Kävelen ostoskeskuksen liukuovia kohti. Tuulikaapin kupeessa seisova sähkömyyjä astuu lähemmäs, kysyy monesti kysytyt kysymykset. Vastaan tutulla fraasilla: ei kiitos, sähkö kuuluu vuokraan.
''No mites, haluaisitko sää kuitenkin tällaisen mittarin sinne sun kotiisi?'' nuori mies repeää kesken lauseensa. Naurattaa. Jään seisomaan ovien eteen - mikäs kiire tässä. Ainoa tykyttävä tekijä on lasin toisella puolella odottava aurinko, mutta se kyllä malttaa. Kieltäydyn mittarista kohteliaasti nauraen päin naamaa, ja repeilemme molemmat. Poika pohtii selvästi seuraavaa siirtoaan, lasauttaa sitten:
''Onko sulla mökkiä?'' hän kysyy ja mittailee ystävällisesti katseellaan.
Ei, minulla 26-vuotiaalla opiskelijalla ei ole mökkiä. Olisipa.
''No ootko aatellut rakentaa?'' Myyjän puhe sekoittuu pitkän päivän synnyttämään luovutusnauruun.
''No arvaa oonko! Ainakin sata kertaa. Kun vaan tietäis mihin kuntaan sitä rakentaisi. Mutta homma on tämä: mulla on asuntosäästötilillä ruhtinaalliset kahdeksansataa euroa. Että ihan vielä ei kyllä pysty..''
''Hei!'' poika keksii. ''Sillä saa jo kahdeksan tonnin mökin. Hyvä. Tehdään näin: sää päätät nyt mihin aiot mökkis rakentaa, ja me myydään sulle sinne sähköt valmiiksi.'' Tiskin takaa keskustelua seurannut kollega liittyy nauraen seuraamme ja tarjoaa näyttäviä sponsorimainoksia tulevan mökkini ulkoseiniin. Kysyn saisinko paljon alennusta. Saisin. Lupaan palata asiaan pikimmiten.
Laura