Teini kotiutui leikkauksen jälkeen sairaalasta meille, ei isälleen, koska minä olen kotona, eikä meillä ole rappusia kavuttavana. Pojan isä haki hänet sairaalasta ja toi meille. Lapsen lisäksi sairaalasta tuli mukana vino pino papereita, ohjeita, lääkitysjuttuja, saikkulappuja, kontrolliaikoja... Uuh, kaikkia kaaottisia härpäkkeitä.
"Tuuppa nyt kattomaan nämä paperit, ennenku minä lähen", pojan isä kehoitti olohuoneesta, juuri kun olin häärämässä lapsosen jalkaa hyvään asentoon.
"Joo, tuun ihan kohta, mutta pitäis ne kahvitki keittää."
"Katotaan nyt vähän näitä ohjeita ekaks."
Istahdin pöydän ääreen paperiläjän viereen ja aloin kuuntelemaan:
"Tässä on nämä lääkitysohjeet, tätä aamulla ja ilalla jos tarve vaatii, sitte näitä kolmesti päivässä. Särky ei saa päästä yltymään liikaa, jotta sitä on helpompi hoitaa..."
Nyt kyllä ollaan ansaittu kahvit, pullalla. Koko porukka! Toivottavsti Saana ei pelkää veikan kipsijalkaa. Onneksi Jykä on tuolla sen kanssa. Onkohan Teinin jalka hyvin...
"Joo, hyvä! Tuota silloin ja noita tuolloin. Mie keitän nyt ne kahvit."
Illalla pojan isä sotti:
"Hei, mites se lapsosen suihkussa käynti. Meneekö nyt illalla suihkuun, pitäiskö minun tulla kaveriksi?"
"Me kyllä hoijetaan suihkuhommelit tännään tai huomenna, älä sinä huoli siitä. Koita nyt vähän levätä sieki ja nukkua. Poika on kotona, eikä sillä oo mittään hättää", toivottelin takaisin ja suljin puhelimen.
Eilen illalla poika sitten meni suihkuun. Minä autoin jätesäkin jalan päälle ja kiersin pussin ympäri maalarinteippiä. Poika istui isänsä tuomalle suihkujakkaralle ja minä jätin hänet peseytymään rauhassa. Kohta kylppäristä kuului ahdistunut ääni:
"ÄITIII, TUU ÄKKIÄ TÄNNE, TÄÄ PUSSI ON TÄYNNÄ VETTÄ!"
"Anteeks MITÄ?!" rääkäisen ja avaan oven. jätesäkki näkyy valuneen ja pullottavan uhkaavasti.
"Voi helvetinhelvetinhelvetti! Ekkös huomannu, että sinne valluu vettä?"
"No en mä huomannu ku vasta nyt, ku toi pussi rupes valumaan", lapsi vastaa surkeana.
Yritin kuivailla jalkaa, mutta kipsin sisältä valui norona vettä pitkin olkkarin lattiaa, kun siirryimme kylppäristä pojan huoneeseen. Poika syytti itseään ja oli ihan surkeana. Yritin lohduttaa, mutta se taisi kuulostaa ennemminkin kirosanojen luettelolta, kuin lohdutukselta. Soitin pojan isälle:
"Kipsi kastu!"
"Jaahas, no eikai siinä sitte muuta ku kipsin vaihtoon. Alan tyhjentämään autoa."
Soitin sairaalaan:
"Kipsi kastu!"
"Kastuiko miten pahasti?"
"Valluu ihan norona vettä pitkin lattioita."
"Vais niin, no lähtekääpä tulemaan tänne päin."
Kohta pojan isä saapuikin meille ja ryhtyi touhuamaan poikaa autoon. Mutisi siinä ohimennen:
"Kannattais joskus kuunnella ne ohjeet..."
Istutaan autossa, Teinin isä kaivaa povaristaan paperin ja avaa sen:
"Katoppa Raisa, tässä on tämmönen ohjepaperi, KOTIHOITO-OHJE KIPSATULLE POTILAALLE. Sulla on tämä täsmälleen sama ohje siinä muovitaskussa, johon minä laitoin kaikki pojan paperit ja joka todennäköisesti lojuu siellä teijän ruokapöydällä".
Siis se kantaa tuota ohjetta mukanaan?? What?!
"Kuule, minä olen kyllä lukenu tuon paperin."
"Aijaa, koska?"
"Mmmm... suihkun jälkeen."
"Jaa, jaa, no eihän siinä sitte mittään... Huonot ohjeet varmaan..."
Ajellaan sairaalaan, könytään pojan kanssa ilmoittautumaan:
"Tässä on nyt se märkä kipsi, joka pitäis vaihtaa", sanon hoitajalle.
"Joo, minä olinki puhelimessa. Miten se silleen kastui?"
"No minun syy, minun syy. Luin ohjeet vasta suihkun jälkeen ja teippasin pussin väärin ja noh, kaikkea!"
"Vai sillä lailla! Mikäs se on mutsin nimi? Tämmöisistä virheistä saa täällä meillä julkisen nöyryytyksen. Kuulutappa Mirja, että täällä on yks tunariäiti, jota saa tulla kivittämään!" hoitaja nauroi kippurassa.
Ehdotin itselleni jalkapuuta oven eteen, jotta ihmiset voisivat ohimennen vaikka sylkeä päälleni. Nauraa hörötettiin koko sakki (Teini tosin vähän ihmeissään tuijotteli hoitajia). Hoitaja katsoi (muka) myös koneelta, että olihan varmasti lääkäri jo laittanut lastesuojeluilmoituksen eteenpäin. Siirryimme odottamaan kipsin vaihtoa.
"Sinähän muuten käytit pojan hoitajan kanssa sairaalassa pesulla, etkä sitte kuitenkaan kertonu mulle, että se pussi pittää teipata IHOON kiinni. Niin on tämä kyllä minusta vähän sinuki syytä", naureskelin pojan isälle.
"Niin on minun syytä, ku yritin soittaa ja kertoa siitä suihkuhommasta, niin käskit minun painua nukkumaan ja sanoit, että homma hanskassa..."
"Niin... No, mutta mie juttelin sen hoitajan kanssa tuosta kipsin suojaamisesta, eikä se kertonu mulle, että se pittää teipata ihoon. Tämähän on sen hoitajan syytä, eikä minun. Paska hoitsu", mietiskelin ääneen.
"Ihan selevä valehoitaja", pojan isäkin lisäsi.
2,5 tunnin kuluttua lapsella oli jalassaan uusi hieno kipsi, tällä kertaa punainen ja me istuimme autossa matkalla meille:
"Tullee muuten kalliiksi jatkossa nuo suihkussa käynnit", Teinin isä mietiskeli.
"Ai mitenniin?"
"No en minä ainakkaan kehtaa tuonne ennää mennä märkää kipsiä vaihattammaan. Pittää mennä yksityiselle seuraavaksi."
"En miekään kyllä. Nehän kivittää minut oikiasti. Paljonkohan se yksityisellä maksaa?"
"Hei, mutta Jykä ei oo käyny vielä kertaakaan. Ens kerralla on sen vuoro."
"Totta, Jykä mennee Teinin kans loppuviikosta."
"Soitappa sille Jykälle muuten, että pistää saunan lämpiämään, niin poika voi painella suoraan suihkuun. Tuo kipsi ei oo vielä kuivunu, niin ei kai sillä oo väliä jos se vähän kastuu. Niin ja saunaan kannattaa ehottomasti mennä, ku tuossa ohjelapussa lukkee, että saunominen kielletty."
"Hyvä idea! Harmi, ettei meillä oo kylpyammetta, ku siinä lukkee, että kylpeminenki on kielletty. Mutta ei hätä oo tämän näkönen, me viiään poika viikonloppuna uimaan."
PS: On muuten joskus pikkuisen rankkaa olla tällainen suorittajaäiti...