Olemme tämän päivän aikana keränneet yhteensä 5,5 litraa mustikoita. Nam. Nyt on sinisinä sormet, suut, parit sukat, legginssit, pari t-paitaa, matto, noukkurit, pakastin, shortsit ja kamerakin taisi saada osumansa. Minuun on iskenyt ihan mustikkahulluus ja luulenpa, että vielä huomenna ennen lähtöä kotiin käyn viuhtomassa viimeiset noukkurilliset pahimpaan himooni. Hauskinta koko hommassa on se, että Matilda on aina innoissaan lähdössä metsäretkelle mukaan. Varsinaisessa keräilyssä hänestä ei juuri ole apua, mutta aika mättäällä kuluu hujauksessa kun kuuntelee tuon kolmevuotiaan jatkuvaa puheensorinaa ja tarinoita milloin mistäkin. Metsä itsessään on ehtymätön aarrearkku taaperoikäiselle: kävyt, kepit, murkut, hämähäkit, marjat, sienet, muurahaispesät, oravat, lehdet ja mitä kaikkea vastustamattoman ihanaa.
Aamupäivän aikana kerättiin lähemmäs 3 litraa ja iltapäivällä tehtiin uusi reissu. Tällä kertaa pakotettiin mukaan myös Jarno ja Martti. Meidän mustikkapaikkamme sijaitsee mökkitieltä lähtevän metsäautotien varrella ja vaunutkin saa sinne suht sujuvasti työnnettyä.
Eipä mennyt kauaa niin pojilta loppui mielenkiinto ja niin me jäimme vielä Tiltun kanssa kaksistaan hetkeksi. Päivän polttavat kysymykset olivat seuraavat: "Onko täällä metsässä mörköjä? Minä näin unta, että oli mutta te iskän ja Martin kanssa pelastitte minut. Tällä kepillä. Anniina Ballerinakin oli siellä. Minä pelastin hänet. Tällä toisella kepillä". "Onko täällä metsässä Morsoja"(Kirjasta: Aasi ja Morso), johon totesin, että ei ole. "Hyvä."
Koska oli kaunis loppukesän ilta, pidimme takaisintulomatkalla kaksi kertaa huilitauon. Haittaneeko tuo, että varsinaista paluumatkaa oli noin 150 metriä. Taukoja on kiva pitää ja syödä vähän mustikoita ja hihittää kaksistaan.
