Anteeksi. Tai siis jipii ja jes! Tai siis JIPII ja JES!!!
Tiedätkö sen fiiliksen, kun mainoksessa pyörii malli, joka on viisitoista senttiä itseäsi pidempi ja vaatteet hänen päällä näyttävät täydellisiltä? No, minulla on kasvihuone, ja se on enemmän katselijan kuin tuon vaatemallin näköinen. Vähän kesken, vähän vajaa, vähän vino, mutta NIIN täydellinen. Näin uskallan sanoa, vaikka paketin osienkin tarkastus on oikeastaan kesken. Tässä voisin ryhtyä ihan ovelta ovelle myyjäksi tuotteeni kanssa, sillä uskon siihen ja sen sopivuuteen juuri eikä melkein. Hiiteen mallit! Jes, paketit on avattu, kohta se kasvihuone on myös pystyssä! Täydellistä!
Markkinointisuunnittelu sanoo, että kasvihuoneen pitäisi olla lepotila ja kahvittelutila, sellainen, jossa pääsee nauttimaan Suomen suvesta vaikka järveä ei olekaan ihan näköpiirissä – aito mökkiviikonlopun korvike tai etätyöpäivän luonnonhelma. Lohdutuksena lähiöcityihmisen vieressä tulisi olla mokkamasteri tai ehkä espressopannu, jonka sisuksen pavut on haettu kivijalkakaupasta siitä oman korttelin naapurista, paremman puutteessa netistä tilattuna. Ajan henki suorastaan vaatii niin. Jos kerran hankkii kasvihuoneen, sen tulee olla kesäkeidas tai mieluiten kaksikymmenneliöinen talvipuutarha, joka korvaa sateisen kesän pettymysksen ja karkottaa kesän kaipuun tammikuun pimeinä päivinä, koska eihän sinne ulkomaille voi aina olla muuttamassa tai matkustamassakaan, jatkuva valituskin on niin suomalaista. Muutoin se on duh, rahan tuhlausta ja väärin sijoittamista. Hulluutta. Hommaa edes kylpytynnyri, sinä typerys, ja muista laittaa siitä ja huuruhengityksestäsi herkkiä kuvia Instagramiin.
Bonuksena kasvihuone – viherhuone – tietysti antaa omistajalleen maailmanpelastajan viitan ja lähiruokaa jaettavaksi naapureillekin. Tiedäthän, puutarhahullu saa siitä pienen hopeisen enkelinkruunun, jota on ilo kiillotella iltaisin eikä sitä tarvitse mainostaa kenellekään, koska sen säihkeen jokainen aikakauslehti haluaa kuvata seuraavaan kanteensa, kunhan muistaa mainita siitä blogissaan noin ohimennen. Sitä paitsi sellainen kuva näyttäisi paljon mukavammalta tuolla sivupalkissakin, eikös juu? Pantaisiinkos yksi tiiliperustainen kesäkeidas viktorianisine katonharjoineen pakettiin, tuliko kaupat muuallekin kuin vain meidän vuokratontille?
Oma kasvihuoneeni saapui meille viime elokuussa paketissa, joka oli vääntynyt. Pienen lisäväännön jälkeen kasvihuone sai (lähes) suoran perustuksen kolmen päivän lisätoimitusajalla, ihan vaan siksi, että toimittaja vastasi saksalaisella tarkkuudellaan lähettämästään tuotteesta, vaikka moka oli kuriirin. Sinällään toimituksen nopeudella ei ollut väliä, koska eihän koppia kannattanut pystyttää talvea vasten – nyt ollaan kuitenkin Suomessa – eikä alle kolmeneliöisessä muovihuoneessa kannata talvea viettää, koska talvi. Puutarhahullun mielestä sen rakennusmateriaalinkin pitää olla tylsä kennomuovi, vaikka lasinen siskonsa näyttäisikin sata kertaa paremmalta, paljon sisustettavammalta ja houkuttelevammalta. Kutsuvammalta. Blogattavammalta.
Mutta talvi. Ja lumi. Ja Suomi. Ja meidän piha. Huoh. Mittasuhteet, lämmöneristävyys ja todellinen talvi lumineen. Tiedäthän. Tuplahuoh, vaikka tänä vuonna se lumi jäikin puuttumaan.
Rakkaus ei onneksi katso väriä, kokoa tai laatua: se on sisin, jolla on merkitystä. Niinpä uskaltaudun keväisen huumani keskellä julistamaan rakkauttani, vaikka oma koppini onkin pääosin vielä levällään ja öisin on pakkasta. Ah, kevät ja armaani! Tämä postaus on hurmaavan kopin ylistys, vaikka olen nähnyt sinusta vasta piirustukset ja kelvolliseksi todetut osat. Sinun sisuksiisi laitan paprikat, jotka ovat aiempina vuosina sinnitelleet parvekkeen eteläseinustalla ja tehneet muutaman punaisen hedelmän – kasvakoot niiden sato kaksinkertaiseksi! Ja tomaatit! Niistä aion tänä kesänä saada ainakin kolme kulhollista satoa, sellaista punaista ja kypsää vihreän ja sisäkypsytettävän sijaan. Herkullista ja makeaa, satoa, jota kehtaa kehua elokuun blogipostauksissa. Antimet, jotka syödään tuoreeltaan, pelkiltään, niitä EI tarvitse keittää kastikkeeksi, ehei! Varautukaa siis raakaresepteihin tulevan kesän lopulla, te lukijat, jotka käytte täällä ruokaohjeiden vuoksi. Voiko olla ihanampaa ympäristöä, hienompaa rakennelmaa, aistikkaampaa kasvattamoa? Ei, ei! Ei!
Tekninen tuki osasi insinöörin tarkkuudella miettiä koppiani varten sopivan perustuksenkin, jota on nyt väännetty paikoilleen - hieman routaisen maan päälle, jotta kuukauden päästä voidaan oikoa painaumat. Rystyset ovat lähes verillä ja samalla minun yläkropan lihaksistoni todettiin kahden leuanvedon arvoiseksi, millä ei ole käyttöarvoa vääntöpaaluperustuksia tehdessä. Kaipaan siis paikalle ehtaa hevosenlantakuormaa kestävyyttä lisäämään, kuntokuuria kummallisen talven jälkeen. Onneksi on puuhamaa, jossa temmeltää sekä multakuorma, jonka levitys on kesken. Ja se koppi!
Minulla olisi ollut mahdollisuus tilata pihaan se oleskeluhuone, sama nettikauppa olisi tuonut sen ihan tuohon etuoven pieleen. Siellä olisi varmasti istuttu harjakaton alla kerta tai kymmenen nauttien Kilimanjaron rinteiden anneista, jos siltä olisi tuntunut, eikä nautinto olisi varmasti pilaantunut kesän sadekeleistä tai helteistäkään. Mutta se huone ei tuntunut oikealta tuohon meidän pihalle. Se olisi ollut yhtä sopimaton kuin pillifarkut persjalkaisessa vartalossani. Ne pillifarkut on suunniteltu jollekin, jonka kroppa vastaa gasellia eikä toista herkullisen päärynän muotoja yhtä täydellisesti kuin minun kauneuteni. Olen siis ylpeä kennomuovisesta kopistani, siitä, joka istuu niin kauniisti hyötypuutarhani kulmaan. Koska tarve. Ja muoto. Ja kokonaisuus.
Minun kasvihuoneeni. Minun. Armaani.
