Alan ymmärtää ihmisiä, jotka hurahtavat lahkoihin. Juuri nyt olisin nimittäin melko valmis luovuttamaan koko omaisuuteni sille, joka maalaa eteeni utopian nimeltä kahdeksan tunnin yöunet.
No, ne jäänevät haaveeksi niin kauan kunnes pääkoppani keksii, että paras tapa reagoida stressiin on jotain muuta kuin herätä joka yö tasan kello 3.36 kuristavaan tunteeseen siitä, että jotain on tekemättä.
Yöllinen minä on siis idiootti, mutta valoisaan aikaan osaan sentään käsitellä stressiä fiksulla tavalla.
Eli siivoamalla ja ostamalla kukkia.
Parasta viikonlopussa: minuuttiaikataulutetun viikon jälkeen kokonainen aamupäivä ilman ohjelmaa! Imuri heilumaan, lähikahvilaan korvapuustille ja café au lait'lle. Kotimatkalla mukaan kassillinen kukkia ja uusin Vogue.
Vaikka yöllinen minäni ei ole muuttunut stressinhallinnan suhteen fiksummaksi, päiväminä tietää jo tässä iässä: koskaan ei voi olla liian kiire makoilla hetkeä sohvalla lehden tai kirjan kanssa.
Etenkään, jos on kylmin toukokuu naismuistiin, mutta mainitulle sohvalle sattuu paistamaan aurinko.