Tilanteet muuttuu ja mä kaikesta innosta huolimatta sorrun heti siihen, että olisin mä, jos.... Oikeasti saatan kyllä olla sen verran jämähtänyt, että uusiin suunnitelmiin on vaikea motivoitua tai vaikka niihin motivoituisinkin, aikaisemmat suunnitelmat jää sitten sataprosenttisesti. Torstaina selvisi, että lapset lähtevätkin isälleen la-su kotiviikonlopun sijasta, joten... perjantain pyörremyrskyisä siivousproggis jäi (no, oikeasti en olisi ennättänytkään!) ja lauantaina ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin katsoa kivoja sarjoja Yle Areenasta, juoda pari lasia punkkua, syödä herkkuja, ottaa päikkärit, miettiä, mitä tekis ja katsoa taas pari kivaa jaksoa Yle Areenasta.
Perjantaiaamu alkoi labrassa (näin siellä sattumalta miehen, kenen kanssa mun piti mennä lauantaina treffeille... ei olla irl tavattu koskaan, mut tunnistin kuvien perusteella, kuten oli aavistuksen liian myöhään tehnyt vastapuolikin eli ei, emme tervehtineet), kanttiinissa joimme esikoisen kanssa kaakaot ja söimme sämpylät velaksi, koska kukkaro oli kotona ja kaakaotkin jo sekoitettu. Sieltä kiireellä lapsi kotikautta repun takia kouluun, koulusta kauppaan ja puhelu avustaja-asioista sosiaalityöntekijällemme (joka kieltäytyi tulemasta puhelimeen, vaikka huusikin taustalla, kun puhuin ihanan kollegansa kanssa ja sovin tapaamisen), kanttiiniin maksamaan kaakaovelka, kotiin siivoamaan ja järjestelemään omaa ja kuopuksen huonetta. Mähän vähän vahingossa (mutta tarpeeseen) ostin sängyn edeltävänä maanantaina ja se oli edelleen alakerrassa, keskellä olohuonetta. Tuo sänky oli tulossa mun makkariin, kuopuksen makkarista puurunkoinen sänky ...jonnekin (soitin lauantaina Konttiin, tulevat hakemaan sen 12.2.) ja mun vanha sänky kuopukselle. Tätä mööbelivalssia kanssani tanssimaan oli tulossa eräs ystäväni. Tänä päivänä tilanne on likimain sama; edelleen olohuoneessa on ylimääräinen sänky! :D Olin niin vauhdissa, että ennätin kuitenkin järjestelyn jälkeen vielä nukkua kolmen vartin päiväunetkin. Järjestellessä heitin pois yhden vanhan petarin suojan, muutaman parin rikkinäisiä tai parittomia sukkia ja lisäsin muutaman lastenvaatteen sekä siskolleni että seurakunnalle meneviin vaatekasseihin. Olin vielä kaksi tavaraa miinuksella.
Mööbelivalssin ja kahvien ja karjalanpiirakoiden jälkeen kiisin koululle esikoisen HOJKS-palaveriin ja nivel-keskusteluun (tai johonkin, liittyi yläkouluun siirtymiseen), jossa meni kaksi tuntia. Samalla tajusin, että esikoisen jumppa alkoi sillä siunaaman hetkellä, joten kiireellä kotiin, juostessa jogurttia naamaan jumppaajalle ja neiti toiselle koululle. Sillä aikaa kaupasta lisää karjalanpiirakoita, nippu tulppaaneja ja äkkiä kotiin ja 20 min. myöhemmin hakemaan lapsi sieltä jumpasta. (Miksi en nukkunut toisia päikkäreitä autossa..?) Kotona oltiin 17.10., kuopuksen disco oli alkamassa klo 18 ja olin luvannut kyyditä hänen paria kaveriaan myös. Eli reilu puoli tuntia aikaa pikasiivoukselle vieraita varten, jotka olivat tulossa klo 18. Lapset kyytiin, taas kerran unohtunut kukkaro palattu hakemaan, vieraat vilaukselta parkkipaikalla nähty, lapset discoon ja kotiin vastaanottamaan vieraita. Oli tosi hauska ilta! Näin pitkästä aikaa nuorinta kummilastani, ihastuttavaa pientä miestä, joka haluaa oppia kutomaan (lupasin opettaa, jee! <3) ja ystävääni, hänen äitiään. Yhdeksältä lapset discosta ja yökyläilemään keskenään, mulla esikoisen kanssa tyttöjen ilta ja uskomatonta, mutta totta; harkitsimme viettävämme sen siivoillen. Päädyimme kuitenkin herkkuihin, pelailuun ja kaikenlaiseen sluibailuun. Hyvää harjoitusta lauantaille, joka sujui vahingossa saman teeman mukaisesti pelailut Yle Areenalla korvaten.
Lauantailta ei sattuneesta syystä kertynyt poistoja (mutta Lambrusco oli hyvää!), sunnuntaina nukuin ja tein töitä, mutta poistin lasten askartelemat taikasauvat vuodelta nappi ja kypärä meidän portaikosta. Tänään tämän päivän poisto mukaan lukien oli saldo -4. Mutta sitten alkoi tapahtua. Mööbelivalssista kertyi seuraamuksia. Kuopus halusi kaapin. Esikoisen tavarat ei mahtuneet mihinkään. Päätin, että tapahtuu se, mitä olen lykännyt jo vuosia. Siivosin kuopuksen huoneen peränurkassa olevan vaatekaapin. Poistettavaa löytyi melkein kolme jätesäkillistä, mm. Ruskaretki-mainos vuodelta 1992, askartelutarvikkeita, lasten askarteluja, lahjapusseja, joita olen säästänyt myöhempää käyttöä varten, kalvo- ja ikkunamaaleja, joita ostin vauvaa ilahduttamaan loppuvuonna 2001, kun vielä kuvittelin, että sen vauvan synnyttyä mä ihan oikeasti askartelen yksin monta vuotta, ennenkuin siitä beebiksestä on mulle kaveriksi. Poistin vanhoja Prinsessa-lehtiä, yhdet 60cm puolipotkarit, ex-miehen vanhat ja kamalat vakosamettihousut (miten lapset nauroivatkaan niille! :D), joista piti joskus askarrella/ommella/tuunata jotain. Jos yksi jätesäkillinen on yksi poisto, jätesäkkejä oli kolme. Lisäksi sylillinen lastenvaatteita heidän vaatekaappishow'nsa jäljiltä; niistä osa siskolle, osa seurakunnalle. Ja jos kuopus ei olisi sanonut, että kello on kymmenen yli kahdeksan ja minä hävityksen huumassa en olisi kuullut sitä, ymmärtänyt sitä ja reagoinut siihen, melskaisin yläkerrassa vieläkin. Kuopuksen vaatteet on melkein jo omassa kaapissaan kaikki, aulan kaappi on tyhjä ja esikoisen vaatteet hyvällä mallilla siirtymässä huoneensa kaapista aulaan. Miten hyvä mieli voi tulla siitä, kun näkee siistiä jälkeä? Ja tietää, että tää oli tässä: mun ei tarvi hinnoitella tätä, mun ei tarvi viedä tätä kirpparille, käydä siellä pöyhimässä, muuttelemassa hintaa, etsimässä kadonnutta, huolehtia ja hoitaa ja kantaa sinne ja takaisin ja päätyä takaisin lähtöruutuun Ikea-kassillisten kanssa. Mahtavaa. Aivan kuin painaisin kymmenen kiloa vähemmän. (Harmi, etten kuitenkaan oikeasti paina. ;D)
Tavara päivässä pois; mä luulen, että me ollaan nyt sujut. Hyvästikin. (Huomenna silti jatketaan... ;P)