Mies lähti takaisin Hollantiin kaksi viikkoa minua ennen. Ensin meni joku päivä niin, ettei kumpikaan edes muistanut lähettää viestiä tai soittaa. Pari päivää sitten kerroin jo nähneeni hänestä edellisenä yönä unta. Mies vastasi: ”Mä oon heränny pari kertaa yössä ja ihmetellyt, mihin sä oot menny nukkumaan.”
Olemme viimeiset vuodet olleet todella tiiviisti yhdessä, kun sosiaalista elämää on vähemmän kuin Suomessa. Harrastuksemmekin ovat kaikki yhteisiä, kun Suomessa asuessa kävimme yhdessä lähinnä vain tanssimassa salsaa. Viime aikoina olemme vitsailleet, että meistä on tulossa kaksoset, kun sanomme samoja asioita ääneen yhtä aikaa, vaikka ne eivät liity menossa olevaan tilanteeseen millään tavalla.
Olisi toki hyvä olla omiakin harrastuksia ja omia ystäviä, että toinen saisi aina välillä hengähdystaukoa. Täällä reissussakin meni niin, että näimme yhteisiä ystäviämme sinä aikana, kun mies oli paikalla. Sen jälkeen onkin ollut mukava hengailla välillä ihan itsekseen ja sumplia vain omia menojaan.
Suomessa on ollut juuri sellaista kuin mielikuvissa lapsuuden kesinä. Lämmintä, sateetonta ja ympärillä kaikki läheiset ihmiset. Luonto, joka tuntuu niin omalta sielunmaisemalta, että sydäntä vähän puristaa. Lähtöpäivän siintäessä horisontissa alan kuitenkin olla jo valmis palaamaan kotiin. Alan väsyä ramppaamaan joka päivä paikasta toiseen ja oma koti on kuitenkin se paikka, jossa osaa olla parhaiten. Ja kodin siitä tekee oma elämänkumppani, joka on paras maailmassa.