Takana on julmetun kova viikko.
Kaikkinensa; ihan liikaa huonoja uutisia, inhottavia tapaturmia, sattumuksia ja aivan kamalan alavireinen olo monta päivää jatkuneesta taudista perheessä. Siinä sivussa on pitänyt järjestellä tulevia juhlia, luokkaretkiä ja vetää työt ja kotihommat ja koko paketti kaikkinensa. Hyvin me se miehen kanssa handlattiinkin ja palkinnoksi saimme eilen viettää treffi-iltaa ihan kahdestaan. Kävimme pyöräilemässä, oluella aurinkoisella rantakalliolla ja laitoimme iltapalaksi juustopöydän, Katsoimme nukuimme Euroviisuja. Juteltiin ja naurettiin, keskeytyksettä. Juotiin Samarinia. Nukuimme erittäin hyvät yöunet ja vietimme rauhaisan sunnuntaiaamun.
Kyllä tuli niin hyvään saumaan tämä yllättävä huili ettei parempaan vaan olisi voinut tulla. Tänään alkaa itsellä tuntumaan jo paranemisen fiiliksiä mutta nyt on oltava kaikki peukut pystyssä ettei tämä enää isompiin lapsiin tule, ensi viikko tulee olemaan tätäkin viikkoa tappavampi. En halua vielä edes ajatella vaan otan päivän kerrallaan. Ensi viikon sunnuntaina luulenkin tästä kämpästä kuuluvan aika syvän huokauksen. Huooooh.
Äsken kävin kirppiksellä ja nyt alan tekemään oikeaa ruokaa, koska, jee jee, mulla on nälkä!
Takaisin elävien kirjoihin ja entistä voimakkaampana seuraavaan viikkon, toivoen,
Minna/lts