Tällä viikolla puoli vuotta täyttävä V ei pelkää koiria - todellakaan! Kotona on kaksi mäyräkoiraa ja rhodesiankoira ja miltei jokaisessa kyläpaikassa jonkun sortin nelijalkainen. Kaksosystävien luona asustaa englanninbuldoggi. Kylään mennessä Mörkö työntää päänsä vauvan turvakaukaloon ja nuuskii pientä kyläilijää. Mitä tekee V? Laittaa vaan silmiä vähän kiinni, ettei kieli osu silmään. Se taitaa olla noin ensimmäinen eloonjäämistaito, minkä koiraperheen vauva oppii? No, ei meillä koirat saa nuolla vauvaa mitenkään mielin määrin, yksi lipaisu on ok ja sitten sopii keksiä muuta tekemistä.
Koirat ovat ottaneet vauvan ihanan hyvin osaksi laumaa. Tietty tässä ollaan lähiaikoina isojen haasteiden edessä kun V on lähtenyt ryömimään. Kuinka taata koirille oma rauha ja pitää kiinnostunut pikku silittäjä poissa nukkuvien koirien luota? Niitä asioita täällä parhaillaan mietitään.
Olen tosi iloinen siitä, että V saa kasvaa koirien kanssa. Toivon, että suhde eläimiin kehittyy luontaiseksi ja samalla lapsi oppii arvostamaan kaikkea ympäriltä löytyvää elollista. Iloisimman ilmeen pienessä miehessä kuitenkin kirvoittaa kummitädin kissakaksikko - ehkä koiria on nähty ihan tarpeeksi?