Quantcast
Channel: Lily.fi - Muu koti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10409

Lautturi

$
0
0

Mökkipaikka sijaitsee saaressa ja jotta tavarat saa kuljetettua tontille, täytyy ne viedä sinne kolmella eri lautalla. Ensimmäinen tavaraerä painoi noin 15 000 kiloa ja sen määrän kuljettaminen omalla veneellä olisi aivan toivotonta. Lisäksi iso osa materiaaleista oli niin suurikokoisia, etteivät ne mahtuisi veneeseen. 

Onneksi lähisaarelta löytyi paikallinen yrittäjä, jolta homma hoitui kätevästi. Tämäkään ei kuitenkaan sujunut ihan kuten suunnittelimme ja kuljetus siirtyi parilla päivällä, jolloin meillä ei ollut mahdollisuutta saada tavaroiden kantoapua rannasta ylös kalliolle. Emme myöskään voineet purkaa lastia rekasta suoraan lauttaan, joten hieman ylimääräistä aikaa ja rahaa pääsi tuhrautumaan.

Lautturi oli kuitenkin tosi symppis tyyppi ja tuntui ehkä hieman hölmöltä, että olimme stressanneet aikataulujen suhteen, sillä lopulta kaikki meni todella hyvin ja roudaamisen otimme kuntoilun kannalta. Hiljaa hyvä tulee!

Tilan ja painon osalta tavaraa olisi mahtunut lauttaan enemmänkin kerralla ja näin jälkikäteen hieman harmittaa, että olemme jakaneet tavaroiden kuljetuksen kahteen erään. Ikkunat ei tosin vielä ole valmistuneet, joten niitä odotellessa olisi projektin alku siirtynyt liian pitkälle. Toisaalta rekkaan ei olisi mahtunut enempää tavaraa, eikä lossiin olisi mahtunut enää painavampaa rekkaa, joten ihan hyvä näin.

Materiaalien siirtoa maihin helpotti nosturi ja lautalla pääsi kätevästi erittäin lähelle rantaa, vaikka ranta oli matala. Loppujen lopuksi homma eteni näppärästi ja myös säät olivat oivalliset vesiteitse kuljetukseen sekä tavaroiden kantamiseen, ei liian kuuma, ei liian aurinkoista, ei tuulta, ei aaltoja, ei sadetta. Täydellistä! Onneksi tämä kauhulla odotettu vaihe on nyt takanapäin.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10409

Trending Articles