Nyt tulee #momfien ihan ihka ensimmäinen asupostaus, ja minä sain kunnian aloittaa. Olen Raissi ja kirjoitan RetroPrinsessa-blogia täällä Lilyssä.
Tyylini on kaikenkirjavan sekava, pidän siis väreistä ja kuvoista. Retrokuoseja suorastaan jumaloin. Hamstraan kaappeihini erilaisia ihania retrokankaita, vaikka en niistä osaa mitään ommellakaan. Myös itämaisvaikutteiset kuosit saavat sydämeni läpättämään. Vaatehankintani teen suurimmaksi osaksi kirppiksiltä ja facebookin kierrätysryhmistä. Minusta sunnuntaiaamua ei juurikaan paremmin voi viettää kuin kirppiksiä kiertelemällä. Kirppisten jälkeen toiseksi yleisin vaatehankintapaikkani on Indiska ja kolmantena taitaa tulla se Prisma...
Mennäänpäs sitten asiaan, eli (lauantai)päivän asuuni. Viime kesänä näin facebookin kierrätysryhmässä myynti-ilmoituksen aivan käsittämättömän kauniista retromekosta. Kerrankin olin ensimmäisenä paikalla ja ehdin varata sen ennen muita. Innosta väristen lähdin ostamaan mekkoa, mutta kun sovitin sitä päälleni, se näytti tältä...
(pahoittelen sumuista kuvaa...)
Arvatkaa harmittiko?!
Päätin kuitenkin ostaa mekon, koska se varmasti tulisi minulle vielä sopimaan sitku olen lopettanut imetyksen, sitku olen saanut raskauskilot pudotettua, sitku ystäväni ehkä hiukan ratkoisi ja leventäisi sitä saumoista...
Sitku -mekko on roikkunut kaapissani nyt melkein vuoden, sille ei ole tehty mitään, enkä ole sitä viitsinyt päälleni edes sovittaa, kun jotenkin minua on vain tympäissyt se, etten mahdu siihen.
Lauantaina olimme lähdössä tyttäremme Saanan haltiakummien luokse grillailemaan ja minä mietin mitä päälleni pukisin. Kauniina kesäiltana olisi kiva hipsutella menemään liehuvin helmoin. Kaivelin kaappejani ja törmäsin tuohon sitku-mekkoon. Silläkin uhalla, että se ei menisi vieläkään kiinni ja minä murjottaisin pettyneenä itseeni koko illan, vedin sen päälleni...
Hupsistarallaa, se MAHTUI!
Ei edes puristanut eikä kiristänyt mistään, vaan istui päälleni täydellisesti. Miten mahtavaa olikaan olla sellainen mekko päällä, josssa ei tarvinut miettiä mitään, ei kiristäviä tursuilevia saumoja, ei rullaantuvia vyörärökaistaleita, ei mitään ahdistavaa. Voi sitä ilon iltaa.
Saanallakin oli uusi mekko päällä. Se saapui edellisenä päivänä ylläripostina ystävältäni Riikalta, joka oli ommellut sen varmaankin vanhasta kauniista pussilakanasta. Ollaan molemmat aikas tyytyväisiä näkemäämme, äitikin pitkästä aikaa.
Mitä sitten jos vähän ylimääräistä siellä ja täällä, kunhan on kaunis ja mukava mekko, niin ei niitä liikakilojaan edes mieti. Tästä tuli ehdottomasti minun luottomekkoni.
Toivottavasti se mahtuu mulle jatkossakin.
Kuvauspaikka: Meidän makuuhuoneemme ja pölyinen peili. Siivouspäivä on vasta edessäpäin ja petiäkään emme ole "ehtineet" petaamaan.
Kuvat: Minä itse. Puhelimen suojakuoret on poistettu, koska tyttö repi läppää koko ajan sillä seurauksella, että kuvista tuli tärähtäneitä.
Kuvaukseen käytetty aika: n. 30 sekuntia, on yleensäkin se aika jonka neiti jaksaa tällaiseen keskittyä.
Tilanne n. 40 sekunnin kuvaussession jälkeen...
Sinne meni.