Blogini yksi Suuria Kysymyksiä on ollut, voiko meidän alapihan kivirinteen saada rikkaruohottomaksi. Pihan perustaneilla asukkailla on ollut kaunis idea kivenlohkareilla korotetusta takapihasta ja siitä, kuinka lohkareiden välit on kasvitettu kivikkotarhaksi.
Idea on ollut kaunis, toteutus ei.
Pahin moka lienee ollut rikkaruohojen juuria sisältäneen mullan levitys kivien koloihin ja päälle. Ei hyvä, ei ollenkaan, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, mikäli ymmärtää tuon vihreän kasvun oikein. Kuvassa raivaus- ja puhdistusurakkani on matkalla kohti viimeistä etappiaan, nelimetristä pätkää, jonka ovat vallanneet lupiini yhdessä juolavehnän kanssa. Pohjamaa on saven sekaista multa-hiekkaseosta, josta juurten ylöskaivaminen on melkoinen urakka. Uh.
Ostin toukokuun alussa kahdeksisen vuotta kasvaneita ruusuangervoita, joita kaupiteltiin tori.fi:ssä. Ostopaikkana se on yksi kasvienhankinnan suosikkipaikoista näin pääkaupunkiseudun ulkopuolella: pidän siitä, että saan pihaan hyvän kokoisen puskan taimiston vuoden, kahden vanhan taimen sijaan, joten pihanmylläyspuuhissa olevat kanssatarhurit ovat tykkäyslistani kärjessä. Vaikka pensaiden ostoalueella on lehtokotiloita niin että kengänpohjissa ratisee, hain pensaat ja tarkastin juurakot suurennuslasin kanssa munien varalta.
Feministi sisälläni hymähti, kun myyjäpihan isäntä tokaisi lähtiessäni, että "se on kaunista katseltavaa, kun nainen peruuttaa". Täytyy myöntää, että kärryn kanssa taiteilussa on tullut kehityttyä melko sankariksi tämän pihan kunnostuksen aikana, Siperia opettaa meitä kaikkia sukupuoleen katsomatta. Sen sijaan lihaksisto tuntuu pysyvän harmittavasti naisen tasolla, ihan sama, miten paljon huhkii. Testosteronin hyötyjä tuntuu löytyvän enemmän miehistä kuin naisista, joten kiitokset vaan isännälle pensaiden kaiveluavusta.
Kotona saksin varret juurtumisen edistämiseksi parikymmensenttisiksi ja jaoin osan pensaista kahtia. Kevätkiireiden keskellä ollut siirto-operaatio tapahtui melko viime tipassa, sillä paras ajankohta avojuurisille taimille olisi ennen kasvun alkua ja nyt lyhyen talven ja lämpimän alkukevään seurauksena taimet olivat jo hiirenkorvalla. Tapeista pitäisi kuitenkin kasvaa kuukauden päästä heleänvihreää uutta kasvua reilusti, malli näkyy postauksen ensimmäisessä kuvassa.
Ennen istutusta pensaat saivat imeä itseensä vettä reilusti, sillä tein istutuksen ennen viime viikon lopun sateita. Yläkuvassa ryyppyvuorossa ovat syksyllä alennusmyynnistä hankkimani kellertävälehtiset japaninangervot, jotka sijoittelin nyt hankittujen puskien ohella rinteeseen. Tosin osa niistä jäi vielä odottamaan tuon viimeisen alueen valtausta rikkaruohoilta. Molempien pensaiden tulisi kestää rinteen paahtavaa paikkaa ja ajoittaista kuivuutta ilman, että ne kuivuvat pystyyn.
Koska rinne on jyrkkä, koetin tehdä istuettaville taimille kunnon pykät vuorottelevan ketunmullan ja saven sekaan. Savea sisältäviin kohtiin tehtävä oli helpoin, sillä maa-aines pysyi hyvin paikoillaan, sen sijaan hiekan sekainen ketunmulta pyrkii valumaan rinnettä alas. Lisäsin kaivettuihin monttuihin kolme neljä lapiollista hevonhyvää ja lorautin päälle kannullisen vettä, minkä jälkeen pensaat saivat heittokyydin rinteen yläosaan. Naapurissa asuva puutarhahullu naureskeli, että toimenpiteestä pitäisi ottaa video, sillä puuha näytti melko ronskilta: ote oksiston tapeista, tiukka kyykkäasento ja heivautus yläilmoja kohti, perään vielä polkaisu tai viisi kengänpohjaa apuna käyttäen. Pensasurheilun verrokkilajista jäi kuitenkin puuttumaan kierähdysvauhti (selvisipä sekin, mistä moukarinheitto on saanut alkunsa) ja itse urheilijasta se kiinalaisten lajisiskojen kaappimainen olemus. En lihasmassan hyödyllisyyden uhallakaan suostu mättämään itseeni ylimääräistä testosteronia, vaikka välillä viime talven salitreenin vähäisyys näissä puuhissa harmittaakin.
Tämän projektin loppusilauksena kaivelin mullan alle peittyneet kivet mahdollisuuksien mukaan esiin: näin rikkaruohomultaa jäi rinteeseen vähemmän ja kivien kauniit muodot pääsevät esiin. Varmaa on, että juhannukseen mennessä kivien koloista pinkaisee pystyyn vielä juolavehnä kaverilaumansa kanssa, sillä niitä ei pidä poissa mikään. Pihasta löytyi onneksi syksyiset kuorikatteen jämät, jotka sain riittämään puolelle näistä pensaista, josko ne vaikeuttaisivat voikukanhahtuvien asettumista rinteeseen. Seuraava projekti onkin hankkia ainakin kolme kuutiota kuorikatetta, jotta kaikki pihan tänä keväänä puhdistetut alueet pysyvät hetken pidempään sen näköisinä, mitä puupäätarhuri toivoo. Tai ehkä siirryn kuitenkin vielä tuon kesken olevan alueen kimppuun ja saan tämän vuoden osalta rinteen kunnostuksen siihen vaiheeseen, mitä olen haaveillut.
Tätä minä kuitenkin toivon rinteeltäni kaikkein eniten!