Tiiättekö sen tunteen kun aamulla heräät intoa puhkuen tulevaan päivään, ja pikkuhiljaa päivän edetessä kaikki aamuiset haavekuvat murenevat? Huoh, tänään minulla oli juuri tuollainen päivä. Kaikki alkoi siitä kun tajusin, että meidän täytyy leipoa piparit ennen vauvauintia, jotta ehditään ne tänään myös koristelemaan. Poitsu on menossa isälleen tulevaksi viikoksi, joten oli oikeastaan viimeinen mahdollisuus leipoa ne piparit nyt.
Siinä vaiheessa kun ensimmäinen pellillinen pipareita paloi iloisesti karrelle uunissa, olisi pitänyt viheltää peli poikki. Mutta ehei, meikäläinen se vain suuntaa sinnikkäästi kohti uusia pettymyksiä. Ihan paniikissa, hiki päässä kaulin ja paistoin viimeiset piparit juuri ennen uintiin lähtöä. Viimeinen pelti uunista ulos, kengät jalkaan ja piparin tuoksuisena uimaan.
Uinnin jälkeen meillä oli taroitus vierailla vanhempieni kanssa naapurissa, valmistaa sen jälkeen ruoka ja sitten mummin ja papan oli määrä lähteä lentokentälle. Siinä lähtötohinoissa mummi ryhtyi vaihtamaan Saanalta vaippaa, ihan vain todetakseen, että tässä ei ole enää kyse selkäkakasta vaan ihan kunnon niskapaskasta. Ei muuta kuin meikäläinen puikkoihin ja yltäpäältä sonnassa olevan neitosen kanssa vessaan. Sitä itteensä oli ihan joka paikassa, pöntössä, lattialla, minun vaatteilla, tytön vaatteista puhumattakaan, lavuaarissa... Uuh, ensimmäistä kertaa minun sormieni välistä tursusi kirjaimellisesti paskaa. Siinä minä pesin tyttöä käsisuihkulla, kun hän istua nökötti ihmeissään lavuaarissa. Mummi huuhteli kylpyhuoneessa tyttösen vaatteista pahimpia köntsiä irti, jotta ne saatiin koneeseen. Mummi ja pappa lähtivät kylästelemään naapuriin ja me neitoset jäimme kotiin siivoamaan jälkiä ja pukemaan.
Kun pyykkikone rullasi iloisesti kylppärissä ja tytsykkä oli puhtaana lattialla leikkimässä, teini ilmaisi olevansa nälkäinen. Eipä siinä muuta kuin ruokaa laittamaan... sillä seurauksella, että tomaattipyrepurkki tirskahti pitkin keittiön kaakeleita ja työtasoja. MAHTAVAA!! Samaan aikaan poitsun serkku (oli meillä kylässä) tulee kyselemään pattereita peliohjaimeen. Menee odottellessaan tietokoneelle, joka ei TOIMI. Teini, joka teloi nilkkansa itsenäisyyspäivänä, köpöttelee kainalosauvoillaan olohuoneeseen ja ilmoittaa, että varmaankin prosessori on hajonnut koneesta. Minä olen tässä vaiheessa myös siirtynyt pattereita etsimään olohuoneeseen, joka on puoliksi pimeänä, koska edellisenä iltana valokatkaisijasta on palanut sulake. Mies ei ole kotona, isovanhemmat ovat naapurissa kylässä ja meikäläisellä on pälli leviämässä kirjaimellisesti käsiin.
Mitä tekee ehtoinen kotiäiti tässä tilanteessa... No, soittaa tietenkin miehelleen huutaen puhelimeen: - TUO SE P.....EEN SULAKE TULLESSAS JA ÄKKIÄ!! Ai niin ja tietokoneki on muuten PASKANA! Ja missä HITOSSA on kaikki PATTERIIIIT!!!
HUH, että helpotti.
Keittiön siivous, tietokoneesta piuhat irti, kynttilät palamaan, ruoat kaikille lautaselle ja syömään.
Jos joku olisi napsaissut kuvan tuosta hetkestä, kun istumme lasten kanssa kynttilän valossa (kun se sulake oli palanut) illallista syöden, olisi kuva ollut suorastaan idyllinen.
Ei varmasti olisi kuvan katsojat huomanneet, että siinä on ehtoinen emäntä juuri kokenut hetkellisen hermoromahduksen.
Noo, sulake on katkaisijasta vaihdettu, tietokone ei ole hajonnut (lopullisesti), piparit on koristeltu, mummi ja pappa on saatu ajoissa kentälle ja maassa rauha.
Tästä lähdetään uuteen viikkoon.