Huomasin juuri hm:n kuukausi sitten jättämän kommentin. Jostain syystä minulla on aikaa kirjoittaa blogia, joten nyt seuraa vastaus hm:n kommenttiin.
miksi muutitte vanhempiesi luokse? ettekö löytäneet asuntoa? en vain itse osaisi ajatell missään tapauksessa tekeväni samaa vaikka perheeni rakas onkin.
Olimme jo aiemmin suunnitelleet, että jatkaisin tänä syksynä opintojani ja tekisin aineenopettajan pedagogiset opinnot. Mies jäisi puolestaan hoitovapaalle puolitoistavuotiaan Nelsonin kanssa. Keväällä aloimme sitten laskeskella syksyn tulojamme: Minä saisin opintotukea noin 270 euroa kuussa ja mieheni hoitorahaa sekä hoitolisää nelisensataa euroa. Lapsilisä yhdestä lapsesta nostaisi yhteiset tulomme lähes 800 euroon kuussa. Asumiskulujen jälkeen meille jäisi noin sata euroa ruokaan, puhelinlaskuihin ja liikkumiseen.
Alle sadalla eurolla kuussa eläminen kuulosti ikävältä, joten aloimme miettiä vaihtoehtoja. Oli pakko muuttaa pois tai muuttaa suunnitelmia. Muutaisimmeko pienempään, halvempaan asuntoon? Jatkaisiko mieheni sittenkin töissä ja hakisimmeko siis Nelsonille hoitopaikkaa kaupungilta? Minua hirvitti laittaa puolitoistavuotias poika päiväkotiin todennäköisesti johonkin kaupungin laitamille – sieltä niitä paikkoja useammin avautuu. Imetin Nelsonia edelleen aika paljon päivisin, ja lapsi nukutettiin vielä kesälläkin päiväunille rattaissa kävelylenkillä.
Jossakin yöllisessä, epätoivoisessa keskustelussa mieheni heitti ilmoille idean vanhempieni luokse muuttamisesta. Emme olleet ehkä kumpikaan sen kanssa tosissamme, mutta olihan siinä järjestelyssä vahvat hyvät puolensa: meidän ei tarvitsisi maksaa vuokraa ja poismuutto olisi helppoa, kun ei tarvitsisi pähkäillä vuokrasopimuksen irtisanomisaikaa. Myöhemmin toistin ajatuksen isälleni jossakin sivulauseessa, ja hän tarttui siihen sanomalla, että eihän se mikään mahdoton ajatus olisi.
*******************************
Täällä on paljon tilaa. Tämä on perinteinen puolitoistakerroksinen rintamamiestalo, jota on laajennettu kahden huoneen verran molempiin kerroksiin. Laskelmieni mukaan talossa on 8 h + k, pari vessaa, sauna, eteinen ja kuisti. Kaksi yläkerran huonetta, minun ja siskoni, oli tyhjillään, kun muutimme tänne elokuun lopussa. Toisesta teimme meille makuuhuoneen ja toisesta työhuoneen. Toinen veljistänikin muutti lokakuussa opintojensa perässä Tampereelle, joten hänen huoneensa on ainakin arkisin vapaana Nelsonin shakkipeleille. Niin – Nelson menee usein veljeni huoneeseen ja pyytää "kakkia", ja shakkipelin saatuaan järjestelee nappuloita laudalle. Shakin kohokohta on pelin siivous: Nelson asettelee peltirasiaan pohjimmaiseksi pehmomuovin, silittelee sitä tärkeänä, laittaa päälle pelilaudan ja lopuksi shakkinappulat ja ohjepaperit.
Täällä on ääretön määrä leluja. Suurin osa Nelsonin leluista on laatikoissa kaapin päällä. Täällä leikitään minun ja sisarusteni vanhoilla leluilla: autoilla, Dubloilla, pehmoleluilla, palapeleillä, Brion junaradalla. Olen saanut itsekin palata lapsuuteeni, myös kirjojen kautta. Löytyy Minttua, Rasmus Nallea, 90-luvun äitiyspakkauskirjallisuutta, Muumeja, ja yksi pelottavasti kuvitettu lastenkirja Näin minä opettelen. Teen siitä tulevaisuudessa postauksen, koska kuvitus on oikeasti niin oudon karmaiseva. Eniten käytetty väri on siniharmaa, tilat ovat tyhjiä ja hahmot jotenkin sairaan näköisiä – ehkä siksi, että niillä on naamassa harmaata. Joka tapauksessa puuhaa ja puuhailijoita riittää, eikä Nelson ole vielä kyllästynyt kotona olemiseen toisin kuin Tampereen kaksiossamme.
Täällä asuminen on ihan mukavaa. Tulemme hyvin toimeen toistemme kanssa, Nelsonille löytyy lähes aina joku hoitaja, täällä on iso talo ja rauhallinen piha leikkimiseen ja kirkko ja MLL:n paikallisyhdistys tarjoavat ilmaisia harrastuksia lapsiperheille. Toivon silti, että pääsemme vuodenvaihteessa tai viimeistään tammikuussa muutamaan pois. Mieheni on toisinaan helisemässä lusmuilevan lukiolaisveljeni ja välillä kaiken vitsiksi heittävään anoppinsa kanssa. Kotitöitä ei ole jaettu, joten ne ovat lähinnä mieheni kontolla. Eipä täällä juuri kukaan arkisin edes asu – minä olen opiskelemassa Tampereella, vanhempani tekevät pitkää yrittäjän työpäivää ja veljeni, no, hän ei kai vietä kotona paljon aikaa. Ystävämme ja vauvakaveriverkostomme on Tampereella, samoin opiskelumme ja työmme.
Huomenna käymmekin katsastamassa tulevia kotiehdokkaita Tampereelta tai ympäristökunnista. Kunpa löytyisi oma koti!