Suuri ylpeydenaiheeni, keltainen lupiini on nyt kukassa! Siinä on kokonainen yksi kukkaterttu, joka hohtaa kermankeltaisena kuorrutteena ja vilauttaa vain hieman sitruunaista täytettään kaarevien terälehtiensä alaosasta. Voitko kuvitella, olen yrittänyt kasvattaa keltaista lupiinia yhteensä kahdeksan vuotta ja nyt viimein tänä vuonna minulla on yksilö, joka on a) sekä vaaleankeltainen että b) elossa. Mikäli biologien tutkimusaineistona olisi minun siemenkasvatusyritykset, kukaan heistä ei yrittäisi väittää, että lupiini on haittakasvi aggressiivisena levittäytyjänä, sillä en ole saanut siemenkylvöjäni onnistumaan vaan ne epäonnistuivat joko kohdan a) tai b) täyttämisessä. Noin kahdestakymmenestä istutetusta taimesta tämä on ainoa, joka on hengissä. Sekään ei ole suinkaan minun ansiotani vaan taimi on saatu jakopalana viime kesänä puutarhaystävältäni. Kiitos puupäätarhurin jeesaamisesta vastamäessä!
Vieressä kasvaa niin ikään lahjana saatu akileija, joka sopii aika kivasti tuohon kylkeen. Siinä on jotain samaa kuin lupiinissa mutta muotokieli on kuitenkin niin eri, että ne täydentävät toisiaan. Itse asiassa olen aika tyytyväinen siihen, miten terassin eteen kehkeytynyt istutusalue toimii yhteen, vaikka se poikkeaa melko pitkästi siitä miten tavallisesti rakennan istutusalueet. Kuva ei valitettavasti tuo esiin alueen kauneutta siinä määrin kuin se vierestä kävellessä näyttäytyy, mutta julkaisen kokonaiskuvan nyt kuitenkin tässä:
Alue eroaa tavallisista istutuksistani kahdessa mielessä: Ensinnäkin siitä puuttuu se yksi kasvi, joka sitoo koko istutusalueen yhteen. Tämä alue on ikään kuin jaettu kuuteen lohkoon, joissa jokaisessa on jotain erilaista kasvamassa. Toiseksi toisin kuin suurin osa istutuksiani jotka nauttivat vahvasta multakerroksesta, alue on miltei hiekan päälle perustettu. Poikkeuksena ovat isojen pensaiden reilunsyvyiset istutuskuopat, jotta kasvit menestyvät.
Kuitenkaan alue ei ole kitukasvuinen tai levoton, sillä sitä yhdistävät niukkuuteen sopeutuneet kasvit ja yhtenäinen väriteema.
Penkin kukat ovat valkoisen, keltaisen ja vaaleanpunaisen värisiä. Poikkeuksena on oikeastaan vain tuo akileija joka sekin on alueen reunassa. Nyt siinä kukkivat edellä esiteltyjen lisäksi paikalle itsestään ilmestynyt vaaleanpunainen siankärsämö (iso kuva), harmaakurjenpolvi (oikealla ylhäällä) ja suomentatar (oikealla keskellä). Myöhemmin siihen avautuu vaaleanpunaisia malvoja, jotka jatkavat kukintaa lähes syksyyn saakka.
Se, mikä minua miellyttää penkissä erityisesti, on kasvien lehtien kirjo.
Olen istuttanut siihen kasveja, joiden lehtien kasvutapa ja väri täydentävät toisiaan. Yllä vasemmalla viiruhelpi on minun suosikkini, mutta helpeä istuttaessa pitää olla varovainen, sillä se on armoton leviäjä. Alueen kärki onkin eristetty muusta osasta vahvalla juuriestematolla osoittamaan helvelle kasvualueen rajat ja nurmen puolella helpi kokee tiukan trimmauksen. Istutusalueen toisessa laidassa valkoraitainen kuunlilja (oikea ylhäällä) tuo raikkautta vihreään massaan, tosin sen kasvuvoima on reilusta istutuskuopasta huolimatta melko heikko. Keskelle olen puolestaan istuttanut kaksi värierikoisuutta: keltajapaninangervo (oikealla keskellä) korostaa purppuraheisiangervoa (oikealla alhaalla). Kokonaisuus soi niin kauniisti yhteen, että vilkuilen nurkkausta tuon tuostakin.
Parasta tässä penkissä on se, että se toimii kauniisti vähintään puolet vuodesta. Kevät alkaa sipulikukilla ja vuokoilla, sitä seuraa valkoinen lumipallojen runsaus josta siirrytään nyt esiteltyyn valko-kelta-vaaleanpunaiseen kauteen. Syksyllä saavutetaan lehtien täydellistyminen, kun edellisten seasta puskee korkeuksiin vielä siniheinä (tosin paikka on sille hieman liian kuiva) ja kasvien ruska hehkuu kauniina. Onneksi tähän on kuitenkin vielä aikaa ja nyt saan nauttia näistä kauniista kasveista tällaisina!