Kummitytön rippijuhlien hiilihydraattitankkauksella olisi juossut vaikka maratonin, sen verran pätevät tarjoilut olivat, mutta koska kävin lenkillä eilen, niin keksin sen sijaan rupsuttaa sammaleet pois pation laattojen välistä käsipelillä. Aikanaan ajattelin, että on kivan näköinen sitten, kun välit sammaloituvat ja nyt olen arponut, että onko kiva vai eikö ole ja tänään siis päätin, ettei ole. Ainoastaan epäsiisti. No ei ole enää, vaan nyt odottelee saumaushiekan hankintaa. Aina kun keksin jotain, niin sen täytyy tapahtua heti tai mieluummin jo eilen, nytkin jäi sitten se varsinainen urakka, eli rikkaruohojen kitkentä myöhemmäksi. Pari ämpärillistä ehdin urakoida, kunnes tuli tuo laatoitus eteen ja homma lähti lapasesta. Nyt pitää sitten päättää, että tehdäänkö sama koko 100 neliön kiveykselle, vai jätetäänkö tähän muutamaan kymmeneen. Sanoin kyllä jo miehelle, että tämä saa riittää, mutta kun polviin kasvaa uusi nahka, niin mieli saattaa muuttua. Tämä laatta ei muuten kestä kovin hyvin auton painoa, joten en suosittele pihatielle. Tälle patiolle ei ole keksitty vajaassa kymmenessäkään vuodessa mitään kesäkäyttöä, talvisin siihen jäädytetään pelikenttä. Nyt ajattelen, että siihen voisi ehkä silmänlumeksi ostaa jonkin ihanan lepotuolin, vaikkei meillä kukaan koskaan ehdi aurinkoa ottaakaan. Suomen suven ailahtelevissa kesäsäissä katettu terassi on keinulle ja ruokapöydälle käytännöllisempi.
Ja koska periaatteesta pitää aina olla jokin kaunis kuva mukana, niin rippijuhlien kunniaksi tänään vihdoin auenneiden ruusujen suloa. Minulla ei ole aiemmin tällaisia 'oikeita' ruusuja ollutkaan, ainoastaa pensas- ja köynnösruusuja. Kuvittelin niiden paleltuvan talvisin, mutta nämä selvisivät hienosti muutamalla havunoksalla suojattuina. Ensimmäinen kuva on otettu kuun 1. päivänä ja viimeinen tänään.
