Miten paljon sitä ihminen kerää kaikenmaailman tavaraa ympärilleen! Olen viime aikoina kierrättänyt, myynyt ja hävittänyt aikamoisen määrän tavaraa, jota on sullottu varastoihin ja kaappeihin. Rumia, vääränkokoisia tai väärännäköisiä vaatteita, lasipulloja, leluja joilla kukaan ei enää leiki, liian pieniä lastenvaatteita, nuhjautuneita lakanoita, koriste-esineitä, piirustuksia, opiskelumuistiinpanoja, kirjoja. Kaikkea sellaista, jota en ole enää pitkään aikaan tarvinnut tai halunnut käyttää, mutta jota en ole saanut heitettyä poiskaan. "Jos sitä vielä joskus..." No ei sitä, kuule, enää koskaan.
On se kummallista, miten mielikin kevenee, kun pääsee eroon kaapit täyttävästä roinasta. Jo nimityskin kertoo yllättävän paljon. Roina. Joskus se yksittäinen roinakin on ollut haluttu ja hankittu tuote, jota olen kaupassa hypistellyt ja joka on ehdottomasti pitänyt saada. Jossain vaiheessa se tuote unohtui hyllyyn, siirtyi kaappiin ja muuttui epäilyttäväksi roinaksi, josta pitäisi päästä eroon.
Helppoa tavaroiden hävitys ei ole ollut. Jotenkin sitä pitää kiinni viimeiseen asti jostakin paperista, johon on jollakin luennolla joskus vuosia sitten piirrellyt töheröitä tylsyyttään. Ikään kuin muistot olisivat kapseloituneet johonkin koriste-esineeseen tai epätarkkaan valokuvaan, hutaistuun tekstinpätkään tai lahjaksi saatuun kirjaan, jota en ole edes ottanut käteen moneen vuoteen - paitsi pakatakseni sen jotakin muuttoa varten.
Yritän ajatella nyt niin, että se, mikä on muistamisen arvoista, on kapseloituneena tavaran sijasta mieleeni ja sydämeeni. Se, mikä on unohtunut, on unohtunut jostakin syystä. Kaikkea ei tarvitse muistaa, ihan niin kuin kaikkea ei tarvitse säästää. Eikä omistaa. Olen esimerkiksi ollut aina kiintynyt kirjoihin jo fyysisinä esineinäkin ja haaveillut suuresta ja täydestä kirjahyllystä tai jopa kirjastohuoneesta. Nyt päätin, ettei minun kotini tarvitse olla kirjasto. Jos haluan lukea, minun ei tarvitse hankkia kirjaa omakseni, vaan voin lainata sen kaupunginkirjastosta. Säästin ainoastaan sellaiset kirjat, joilla on minulle jokin aivan erityinen tunnearvo, ne ovat fyysisinä esineinä erityisen kauniita tai aion lukea ne uudelleen. Paljon hyviä, hauskoja ja koskettavia kirjoja lähti hyvin edulliseen hintaan divariin. Hetken se kirpaisi, mutta yhtäkään en ole kaivannut.
En ole myöskään kaivannut yhtäkään tavaraa, joka on löytänyt tiensä uuteen kotiin. Tähän tulee jopa himo: mitä voisin heittää seuraavaksi pois?