Mä huomauttelen miehelle.
Älä jätä tiskejäsi tiskialtaaseen, mulla on tiskikone. Laita ne sinne
Pitsaa ei syödä joka päivä.
Mä hieroin sua jo niin ja niin kauan, sä et ikinä hiero mun niskoja vaikka kuinka pyydän.
Mies huomauttelee mulle takaisin.
Tiskaatko noi astiasi. (En tiskaa, sulla on tiskikone, käytä sitä. Vihaan tiskaamista käsin.)
Taasko sä syöt suklaata.
Mä hieroin sua viikko sitten, olin tosi kiltti. (Sitähän ei lasketa, et mä oon siinä viikon aikana hieronut sua kolmesti).
En saa enää iltapalaleipiä. En edes pyytämällä.
Miestä selkeästi ärsyttää jättää mut nukkumaan, kun se ite menee suihkuun.
Ja sitä ärsyttää herättää mut hellävaraisesti, etten ole kiukkuinen koko aamua.
Mua ärsyttää ihan suunnattomasti, et sen pitää "esiherättää" mut siinä vaiheessa, kun se lähtee sinne suihkuun.
Mä tarvin kaiken levon, koska töissä on rankkaa.
Ja kun mä en ole hyväntuulinen ja iloinen, niin tämä suhde rakoilee liitoksistaan.
Mietin taas aamulla, että haluaako tuo oikeasti olla mun kanssa.
Onko tässä enää kellään kivaa.
Suostuuko se myöntämään, että se ihan kiva ei riitä perustaksi jollekin pysyvälle.
Näitä mä mietin. Itekseni ja teille.
Kaverit ja mies ei halua kuulla mistään negatiivisesta.
Sulla on mies joten elämä on ruusuista. Älä valita.
Ehkä mä voisin vain joku aamu pakata repun ja häipyä.
Lähteä tavoittelemaan auringonnousuja ja salaisia vesiputouksia.