Jyväskylä, tuo loputtomien ylämäkien ja ketjukahviloiden kaupunki. Mutta on täällä muutakin! Vaikkei mistään metropolista olekaan kyse, Jyväskylä on kuitenkin melko vireä; vastaantulijoista lähes joka kolmas on opiskelija, ja osittain sen ansiosta kulttuuritarjontaa ja erilaisia rientoja on melko mukavasti. Kolmen vuoden asumisen aikana on muodostunut kuva niistä kaikkein päräyttävimmistä jutuista. Tämä juttusarja kertoo niistä. (Ainakin toivon, että energiaa riittää raportointiin myös jatkossa.) Sanomattakin lienee selvää, että kyse on vain omista mieltymyksistäni, ja että eri mieltäkin saa olla. Mielelläni kuulisin myös muiden Jyväskylä-suosikkeja, jos nykyisiä tai entisiä asukkeja blogiin eksyy.
Ensimmäisenä Jyväskylän parhaita puolia saa edustaa Harjun iltasoitto, joka kajahti Vesilinnan huipulta ensimmäisen kerran jo vuonna 1976. Nykyäänkin Aulis Raitalan sävelmä Laulu synnyinseudulle sulostuttaa kaupunkilaisten kesäiltoja aina toukokuusta syyskuun loppuun. Olin asunut kaupungissa jo vuoden, ennen kuin ensimmäistä kertaa kuulin iltasoiton. Ihastuin siihen heti. Pidän itseäni aika onnekkaana, sillä asun nykyään niin lähellä Harjua, että pääsen nauttimaan sulosävelistä omalla parvekkeellani. Joka ilta kello kahdeksan aikaan saan muistutuksen siitä, että elämässä (ja Jyväskylässä) kauniita asioita riittää, jos ei sulje silmiään tai korviaan.
En tiedä yhtään, onko iltasoitto leimallisesti Jyväskylän juttu vai harrastetaanko sitä jossain muuallakin Suomessa. Jos minulta kysytään, niin kyllä kannattaisi. Iltasoitto on ihana.
Joulun alla Harjun tornista kajahtaa iltaisin Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa, ja sitä en ole kuullut vielä koskaan! Yksi syy lisää odottaa joulua (joka perinteisesti hiipii salakavalasti mieleeni siinä heinäkuun paikkeilla).