Ollaan taas mussukoiden kanssa kolmisin päivät.
Allu huutaa normaaliin malliinsa, mutta eipä ole ketään ottamassa vauvaa välillä hetkeksi ettei minun tarvitsisi kokoajan pyörittää.
Papun kanssa ehtii leikkiä jos Allu viihtyy paikallaan sylissä, tai jos Allu nukkuu päiväunia. Eipä ole isi leikkimässä "nunia!". Onneksi kirjojen lukeminen onnistuu aika hyvin vauvaa hytkyttäen ja siitä Papu pitää. Silti Papu on välillä todennut surullisena "isi ei oo".
Ulosmenoa viivyttelin monta tuntia, mutta onnistuimpas jopa käymään kaupassa. Oli tosin pakkokin.
Minulla on ääni painoksissa ja kurkku kipeä, lisäksi olo on kovin vetämätön. Mukavaa olla tulossa kipeäksi juuri nyt, kun pitääkin taas pärjätä yksin päivisin.
Niin ihania mussukoita kun nämä ovatkin, on päivät melko pitkiä. Ensimmäinen tosin vasta menossa, mutta vielä kolme tuntia siihen että Mikko tulee töistä ja ikävä on jo kova.
Onneksi Papu puhuu joka päivä enemmän, hänestä alkaa oikeasti olla seuraa. Näyttää tuossa kirjoitettuna melko karulta, mutta tottahan se on ettei lapsista ole varsinaisesti seuraa jos niiden kanssa ei voi jutella, vaan juttelu on yksipuolista.