Totta tosiaan, lapsi sai kerhopaikan kaupungin aamupäiväkerhosta. Klubielämää on takana nyt parisen viikkoa, ja kokemusta on karttunut.
Alkujännitystä toi se, miten tyttö suostuu kerhoon jäämään ja rohkaistuu porukkaan. Ensimmäisellä kerralla mies vei tytön kerhoon, oli varautunut hengaileen tukipilarina pidemmänkin aikaa. He menivät kerhoon, katselivat paikkoja, sitten miehelle tokaistiin että sää voitkin varmaan jo lähtee. Kahdenkymmenen minuutin tutustumisen jälkeen kerhosankarimme siis jäi kerhoileen ihan muina tyttöinä. Muuten oli mennyt hyvin, mutta eväitä syödessä oli tullut itku (oli tietysti saanut flashbackin äidin herkullisista keitoksista), joka kuitenkin laantu kerhotädin sylissä. Ja vaikka en yleensä käytä täti-ilmasuja, niin nämä ohjaajat on kyllä just oikein tätejä. Siis oikein positiivisessa merkityksessä. Noh, miehen hakiessa tyttöö pienokainen oli sitten tarrannut apinana kaulaan, ja hokenut miten isi tuli, isi tuli. Kotona ilmoitettiin, että keehossa oli kivaa. Jes!
Seuraavana kerhopäivänä tyttö sai jo kotona totaalikatastrofimaisen huudon. Rimpuili lattialla, juoksi pakoon, tarras autoon ja sätki turvaistuimessaan. Koko ajan huutaen suoraa huutoo. Joo ihan kivaa siellä oli, mutta ei kai sinne nyt hitto enää uudestaan mennä! No mennään. Paikan päällä kaikki oli kuitenkin mennyt hyvin. Uusi nukketalo ja jättikorillinen pikkuautoja, mikäs siinä.
Tuli taas maanantai, ja oli mun vuoro kuljettaa muksua. Tyttö oli selvästi epävarmempi, mikä juttu tää nyt oikein on. Kaikki sujui kuitenkin epäilyttävän hyvin, kunnes mun oli aika lähteä. Parku tuli, tyttö halas hysteerinomaisesti koalareppuaan ja pyrki ulko-ovelle. Kerhonohjaaja nosti kuitenkin M:n syliinsä, heilutettiin ja lähdin. Oli kuulemma rauhottunut pikaisesti, ei tosin suostunut luopuun repustaan. Mun mennessä hakeen tyttöä se ponkas varmaan metrin loikan syliin, kun niin riemastui jälleen näkemisestä. Mutta mikä hienointa, ensimmäinen kerhoaskartelu oli valmis! Ja ihan täysin objektiivisesti sanon, että varmaan on Linnainmaan historian hienoin kivestä tehty peikko!
Peikko-onni kuitenkin unohtu seuraavalla kerhoilulla. Kaukaa viisaasti en kotona maininnut yhtään mihin ollaan menossa, tyttö puki ilosesti ja taapersi eteenpäin. Automatkalla tutussa mutkassa kuulu vielä kohtuullisen iloinen keehoon!-kommentti, mutta totuus valkeni parkkipaikalla. Ei keehoon! Eeeeiiii keehooooooon! Kannoin tytön portista sisään, irrottelin kouristuneet kädet ovenkarmeista, yritin riisua yhdellä kädellä kaulaan ja vartaloon liimautunutta lasta. Vaatenaulakolla käytiin seuraavanlainen keskustelu:
- No niin, otetaas haalari pois. - EEEEIIII BYYYÄÄHHHHH
- Anna mä riisun haalarin, niin pääset leikkiin. - EEEEIIIIII EEEIIIIIII BYÄÄÄÄÄHHHRRRGHHH
- Kato nyt tässä on näitä autoja, otaksä ton pakettiauton vaikka kato, otetaan tumput ja pipo samalla pois. - EIIIII OTETAAAAAA EEEEIII BYYÄÄÄÄÄÄH
- No ni, nyt riisutaan, ei oo hätää. - EEEEEIIIIIIII BYYYYÄÄÄÄÄÄHHHHH KOTIIIIIIIIIIN
Hmph. Lopetimme keskustelun, sain ujutettua vaatteet pois, pyyhin suurimpia räkiä pois lapsen naamalta ja omasta olkapäästä ja ilmoitin vielä pariin kertaan, että kaikki on hyvin, lapsi pääsee leikkimään ja tuun sitten hakeen, on kiva kerhopäivä. Vastakommentti oli EEEII... no, tiedätte varmaan jo. Tässä vaiheessa toinen ohjaaja tuli, nappasi tytön omaan syliinsä ja sano heippa, sitten ne hävis johonkin kerhon uumeniin. Ite taittelin hetken aikaa vähän orpona pipoo ja kauluria koppaan, sitten hipsin ulos. Voih. Olin melko varma että itku loppuu pian ja kaikki on hyvin, mutta ei se nyt kauheesti mieltä ylentänyt kun toisella oli niin paha mieli. Muutaman tunnin päästä hakiessani M:aa sitä ei huvittanut yhtään lähtee, haali vaan leluja mukaansa ja kuljeskeli pitkin tiloja. Autossa hoettiin, miten keehossa oli kivaa! Tosi kivaa! No kiva. (Mä en muuten oikein edes tiedä, mikä siellä on kivaa ja mitä ne tekee. Syö eväitä, ehkä laulaa, varmaan leikkii, kerran katto diakuvia hiiristä. Oonko kauheen epäkiinnostunut, jos en edes kysele?)
Viimesimmällä kerralla E oli taas aisoissa, ja varottelin miten M voi sit huutaa ja itkee tositosipaljon. Nii. "No me mentiin sinne sisään, mä otin siltä ulkovaatteet pois ja sit se meni sinne leikkiin missä oli jo muitakin lapsia". Ai. Oon huippu kerhoonviejä.