Juhannus kaupungissa ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta oli silti aika hauska. Sain yllätysvieraita ja yllätyspullaa.
Alkuperäisissä suunnitelmissani olisin istunut kallioilla vilttiin kääriytyneenä, siemaillut viiniä ja katsellut, kuinka aurinko laskee merelle. Tiedättehän, kesäyön taikaa... Tosiasiassa istuimme koko illan sadetta paossa olohuoneessani. Aamulla keräsin asunnostani paljon enemmän tyhjiä kivennäisvesi- kuin viinipulloja.
Mutta onneksi älysin, että kallioilla voi istua koska vain - ei siihen juhannusta tarvita, vain kohtuullisen vakaa sää ja vähän lämpöä. Vielä ehtii.
Sitä paitsi illanvietto oli kaiketi hyvä, jos seuraavana aamuna joutuu tiskaamaan joka ikisen omistamansa astian. (Onneksi eiliseltä oli jäänyt juuri sopivasti yksi pala kakkua - vein sen sänkyyn ja söin peiton alla ennen savotan kohtaamista.)
Olen alkanut salakavalasti pitää tiskaamisesta. Tiskaan aina edellisen päivän astiat aamulla herättyäni, vaikka uusimpien tutkimusten mukaan päivän haastavin työtehtävä pitäisi tehdä heti ensimmäisenä aamusta. Mutta minusta on kiva aloittaa uusi aamu puhtaalta pöydältä, kirjaimellisesti. Kun tiskit on tiskattu ja pöydät pyyhitty, tulee sellainen olo, että nyt olen valmis sille mitä ikinä seuraavaksi tapahtuukin.
Tänään päivän merkittävin tapahtuma on toistaiseksi ollut se, kun kävelin Katajanokalle ehkä kaupungin ainoaan auki olevaan kahvilaan ja söin kinkku-juustovoileivän. Se oli aika hyvä voileipä.