Jouluun on enää 32 yötä ja eilisestä lumisateestakin on maassa jäljellä vielä muutakin kuin muisto. Hyvä aika siis ottaa pieni varaslähtö jouluun.
Tunnustaudun hyvin talvivastaiseksi ihmiseksi, sillä inhoan kylmyyttä, pimeyttä ja liiallista lumimäärääkin. Silti olen ihan armoton jouluhörhö, joka rakastaa jouluvaloja, kynttilöitä, joulukoristeita ja -kuusta. Kaikkea mikä vain jouluun kuuluu. Jouluhupsuus on tiedättekö selvästi äidinmaidossa sukupolvelta toiselle periytyvä sairaus, sillä olen melkein yhtä paha jouluintoilija kuin meidän äiti ja naperossakin on jo tuossa kahden vuoden kypsässä iässä nähtävissä selkeitä jouluihmisen merkkejä. Mummilan kätköistä löytynyt lumisadepallo oli niin tärkeä aarre Nooalle, että se oli välillä saatava ihan unikaveriksikin ja surun määrän voitte vain arvata, kun tuo maaginen lasipallo räsähti pienen pieniksi siruiksi pitkin parvekkeen lattiaa. No, onni onnettomuudessa, sillä mummi osti tilalle ei vain yhden vaan kaksi lumisateista palloa.
Glögin ja uunituoreiden torttujen voimalla koti sai jo pienen maistiaisen joulua, sillä syksyllä metsästä kerätyt kävyt sai päälleen hopeista maalia ja valkoista hilettä, anopin tuoma kanerva sai koriin kaveriksi joulupalloja ja lyhty löysi paikkansa parvekkeelta. Ulko-ovessakin joulun toivottaa tervetulleeksi talvisen huurteinen kranssi. Jouluvalot ja -tähdet saavat odottaa vuoroaan yläkaapissa ainakin vielä seuraavan viikonloppuun.
