Noin puolitoista vuotta sitten löysin kodin Kallion sydämestä. Paikka tuntui heti oikealta. Ajattelin, että vihdoin ja viimein olin löytänyt palasen koti-Eurooppaa keskeltä Helsingin vilinää. Asuttuani puoli vuotta pienessä kotikolossani sain tietää muuttaneeni isoisäni lapsuudenkodin naapuriin. Hassu sattuma? Oli mielenkiintoista kuunnella uudestaan lapsuudesta tuttua tarinaa siitä, kuinka isoisä oli piilottanut kuolleita rottia roskakorin kanteen ja kuinka naapurin tyttö (myös tunnettu nimellä isoäiti) meni viemään roskia ja säikähti kuolleita rottia. Se tapahtui aivan ikkunani alla.
Kotini sisustus on melko yksinkertainen. Koska olohuone ja makuuhuone ovat siniset, ovat huonekalut siniset ja valkoiset. Täällä on vaatekaapin ja valtavan kirjahyllyn lisäksi pieni kokoon taitettava pöytä ja nojatuoli aka koirien sänky. Pienet valkoiset puutikkaat vievät parvelle, jossa on minun sänkyny sekä televisio. En ostanut yhtäkään uutta huonekalua muuttaessani tänne, sillä en halunnut tehdä mitään pysyviä ratkaisuja sisustuksen suhteen. Kaikki tuli joko kotikotoa tai poikaystävän isän kautta. Minulle on käynyt hyvä tuuri, sillä jokainen huonekalu sopii asuntooni perfettamente. Eteisen teemana on ikuinen kaaos. Siellä kengät, takit ja laukut ovat vallanneet joka paikan. Pitäisi harkita hattuhyllyn asentamista. Keittiössä on ripaus Italiaa ja vastapainoksi paljon muumeja ja Arabian sekä Iittalan design astioita. Olohuone ja makuuhuone on toistaiseksi tauluton paikka.
Oma koti on kasvattanut minua huimasti. Olen oppinut hieman vastuuta ja olen kasvanut siitä teini-ikäisestä rokkarin rentusta aikuiseksi naiseksi. Musta tukka ja paksut rajaukset ovat tipotiessään. Sielu on kuitenkin yhä sama.