Huom! Seuraava materiaali saattaa olla hyödyllistä toimittaessanne minua hoitoon sytytettyäni tuleen roskalaatikoita, kaadettuani lähipuiston hopeamännyt ja saapuessani ovellenne irroittamaan nykyaikaisia lämmitysjärjestelmiä.
Lähestyn pistettä, joka pistää pakkomielteisesti kirjoittamaan puulämmitykseen liittyen kirjan, jossa ilman suurempia juonenkäänteitä tai informatiivisia osioita fiilistelisin uunien sielua ja varaavien takkojen lämmitysrytmiä. Vaikka muutama vuosi sitten mummolassa pyörittelin silmiäni Hanki ny elämä! -asenteella selaillessani Antti Hyryn kirjaa Uuni, jossa sivusta toiseen muuraillaan leivinuunia tupaan, välillä ikkunasta pihalle vilkuillen.
Alakerran takan kanssa tulimme heti juttuun. Alkuun yllätyin omasta piilopartiolaisuudestani takan roihahtaessa ilman sytykkeitä yhdellä tikulla. Tosin meni aikansa ennen kuin opin saamaan takan kuumaksi. Availin luukkuja fiilistelläkseni liekkiä Hipin valittaessa, ettei niin tehhä, ku lämmitettää! Luukut kiinni ja pari isoa pesällistä, jonka jälkeen koko takka hohkaa huoneen kuumaksi. Sen jälkeen voi fiilistellä ja aukoa luukkuja makkaratikku kourassa tai hypnotisoitua liekkien loimuissa aamukahvilla. Illalla pitää tsekata huomisen sää. Tehäänkö ny tuli, jos aamulla sais laitettua pellit kii ennen töitä?
Yläkerran takka vaati alkuun vähän tutustumista. Meni aikansa ennen kuin opin jättämään luukun hetkeksi raolleen, jotta tuli saa lisähappea syttyäkseen kunnolla. Yläkerta lämpenee alakertaa huomattavasti nopeammin ja lämpö pysyy paremmin. Syynä ehkä matalammat huoneet ja toki myös alhaalta nouseva lämpö. Välillä yläkerta menee liian kuumaksi ja heräilemme ruusukammarissa keskellä yötä avaamaan vierashuoneen oven.
Tuittuisempi tapaus on keittiön puuhella, jonka sielunelämästä en vielä ole päässyt kärryille. Tulien syttymisillä ja sammumisilla ei tunnu olevan mitään logiikkaa, pömpeli kuumenee nopeasti, hohkaa kuumaa ylös päin, viilenee nopeasti. Poltin rystyseni luukun yläreunassa. Koska keittiössä lämmitetään vain paukkupakkasilla, ei rutiinia ole kehittynyt. En tiedä vielä, pitääkö pienempää liekkiä yllä pitkään vai tuikatako kunnolla kuumaksi ja antaa vaikuttaa. Vaikka valurautaisen kanssa pitää vielä puljata, on puuhellan luukussa läpättävät liekit parasta, mitä leppoisena kahviaamuna voi talvihämärässä katsella puuhastellessa.
Tulien tekemisessä, halkokorin täyttämisessä ja hiilien hämmentämisessä on jotain rauhoittavaa, jollaiseen Hippi kommentoi älä jauha tollasta mindfullnes -paskaa! Nautin takkojen ja lämmityksen kanssa puljaamisesta. Alan ymmärtää, miksi Hipin serkku loukkaantui anopin jätettyä pojille sytykkeitä mökille.
Rakastan puulämmitystä ja puuhastelua. Halkojen hakeminen on välillä perseestä sukkahousujen mennessä rikki tarttuessaan halkokorin kylkeen.
Nyt menen paistamaan maggaraa ja suunnittelemaan tulevaa kirjaani, joka on kolmesataasivuinen filosofinen teos halkojen kasaamisesta ja tikkujen raapimisesta.
Hyvää keskiviikkoa, joka tuntuu maanantailta!