Siivouspäivänä herätyskello soi seitsemältä ja tuulilukemat olivat kaakossa. Jännitysmomenttina, tuleekohan kukaan käymään. Meillä oli meinaan kotikirppis, ensimmäinen sellainen ikinä. Autokatos oli täynnä teeseitse-pöytiä ja pöydät oli ladattu täyteen mummolan vintin aarteita.
Päivää edelsi taas kaappien läpikäynti ja kaiken turhan kasaaminen kassiin. Voisi kuvitella, että vastikään muuttaneen kaapeista turhaa ei juuri löytyisi, mutta kasvava neiti pitää huolen, että vaatetta ja lelua on aina kaupan. Ahdistun tavarapaljoudesta. Ja ajatuksesta, että muutto odottaa vielä tänä vuonna.
Huolimatta siitä, että keli oli sopivampi sisähommiin ja ikävä tuli untuvatoppista, porukkaa kävi kiitettävästi. Miten vaivatonta (hah, ei nyt ihan) on kasata kirppis omalle pihalle ja myyntihommien lomassa voi laittaa ruokaa ja rupatella asiakkaiden kanssa.
Opiskeluaikaiset ohjaajantuolit eivät löytäneet uutta omistajaa. Eikö moni muukaan tavara. Mutta kirppiskärpänen puraisi sen verran, että eiköhän me elokuussa siivota taas kaapit. Jos jotain voisi toivoa, niin aurinko olisi plussaa :)