Se olisi vuosipäivä tänään!
Muutin maanataina 4.11.2013 Belfastiin. Muistan hyvin edellisen yön, ei tullut paljoo nukuttua. Mun lento lähti aamu seittemältä. Iskä ja äiti tulivat kentälle, veljet hyvästelin tippalinssissä kotona. Lentäjät olivat olleet yöllä lakossa ja mun matkalaukku hajosi taksissa, mutta pääsin kuitenkin lähtemään. Vaihdoin konetta köpiksessä, vietin siellä kuusi tuntia. Muistan kuinka epätodellinen olo mulla oli, enkä oikeen sata prosenttisesti tiennyt, mitä oli tapahtunut.
Vuoteen on mahtunut paljon. Asuttiin ensin kolme kuukautta Comber -nimisessä pikkukylässä Belfastin kyljessä. Tarkoitus oli asua edullisesti siellä jonkun aikaan, kunnes saisin töitä sekä koottua taas itseni. Olin aika loppu niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vuosi 2013 oli kova vuosi.
Ensimmäinen kuukausi meni melkein nukkuessa. Nukuin 10-14 tunnin yöunia. Koko ajan. Kahvi vaihtui piparminttuteehen. Opiskelin englantia itsenäisesti netissä. Vuodenvaihteen jälkeen me alettiin etsimään asuntoa Belfastin keskustasta. Keskusta oli meille ilmiselvä vaihtoehto, jotta pystyisin liikkumaan itsenäisesti (K:lla on auto).
Kahden asuntonäytön jälkeen K kysyi vielä välittäjältä, oliko hänellä tarjota mitään muita asuntoja tällä hetkellä. (Asunnot mitä olimme olleet katsomassa, olivat aika huonossa kunnossa. Paskasia. Todella paskasia. Mietin jo mielessäni, että nämä asunnot pitäisi pestä vähintään kahteen-kolmeen kertaan desifioiden, enkä tiedä sittenkään, tuleeko niin puhdasta kun haluaisin..)
Välittäjällä oli yksi ässähihassa. Asunto oli aika uusi, ihan ytimessä, mutta paljon kalliinpi, tietenkin. Hinnan kuultuani ajattelin, että joo unelmissa. K kuitenkin halusi mennä katsomaan ja päätettiin mennä vaan unelmoimaan. Onhan se kiva nähdä vähän fiininpiäkin asuntoja. Kun välittäjä avasi oven, olin heti myyty. Totaalisesti. Kuitenkin ihastelin vain pintapuolisesti, enkä antanut itseni rakastua, koska tiesin, että tämä oli vain yhden illan juttu. Tai luulin. Näytön jälkeen, auton oven paiskautuessa kiinni, K sanoi "tämä se on eikö vaan?"En ollut uskoa korviani."Se on hei ihan liian kallis".
Alettiin sitten åpohtimaan asiaa ja kokoamaan miinuksia ja plussia. Plussat tietty voittivat 10-1. Asunto oli unelma, suht uusi, valoisa sekä meidän ei tulisi ostaa asuntoon muuta kun joitain pieniä yksityiskohtia (muihin asuntoihin olisi pitänyt laittaa rahaa aika paljon, mutta tämä oli valmis paketti). Sijainti oli paras. K:n kriteerit (lämmitetty autoparkki ja tiskikone) check. Ainut miinus oli siis se hinta, mutta me päätettiin, että kestetään se.
Jälkeenpäin K sanoi, että oli nähnyt mun ilmeen kun astuin asuntoon. Peli oli kuulemma menetetty siinä vaiheessa. Olin rakastunut.
Mä oon vähän kotihiiri. Tai paremmin sanottuna koti on mulle ihan hirveen tärkeä asia. Mulle se ei oo vaan joku paikka, mulle se on turva. Tästä Belfastin kodita on varsinkin muodostunut oikee turvasatama mulle ja kyllä, tää on vieläkin sellainen kun astun sisään, oon haltioissani.
Vuoteen on mahtunut myös kaksi työpaikkaa. Molemmat ovat olleen hyviä kokemuksia. Englannin kieli on hypännyt monta asteikkoa eteenpäin. Ollaan menty suuri harppaus eteenpäin. Vuoteen on mahtunut myös tosi tosi paljon matkustelua - joka tietty on ihan huippua. Oon tutustunut myös paljon uusiin ihmisiin ja saanut uusia ystäviä. Oon myös ite muuttunut.
Queens University
Päivääkään en ole päätöstäni katunut. Aina ei ole ollut helppoa - eikä pidäkään. Uskon, että juuri näin piti tapahtua. Kannatan asioihin heittäytymistä ja itsensä likoon laittamista. Aina ei voi onnistua, mutta mieluummin epäonnistua kun katua sitä, ettei edes yrittänyt.
Tänään on sopivasti mun ainut vapaapäivä tällä viikolla. Kun tekee melkein 55 tuntista työviikkoa - vapaapäivä tuntuu luksukselta!
Mukavaa tiistaina,
Karou