Kun tulin katsomaan tätä nykyistä asuntoamme ensimmäisen kerran, suurimman vaikutuksen teki parvekkeelta avautuva näkymä. Ikkunanäkymät ovat edelleenkin mielestäni tämän asunnon paras puoli. Edellisessä asunnossa, joka oli tällä samalla kylällä, kaikista ikkunoista näkyi vastapäinen talo ja suoraan sen asukkaiden olohuoneisiin. Ujona tyttönä pidin aina sälekaihtimia alhaalla. Täällä voin istua vessassa ovi auki ja katsella samalla ikkunasta vuodenaikojen mukana vaihtuvaa "puistomaisemaa". Vanhassa asunnossa parvekkeella ei ollut kiva istua, kun autotie jyrisi edessä. Täällä näkyy puita, talotkin näkyvät, mutta eivät häiritsevästi. Se on harvinaista herkkua tässä lähiössä, jossa asuu ihmisiä pikkukaupungin verran.
Parvekelasit pitävät parvekkeen puhtaana ja kuivana talvella, vaikka ei siellä tarkene oleskella enää syksyllä, toisin kuin sisutuslehtien parvekkeilla. Appiukko väsäsi verkot kissan turvaksi. Kalustuksena on 14 vuotta palvelleet kaksi sinistä muovituolia ja liian iso pöytä. Appiukko toi ne aikoinaan lahjaksi. Ei ole tullut vaihdettua pienempään pöytäryhmään, vaikka suunnitelmissa on ollut. Tuolit ovat kuitenkin hyvät istua pidemmänkin aikaa, ne eivät ruostu, joten voivat olla ulkona talvellakin. Eihän se hyvää niille tee, mutta kun kellarikomero on niin täynnä, ettei sinnekään mahdu. Aurinkovuode olisi kiva, siinä olisi mukava ottaa päiväunet ennen töihin lähtöä. Sekin on, edelleen, harkinnan alla. Halvat on rumia, ja kalliin kissa oksentaisi heti ruman näköiseksi. Kukkalaatikot ovat edellisen asukkaan jättämiä. Pöydän alla viihtyy multasäkki. Lisäksi parveketta koristaa räikeä ja ruma kissan teltta, sekin appivanhemmilta saatu.
En ole erityisen lahjakas kasvien kanssa. Siksi olen usein pelannut varman päälle, ja ostanut jo aiemmin hyväksi havaitsemiani kukkalajeja. Tämän parvekkeen suunta on itään/pohjoiseen. Siihen paistaa aurinko vain muutaman tunnin aamulla. Näissä hankalissa olosuhteissa vaikeasti tapettaviksi ovat osoittautuneet petuniat ja pelargonit. Ne ovat myös näyttäviä, reheviä ja edullisia. Kokeiltuja, mutta huonosti pärjänneitä ovat verenpisara, marketta ja uutuutena samettikukka. Tänä kesänä repäisin ja valitsin orvokkeja. Näissä kuvissa ne onkin jo ihan reheviä ja hienoja. Nyttemmin ne ovat lurpahtaneet kuivumisen ja sitä seuranneen liiallisen kastelun vuorottelusta.
Tätä näkymää katselen tehdessäni aamujumppaa.
Kukkaruukku tyylikkäästi vanhan suihkujakkaran päällä. Ehjää tavaraa ei heitetä pois!
Kassamyyjäkään ei tiennyt tämän nimeä. Nyt sen kaikki kukat ovat epätoivossaan kääntyneet valoa kohti.
Talvikynteli. Ilmeisesti eri asia kuin "kesäkynteli".
Orvokit parempina päivinään.
Samettikukat vielä hyvässä kunnossa. En tiedä, kastelinko liikaa, vai mikä ne tappoi...
Vaikka onkin mauttomasti sisustettu, on parvekkeeni kuitenkin sellainen kiva paikka, että enää olisi vaikea muuttaa asuntoon, jossa ei parveketta ole. Kukkien nyppiminen ja kastelu rentouttaa.