Siinä vaiheessa, kun piha oli pullollaan rikkaruohomerta (joka nyt on kaivinkoneen toimesta toimitettu menneisyyteen), tuntui, että pihassa ei ole muuta kuin sitä rikkaruohomerta. Yhtäkkiä piha näyttää kuitenkin tuoreelta ja uudelta, ihan kuin viikossa olisi tullut syksynkevät uuden kasvun kanssa.
Olin ehtinyt jo unohtaa, että kylvin keväällä punapellavaa. Olen ihaillut sitä naapurissa useana kesänä ja siitä innostuneena halusin sitä itselleni. Se iti vasta kuivan kesän jälkeen tulleessa elokuun sateessa ja yhtäkkiä meillä on punaista syyspellavaa.
Odottelen, että tuo pellavan takana näkyvä isomaksaruoho punastuu lisää, niin tulee kahden punaisen liitto tähän etelärinteen polun pieleen. Näiden takana punalatva huitelee lisää purppuran sävyisiä huiskuja korkeudessa, joten olen varmaan jossain välissä osannut suunnitella kokonaisuutta.
Kummasti sitä vuodessa unohtaa omat ajatuksensa ja ilahtuu kovasti kukkapenkeistä nousevista löydöistään. Oikeastaan hämmästyn usein, kuinka viisaita olen osannut suunnitella silloin joskus ennen, tuntuu että menneisyyden minä on ollut niin paljon nykyisyyden minää fiksumpi. Ja sama tapahtuu joka vuosi, uudelleen ja uudelleen. Onko tästä pääteltävissä, että sitä tyhmentyy päivä toisensa jälkeen?
Pari viikkoa sitten sama kohta näytti tältä, niin kovin vaalealta (ja sotkuiselta).