IIIK, miten ihana koti, tää on just meille se oikea! Toivottavasti me saadaan tää!! Minussa herää uudelleen toivo, että kohta olisin velasta ja kiinteistöstä vapaa ja uusien mahdollisuuksien äärellä. Kerta toisensa jälkeen talo on joko liian iso, liian pieni, pikkusen väärässä kohtaa tai kukaan ei osta katsojan nykyistä kotia tai pankki heittäytyy koko painollaan poikkiteloin rattaille. Olen suurella energiamäärällä elänyt ja hengittänyt talon tuunausta kerta kerran jälkeen vuoden verran. Aina yltiöpositiivisena ja toiveikkaana puunaan ja laitan kodikkuuden keskittymää silmiä hiveleväksi. Kyllä se vielä tulee. Joskus pitää minunkin elämäni liikahtaa eteenpäin. Katsojien pitää aina päästä HETI paikalle, tosin he voivat myös perua viime hetkellä ja sisustusvinkit nähtyään muistavatkin, etteivät etsikään puurakenteista taloa tai taitavatkin muuttaa 600km pohjoiseen. Ajattelemattomuutta ja ajanhukkaa – olkaa hyvät! Ihmiset eivät todellakaan tiedä, mitä haluavat. Jos joku tietäisikin, niin hän saa potkut juuri ennen tarjouksen allekirjoittamista.
Sisäinen aurinko alkaa ihmisessä hiipua. Ensin ostat pariskuntana kodin ja rahalla & hiellä remontoitte sen. Se on sellainen, mistä olet aina haaveillut – koti loppuelämäksi. Mies osoittautuu mulqvistien kuninkaaksi, pääset hänestä eroon, mutta velkaa on valtavasti, tilaa liikaa ja stressi nakertaa yöuniasi. Sitten taloa yritetään myydä. Jossain vaiheessa taloa myydään vuoden-kahden vuositulojen suuruisella tappiolla. Viivan alle on jäämässä pelkkää miinusta. Sielusi liekki alkaa väpättää ja mikä ettei leukakin.
Mitään ei tapahdu. En halua enää uneksia. Ei myydä sitten.
Uutisissa toitotetaan oksettavuuteen saakka sitä, miten ”nyt on huonot ajat ”, ”Talvivaara”, ”aiotaan kieltää”, ”yt-varoitus”, ”talousennuste on entistä huonompi ja taantuma jatkaa vielä laskuaan ainakin vuoden ajan”. Jos kuulen vielä kerrankin, että ”nyt on huonot ajat”, niin halkean. Lopetin uutisten katsomisen ja kuuntelemisen. Negatiivisuudessa lienee turha kylpeä. Koko Suomi seisoo tumput suorina, kun nyt on niin huono aika ostaa, myydä, vaihtaa, uskaltaa ja ylipäänsäkin elää. Se on hyvä, että ministeri Stubbilla on varaa urheilla niin perkeleesti aamulla, kun muu väki menee töihin. Mr. Stubbillahan on lapsia, niin hänellä on erinomainen ja eksklusiivinen oikeus palata kotiin 16:30 mennessä. Lounasajan voi tietenkin urheilla. Valtiolla on kätevästi henkilökuntaa hänen urheilukassinsa toimittamiseen oikeaan paikkaan ja aikaan. Olisikin jotenkin todella ”tyhmää” tehdä asioihin minkäänlaisia muutoksia, kun pitää jo alkaa petaamaan 6kk päästä pidettävien vaalien saldoa itselleen sopivaksi. Tietenkin sitä nimitetään politiikaksi ja siksi, että ajaa kansalaisten asioita. Toki onhan ministerikin kansalainen, mutta hyvin suppea otanta siitä, kenen asioissa olisi oikeasti ajamista. Ajetaan - kaasujalan nilkka suorana; kas tuossa on sopiva pöpelikkö!
Sanonnassa sanotaan, että yritä edes. Yrittäminen kannattaa aina? Olen mielestäni yrittänyt liikaa. Parisuhteissa olisin tehnyt oikein, jos olisin nostanut kädet pystyyn, enkä yrittänyt pitää korttitaloa kasassa. Yritin liikaa. Töihin uppoamisessa olen todella taitava. Työhön voi paeta, työnantaja vieläpä kannustaa sinua. Lisätehtäviä liikenee, kehitys kehittyy ja lähtijöiden työtehtäviä jaetaan: palkatta – totta kai. Jossain vaiheessa joku kohta kehossasi sanoo naps. Yrität vaimentaa sitä. Todellisena yrittäjänä onnistutkin siinä - aivan liian pitkään. Osaat ja yrität. Yrität pärjätä taloudellisesti yksin, kun kaksin elämisen yrittäminen räsähti karille, vihdoin ja viimein – yrittämisestä huolimatta. Talonmyymistä on nyt yritetty. On otettu uudet, upeat kuvat ja yritetty, josko vaikka tekstin tai välittäjän vaihtaminen auttaisi. Kaikkea on kokeiltu ja yritetty. Asennoksi on kai valittava: leuka rintaan ja kohti uusia yrityksiä = pettymyksiä? Okei, painetaan siis elämä pause-asentoon. Yritän kasailla elämännälkää, optimismia, itseäni ja ajatuksiani siitä, että mikä on seuraava askel. Pankki ”ihanasti” perui jo minulle lupaamansa asuntolainan lyhennysvapaan ja kas minä ehdin jo vuorotteluvapaalle. Eli nyt tämä yrittämiseni koituu maksimaalisen downshiftaamisen yritykseksi. Onko minulla lupa kritisoida työssäkäyviä politiikkoja, kun en ole itse töissä? Onko rahattomuuskin täten oma valinta ja syyllinen kaikkiin vaikeuksiini katsoo peilistä? Enkö sittenkään yrittänyt tarpeeksi?
Miten siis eletään, kun rahaa tulee hieman alle sen, mitä asuminen maksaa? Lisäksi tulee sähkö-, vesi-, jäte-, vakuutus-, netti-, puhelin- ja mahdolliset harrastuslaskut, joihin ei ole minkäänlaista budjettia. Miten Stubb ratkaisisi asiani? Odottamalla ainakin sen 6 kuukautta? Kriisirahoitus? Huhuu?
