Tasaisin väliajoin jo yli viikon ajan on käynyt mielessä, että nyt mä kirjoitan jatkoa blogiin. Ja jo yli viikon ajan en ole muka ehtinyt. Rupesin miettimään, mitä kaikkea olen tehnyt tämän "todella kiireisen" ajan.
Viime viikon maanantaina kävin äitin kanssa neuvolassa (mies oli töissä), raskausviikko 22 juuri alkaneena (vai sanotaanko se, että 23. viikko alkaneena, en ymmärrä ihan täysin). Kaikki hyvin. Sain hurjasti tietoa ja käskyn täyttää kotona lappuja ennen seuraavaa neuvolaa.
Tiistai, keskiviikko ja torstai menivät ohi väsymyksen vuoksi. En juuri nuku yöllä, joten nukun päikkärit päivällä, jotka saattavat kestää kolmekin tuntia. Siltikin väsymys vaivaa päivittäin (öittäin?).
Perjantaina oli tarkoitus lähteä iskän ja mieheni kanssa metsälle iskän uudella asuntoautolla. Meidän perheessä ollaan aina oltu innokkaita metsämiehiä ja -naisia, (tosin enemmän miehiä) ja muistan jo pienenä ajatelleeni, että minäkin sitten kun olen aikuinen. Tällä kertaa viikonlopun reissu ei onnistunut, koska väsymys verotti.
Viikonlopusta en muista kun sen, että oli ihanaa olla miehen kanssa kotona ja lepäillä.
Alkuviikkokin on mennyt samoissa merkeissä viikonlopun kanssa, ei muistikuvaa siitä mitä olen tehnyt minäkin päivänä. Tiedän ainoastaan sen varmaksi, että joka ilta, kun mies menee nukkumaan, minä luen tabletilla Lilyn kiinnostavimpia blogeja niin kauan, että väsymys iskee tarpeeksi lujaa. Niin lujaa, etten enää välitä siitä, että vauva potkii ja möngertää ja myllyttää vatsassa yrittäen pitää mut hereillä vaikka väkisin.
Olen yrittänyt kovasti muuttaa päivärytmiäni niin, että nukun yöllä, niin kuin kuuluukin. Se on yllättävän vaikeaa, koska vauvalla (ja hormoneilla?) tuntuu olevan oma käsityksensä siitä, koska nukutaan ja koska ei. Sinänsä päivällä nukkuminen ja yöllä kukkuminen ei haittaa, koska olen työtön ja ainoa, mistä mun täytyy pitää huolta tällä hetkellä on kissat ja koti. Niissä ei kovasti ole hommaa. Siltikin, haluaisin herätä ihmisten aikoihin aamulla, enkä kahdelta päivällä.
Olemme miehen kanssa muutamana iltana käyneet kävellen kaupassa. Vaikka matkaa ei kerrykään kuin reilu kilometri, ajattelin sen silti auttavan uniongelmiin. Vielä ei ainakaan ole tullut tulosta. Katsotaan miltä näyttää viikon päästä. Äiti ehdotti jo lämmintä maitoa, mutta ajatuskin siitä etoo. Yritin eilen kaakaota, mutta ei mitään. Mahtaako tähän auttaa mikään muu kuin odottaminen, että vauva rahoittuu ja uni tulee.
Jostain kumman syystä luulin, että raskaana nukutaan paljon ja kerätään voimia siihen, kun vauva saapuu maailmaan. Silloin sitä unta ei ainakaan saa tarpeeksi. Onko tämä mun tapauksessa nyt toisinpäin?