Hei sinä, joka olet eksynyt blogiini!
Nimeni on Linda, olen 20-vuotias nuori nainen ja sylissäni tuhisee 2-vuotias siilityttö Ayanna. Se esittelyistä, tutustumme varmastikin ajan kanssa paremmin tulevien postausten muodossa. Ajattelin nimittäin ensimmäisenä postauksenani kirjoittaa siitä, miten siiliharrastukseni/innostukseni alkoi.
Ala-asteella luokkakaverini sai jännittävän lemmikin, nimittäin siilin. Siilin nimi oli Elli ja kävimme koulun jälkeen katsomassa tätä kummallista otusta. Miten siili voi olla lemmikki? Eikö se pistä? Kysymyksiä, joita varmasti jokainen siiliharrastaja saa kuulla. En muista hirveästi enää ensimmäisestä kohtaamisestani Elli-siilin kanssa, mutta ihastus siinä kuitenkin alkoi. Kärtin monta kertaa, että eikö mekin voitaisi hankkia siiliä? Näin jälkeenpäin voin sanoa, että onneksi ei hankittu, se siili-parka olisi nimittäin varmasti jäänyt lopulta vanhempieni vastuulle. En nimittäin sen ikäisenä tietenkään tiennyt kovin paljoa siileistä, niiden hoidosta ja varsinkaan ruokinnasta.
Siili-innostus jäi taka-alalle kytemään, enkä oikeastaan tosissani ajatellut asiaa ennen muuttoa omaan asuntoon. Kuinka ollakkaan, huomasin näyttäväni poikaystävälleni söpöjä kuvia siileistä, selaavani siilisivustoja ja tosissaan etsiväni tietoa näistä otuksista. Siilin hankkiminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin olin kuvitellut. Siili tarvitsee paljon tilaa, joten siilin hankkiminen ensiasuntoon ei tullut kysymykseen. Meillä oli tarpeeksi ahdasta ilmankin: kaksi henkilöä + tavarat yhden hengen asunnossa. Jatkon silti tiedonhankintaa.
Hypätään muutama kuukausi ajassa eteenpäin, noin parin kuukauden päähän tästä hetkestä. Olimme asuneet pikkuruisessa yksiössämme noin vuoden, kun aloimme etsiä uutta asuntoa. Kun muutimme yksiöön tiesimme, että se tulisi olemaan väliaikaisratkaisu. Löysimme kuin löysimmekin uuden asunnon ja valmistelimme muuttoa. Samoihin aikoihin löysin sattumalta tori.fi:stä vähän ränsistyneen, mutta toimivan siilikaapin (perus pieni kaappi lasiovilla johon on valmiiksi rampeille kolot), jonka ostin sen enempää empimättä. Poikaystäväni nimittäin suostui uuteen perheenjäseneen nyt kun kerran tilaakin on tarpeeksi (30 neliömetriä vs. 49 neliömetriä). Nyt meille oli virallisesti siili tulossa. Enää piti löytää itse eläin.
Olin yhteydessä erääseen aktiiviseen kasvattajaan. Löysin hänet facebookista hakemalla, liitän tähän linkin josta voitte itse käydä katsomassa: Of the Winterland. Hän kuitenkin kertoi, että poikasiin oli pitkähköt jonot ja kysyi, olisinko kiinnostunut adoptoimaan jomman kumman hänen kahdesta tyttösiilistään, joilla ei enää tehdä poikueita. Emmin hetken, sillä olin kuullut, että ensisiilin kannattaa olla poikanen, sillä ne tottuvat uuteen kotiin helpommin tai jotain sen suuntaista. Kasvattaja kuitenkin vakuutti minulle, että Ayanna on oikea löllykkä, joka on tottunut käsittelyyn muutaman päivän ikäisestä. Pohdin asiaa ja katselin kuvia Ayannasta ja tein päätöksen: tuo on minun siilini. Maksoin varausmaksun ja jäin odottamaan muuttoa. Sovimme noudon muutosta seuraavaan viikonloppuun, jotta ehtisimme saada muuttokiireet pois alta ennen uuden perheenjäsenen saapumista.
Ayanna on asunut meillä nyt viikon. Ensimmäisinä päivinä neiti oli säikky, söi huonosti eikä pitänyt juurikaan sylittelystä. Tietenkin pelkäsin, että mitä jos se ei ikinä totu ja on aina minulle kiukkuinen. Nyt Ayanna kuitenkin alkaa vaikuttaa omalta itseltään, viihtyy sylissä, ei juurikaan puhise kun sitä lähestyy ja syö herkkumatosia kädestä. Meistä on siis hyvää vauhtia tulossa kavereita.
