittuja palkitaan)

Tosiasiassa siellä olikin vain kymmenkunta suosituinta jäsentä ja minä itse sain pokata kaksi palkintoa. Hyvänen aika! Mä en osannut kun tuijottaa suu auki ja sanoa varovasti -vau, kiitos (olin kyllä ihan pihalla). En osannut kuvitellakkaan, että minun albumini Styleroomissa olisivat suosituimpien, tai katsotuimpien joukossa, ja pääsin Top 3.seen! Ja erittäin otettu olen myös siitä, että juuri Avotakka valitsi minut suosikikseen! Se on varmasti aina ollut ihan lemppari sisutuslehteni. Hurjaa. 

(Ja sitten asiasta ihan johonkin muuhun: Synttäreillä oli tarjolla tuollaisia suloisia läpinäkyviä rullia, sellaisesta ravintolasta kuin RULLA, yrjönkadulla. Aivan ihania vietnamilaisia riisipaperirullia, joita oli neljää laatua: lohi-avokado, siitake-fenkoli, ankka-omena ja chili-scampi-mango. Suosittelen, todella herkullisia! )

Vaikka minä olenkin hirmu sosiaalinen ihminen, niin olen kuitenkin myös hiukan ujo. Jännitin kyllä tätä uusien ihmisten tapaamista ihan hurjasti. Vielä kun liikenteessä on yksin, eikä tiedä mihin on menossa, eikä tiedä kuka siellä on. Ja viimeisenä jännitysmomenttina: ei ole koskaan, ikinä kulkenut helsingissä metrolla (kröhöm, kyllä, noloo, minä jännitin sitä niin, että mies jo pottuili, että kannattaako sitä ollenkaan mennä, tuu vaan kotiin turvaan, et sä taida osata...haha)  että semmonen "maailman kansalainen", muhhaha. En oikein voinut itseäni maalaistolloksikaan tässä tituleerata, kun kuitenkin asutaan kahden ison kaupungin keskustassa... No joo, mut siis jos sä osaat lukee ja liikkuu eteenpäin, ni sit sä osaat mennä metrollaki, sellanen ajatus nyt ehkä jälkeenpäin jos ajattelen.

Styleroomin albumini pääset näkemään TÄSTÄ. Styleroom, on siitä kiva, että siellä voi jakaa omia ideoitaan sisutuksista, remontista ja askartelusta. Sinne on helppo ladata kuvia, ja tehdä omia kuva-albumeita. Eikä tosiaan tarvitse olla blogia, vaan sinne voi liittyä ihan kuka vaan, ja laittaa kuvia silloin kuin haluaa. Ja jos ei itse halua omia kuvia laittaa, niin siellä voi tehdä albumeita myös muiden kuvista. Sieltä voi tallennella omatekemiin albumeihin muiden jäsenten kivoja kuvia tai askarteluohjeita itselle muistiin. 

Ja vielä iso Kiitos StyleRoomille, kaikille StyleRoomin jäsenille, ja Avotakalle tällaisesta kunniasta! Täällä on yksi erittäin iloinen ja onnellinen StyleRoomilainen!

Kuvat: Anna / A&A at HoMe

Keltainen ei ole ikinä oikein ollut värini.

Ei sisustuksessa, ei kukkasissa, ei vaatteissa, ei mielessä, ei oikeastaan missään.

Keltainen on aina tuntunut hiukan vieraalta, liian pirteältä, mutta jollain tavalla kuitenkin aina houkuttelevalta ja kiehtovalta.

Löydän itseni aina silloin tällöin kuitenkin etsiskelemästä jotain keltaista. Ihastelemassa keltaisia asioita. Useasti tämä tapahtuu keväisin. Ehkä se on se lisääntyvä valo ja aurinko, joka saa keltaiselle mielelle. Aktivoi keltaisen värin ihmisessä. Keltaisen geenin, jos sellainen olisi.

Keltaisessa on monta eri sävyä, itseäni eniten miellyttävä on raikas sitruunankeltainen ja pastellinkeltainen. Kirkkaankeltaisesta tulee hyvä ja energinen fiilis. Se myös inspiroi tekemään (ihania) asioita ja ylipäätänsä toimimaan. Itse en oikein osaa pukeutua siihen, eikä keltaisen monet sävyt minulle oikein sovikaan, mutta muissa jutuissa tykkään siitä sillee varovaisesti. 

Olen aina silloin tällöin omistanut muutaman keltaisen asian, mutta jotenkin olen aina myös onnistunut hankkiutumaan niistä eroon. Tällä hetkellä kaapissani on yksi muhkea sinapinkeltainen villaneule ja vaaleankeltainen pitsi t-paita. Ja niitäkin käytän aika harvoin. Jotenkin helposti unohdan niiden olemassaolon ja ne jäävät lymyämään kaapin perukoille. 

Kotona keltaista muuten ei kauheasti näy. Pienissä määrin ja pienen pienissä yksityiskohdissa keltainen on kyllä kiva sisustuksessakin.

Tämän vuotisen keltaisen innostuksen aloitti ensin aurinko ja sitten työkaveri tällä viikolla.

Mietittiin uutta näyteikkunaa töissä ja mitä värejä sinne voisi laittaa, ja kaveri ehdotti keltaista. Ensimmäinen ajatukseni oli ei, mutta sitä kesti vain murto-osasekunnin verran ja sitten heltysin. Keltainen väri ui ajatuksiini ja teki sinne pesän. Keltaista ikkunaan siis ja pääsiäiseen sekä kevääseen varaslähtö.

Samana päivänä kävin kaupassa ja ostin sieltä mitäs muutakaan kuin keltaisia narsisseja.

Ja voi, kun ne näyttävät kivoilta ja pirteiltä!

Nyt seuraa sisustusvinkki: En löytänyt niille juuri sopivan kokoista maljakkoa, joten pistin ne vanhaan kookosöljy-lasipurkkiin. Olin jo aikaisemmin pessyt ja säilönyt purkin jotain mahdollista käyttöä varten ja nyt sellaista tuli. Nappasin vain etiketin pois ja tadaa, täydellinen maljakko valmis.

Keltaisessa värissä on kyllä kumma juttu, että jotenkin se piristää mieltä. Jotain siinä värissä on. Kaikki tuntuu raikkaammalta ja kepeämmältä.

Ehkä keltainen muistuttaa auringosta, keväästä ja kesästä, lämpimämpien aikojen väreistä. Ehkä sen takia keltaisessa on jotain erityistä, koska se muistuttaa meitä paremmista ajoista. Lämpimistä ja kirkkaista päivistä. Pääsiäinen aloittaa sen innostuksen kaikella keltaisuudella ja vihreydellään ja sen jälkeen tietää, että nyt se kevät sieltä tulee ja voikukat putkahtavat tumman maan seasta. Ja kesä seuraa. Ja sitten tulee syksyn keltainen kaikissa sävyissään.

Aion nautiskella keltaisista asioista. Ihan vain sen takia, että ne saavat hyvälle mielelle. Voi olla, että ostan jonkun keltaisen vaatteen, senkin uhalla että naama kalpenee sen rinnalla entisestään. Tai jotain kivaa pientä keltaista kotiin.

Tai nautin ihan vaan niistä keltaisista asioista, jotka täällä jo ovat. Puen päälle keltaisen pitsipaidan, kaivan kaapista kirkkaankeltaiset pyyhkeet ja ripustan ne kylppäriin, tuijotan keltaisia narsisseja ikkunalaudalla päivät pitkät.

Varastan pääsiäisen ja kevään jo nyt itselleni.

Ja onhan tässä jo se pääsiäinen korkattu etuajassa suklaamunilla. Hups.

Nekin olivat muuten keltaisissa kääreissä.

Aurinko nousee meillä tänään klo 7:19 ja laskee 17:57. Päivän pituus on tuplaantunut jouluaatosta ja tuntuu, että vuorokauteen on tullut saman verran lisää tunteja. Aamulla herätessä ei tarvitse sytyttää valoja lainkaan, mikä sopii keinovaloa vieroksuvalle aivan erinomaisesti. Onneksi tuli suunniteltua talo niin, että vessoissa on ikkunat ja kylppäriinkin luonnonvaloa saadaan lasiovesta ja lasitiili-ikkunasta. Ja mikä parasta, seuraavan kuukauden aikana päivä pitenee taas peräti kolme tuntia, aivan huimaa! Jos joku muukin haluaa selvitellä päivän pituutta, niin siihen löytyy verme täältä.

Valo on antanut huiman kasvuspurtin myös kellarista loppiaisen jälkeen lähes lehdettömänä tuodulle vaahtera-auliolle (1. kuva).