Tänään raahauduin töistä päiväkodin kautta kotiin pienen päänsäryn saattelemana. Oikaisin ruokahommissa ja ostin matkalta valmiita lohipyöryköitä ja pakasteperunamuussia. Salaatti oli kuitenkin tehtävä. Kun aloin lappaa vihanneksia pöytään, neitokaisemme kipusi nopeasti tuoliinsa ja pyysi "oi äiti, saanko mä auttaa, jooooko?" Hah, no tottakai! Sillä aikaa kun nykyperheen päivällinen kypsyi mikrossa, me valmistimme salaatin yhdessä lapsen kanssa.
Jo joskus vuosi (tai ylikin) sitten neitimme aloitti pilkkomishommat pehmenneestä päärynästä, keiteystä perunasta ja muoviveitsestä. Nyt aavistuksen vajaa kolmevuotiaan kanssa on siirrytty jo kovempiin pilkottaviin ja hieman terävämpiin veitsiin. Esimerkiksi kurkku tai omena on tarkoitukseen oikein sopiva - ei mene muussiksi, muttei ole liian kovaakaan. Veitsi uppoaa siihen sopivasti, niin ettei lipsahdusvaaraa juurikaan ole. Annan pilkottavat ruoat apulaiselleni valmiiksi esimerkiksi siivuina, josta ne on helppo pieniä sopiviksi suupaloiksi. Ja todellakin suupaloiksi - ainakin puolet häviää mystisesti johonkin matkalla leikkulaidalta tarjoiluastiaan. Tämähän on myös loistava keino totuttaa lasta erilaisiin makuihin.
Tällainen yhteistoiminta on jäkevää paitsi lapsen hienomotoriikan kannalta, myös nälkäisen äidin ja lapsen hermojen kannalta. Lapsen ei nimittäin tarvitse odottaa hoitopäivän jälkeen ruokaa niin pitkään, kun sitä saa maistella jo valmistusvaiheessa. Eikä odotusaika muutenkaan tunnu niin pitkältä kun on jotain mielekästä tekemistä. Lapsi on jo sen verran taitava, että hänestä on oikeastikin jo vähän apua. En pilkkonut itse yhtään kurkkua, vaan lapsi hoiti sen raaka-aineen kokonaisuudessaan. Haluaisin myös uskoa, että tällaiset pienet vastuut ja niissä onnistuminen tekevät hyvää lapsen itsetunnolle. Ja mitä enemmän lapsi kasvaa, sitä enemmän hän jo osaa. Kunhan lapsi vähän kasvaa vielä pituutta, hän voi itse kaivaa salaattitarpeet jääkapista, huuhdella ne ja valmistaa vanhemmilleen kevyen lounaan. Haha!
Jos teitä kiinnostaa, niin leikkuuveitsenä lapsellamme on sahalaitainen ruokaveitsi. Pizzaveitsi virallisesti. Se ei ole sillä tavalla terävä, että aiheuttaisi viiltohaavoja lipsahtaessaan (tai kun lapsi uteliaisuuttaan sivelee terää), mutta sahalaitaisen teränsä ansiosta sillä on kuitenkin helppo pilkkoa kaikenlaista. Tällä miehenikin siivuttaa kurkkua voileivälleen. Ja leikkaa sitä pizzaa.
Nämä on niitä arjen parhaita hetkiä!