Vielä reilu viikko sitten pihamme puita ja pensaita kaunisti ihana väriloiste. Villiviinin punaiset lehdet jaksoivat hehkua vasten talon seinämää. Nyt suurin osa lehdistä on pihamme kauhistuksena, tai ehkä ennemminkin minun kauhistuksenani, ja huutavat tarttumaan haravaan. Joo joo heti, kun ehdin ja olen valoisaan aikaan kotona. Otsalampun valossa haravointi ei ihan kamalasti innosta.
Tänään satoi jo hieman luntakin ja kummasti mielen täytti ajatus, että no niin nyt olenkin pahasti myöhässä puutarhan syysaskareiden kanssa ja lehtikasat hautautuvat lumen alle odottamaan kevättä. Toisaalta olisko se niin paha;)!?
Viikonloppuna haravoin. Kyllä varmasti. Nyt kun loppuviikon psyykkaan itseäni tähän, käy itse haravointi kuin tanssi vain. Eikö se ollut jotenkin niin, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Talvi saa luvan tulla vasta, kun piha on kuosissa ja talvivaatteet kaivettu varastosta.