Tapahtui tuossa iltana eräänä...
Lapsi ja mies olivat kyläilemässä ja nautin rauhallisesta hetkestä puuhailemalla kaikkea hyödyllistä. Olin täydellisen uppoutunut tv-tarjontaan kotitöihin, kun havahduin yhtäkkiä kammottavaan, siis todella kammottavaan rapinaan! Aloin hiippailla vainoharhaisena ympäri kämppää etsien rapinan aiheuttajaa. Tutkin olohuoneen, keittiön ja makuuhuoneet, availin kaapit ja laatikot, hiivin sydän pamppaillen saunalle ja palasin hölmistyneenä takaisin keittiöön. Aloin epäillä kissojen osallisuutta rapinaan.
Tämä neiti näytti melko syyttömältä.
Yhtäkkiä rasahdus kuului uudelleen! Eteisestä! Hiivin kauhuissani eteisen nurkalle ja kurkistin. Ei mitään. Missään. Vedin vaatekaappien ovet auki salamannopeasti, aivan kuin siitä vauhdista nyt olisi jotain hyötyä mahdollisen murhaajan valmistautuessa ovien takana hyökkäykseen. Mutta ei mitään, kaappi oli tyhjä. Pää tyhjänä tuijottelin ympärilleni ja mietin, että mistä rapina muka kuului. Suurin piirtein samalla hetkellä, kun tajusin alkaa ihmetellä toisen kissan puuttumista tästä jännittävästä tilanteesta, kuulin valtaisan miiiiaaauuuun vieressäni nököttävästä pahvilaatikosta.
Että sellainen kauhutarina ja vilkas mielikuvitus tällä kertaa.
Ps. Oi kyllä, pahvilaatikot ja remontti ovat edelleen olennainen osa sisustustamme.