Keittiössä on häärinyt tovin kaksi pientä apulaista. Toinen hieman uudempi ja toinen vanhempi, jonka käyttöpotentiaali on vasta hiljattain tullut esille.
Ensimmäinen on tietysti uusi keittiöjakkaramme ja toinen 3v kokinalku, josta oikeasti on jo apua keittiössä. Hedelmien ja vihannesten leikkaaminen voiveitsellä on suosikkipuuhia ja bravuuri onkin hedelmäsalaatin teko. Eilen leivottiin pipareita mikä myöskin sujui kohtalaisen kivuttomasti ja ilman suurempia häslinkejä. Mutta sitten siihen jakkaraan.
Keittiössä on ollut tarve pienelle jakkaralle jo pitkään. Lapsiperheessä se helpottaa lyhyempien askareita, kun ei tarvitse siirrellä keittiön tuolia aina avuksi. En kuitenkaan ollut saanut hankituksi jakkaraa mistään, sillä en ollut mielestäni löytänyt sopivaa. Nyt joku voisi kysyä, miten se on mahdollista, maailma on jakkaroita pullollaan. No niin on, mutta kun minä etsin taas sitä tietynlaista.
Harkitsevuus ja (liian) tiukat kriteerit voivat joskus olla todella inhottavia piirteitä. Yhden asian pyörittelyyn saattaa tuhrautua aivan liian paljon aikaa (sehän nyt on vain yksi jakkara!) Mutta minkäs sitä itselleen mahtaa. Kun mielessä on tarve ja visio niin silloin pitää vain antaa aikaa ja odottaa sitä oikeaa.
Meillä on parvekkeella yksi Ikean Bekväm-porrasjakkara ja se olisi muutoin ollut varteenotettava vaihtoehto, mutta mielestäni hitusen liian iso. Keittiössämme ei ole mitään selkeää paikkaa jakkaralle, joten halusin mahdollisimman pienen, jonka saisi sysättyä kaappien eteen kulmaukseen.
Lopulta sitten löysin mieleisen tanskalaisen Skagerakin valikoimista. Valitsemani jakkara oli käsittelemätöntä tammea, jonka öljysin kevyesti kestämään keittiön roiskeita. Jakkara on malliltaan täydellisen pieni, mutta kuitenkin äärimmäisen tukeva, mikä oli yksi tärkeä kriteeri. Pohjassa on hyvät huovat ja malli on kaunis ja ajaton.
Tämän jakkaran hinnalla olisin kuitenkin saanut lähes kymmenen ikealaista. Miksi ihmeessä siis maksaa jakkarasta niin paljon? Haluaisin uskoa, että tämä yksilö on laadukkaammin ja vastuullisemmin tehty kuin ikealainen. Ja että se tulee monikäyttöisyydellään ja kestävyydellään palvelemaan minua loppuelämäni. Suurin syy on kuitenkin se, että se nyt vain sattui olemaan minun silmääni täydellinen jolloin olin valmis siihen panostamaan.
Aina ei tietenkään varat riitä saamaan sitä mitä haluaa ja on tärkeää myös saada haaveilla. Useimmiten hankinnat ovat hyviä ratkaisuja ja kompromisseja tarpeen, toiveiden ja budjetin puitteissa. Eikä pidä unohtaa itse tekemistä ja tuunaamista, jotka mahdollisuuksien mukaan ovat aina hyviä vaihtohtoja.
Mutta entäs te? Onko täällä muita joille tällaiset jakkara-episodit ovat tuttuja? Pyörittelettekö ostopäätöksia ja etsitte sitä täydellistä yksilöä, vai tarttuuko mukaan ensimmäinen tarpeen täyttävä vaihtoehto?