Tässä mä sitten istua kökötän aina, kun vain mahdollista. Luen, makailen, kirjoitan, istun hiljaa, paapatan puhelimessa, teen töitä, nautin illan pimeydestä. Voi mitä fiilistelyä ja ihan omalla parvekkeella! Lentokoneet mennä viuhtoo, laivat lipuu ees taas ja junat kolkattaa. Autoja ja ihmisiä. Mä taidan olla keskustan naisia, en maalle kaipaileva lyyli lainkaan. Ehkä myös pikku hiljaa alan hikoilla ihanissa villasukissa ja flanelleissani, mutta oon myös vakaasti sitä mieltä, että ne pitää naisen kuin naisen onnellisena.
Meidän parvekkeesta on muodostunu oiva jatke olkkarille. On iso pöytä, joka eittämättä vain ja ainoastaan Siipan ansiosta notkuu herkkuruokia illan viilentyessä tai rentojen aamujen brunssin merkeissä. Aurinkotuolit joilla Daami vetää päikkäreitä ja kasvattaa epämääräisiä rusketusrajojaan. Muutama nojatuoli ja pieni sohva jolla varjossa tehdä töitä ja lukea kirjaa. Vielä kukkia ja kasveja pystyyn delanneen palmun kaveriksi olisi tarkoitus haalia ja sitten parveke on meidän privaatti keidas.