Pesänrakennusvietti. Tuo jännä ilmiö, joka aina välillä nostaa päätään. Olen kuluneiden kuukausien aikana jo miettinyt matkustanko melkein 200km päähän vain päästäkseni silittämään jotain (itse kun en omista silitysrautaa). Olen pohdiskellut kehtaanko pyytää joulupukilta mankelia lahjaksi (vaikka sellainen ei mihinkään mahdu). Olen myös hammasharjan ja erinäisten puhdistusaineiden kanssa kolunnut kummallisimpiakin paikkoja. Höyrypuhdistuslaite on myös aika mainio kun näkee kirjaimellisesti kun se räjäyttää lian pois.
Lähes päivittäin käyn myös seuraavanlaista keskustelua päässäni:
- Äääh mua ärsyttää noi pahvilaatikot tossa, jos raahaisin ne vintille niin ne ois pois silmistä, mut ei mun kannata niitä kyllä viedä mihinkään kun kohta joudun kantaa ne takas tänne ja siitä seuraa siis ihan turhaa työtä.
- No mut jos tyhjentäisin ton ja ton laatikon ja järjestäisin vauvanvaatteet kokojärjestykseen, paitsi että mulla ei ole pesuainetta vauvanvaatteille ja en tiedä mihin laittaisin nuo tavarat tuolta laatikosta, vintille niitä on turha viedä samasta syystä kun yllä. Enkä halua enää yhtään ylimääräistä pahvilaatikkoa tänne asuntoon pyörimään.
- Kyllä mä nyt puunaan ton maton/petarin/kylppärin kaakelit ja pyyhin pölyt lampusta/keittiön kaappien päältä/verhotankojen päältä jne..
En myöskään laske päiviä jouluun, vaan päiviä tammikuuhun, jotta voin vihdoin aloittaa suursiivouksen!
Harmi vaan että tää sama siivousinto ei yletä tonne tiskivuoreen...