Viime viikolla tuskailin sälekaihtimista piittaamatonta aurinkoa, joka puski väkisinkin sisälle paljastaen samalla muhkealla pölykerroksella siunatut tasot ja pinnat. Ulkona oli täysi kevät ja olohuoneemme ikkunassa roikkui yhä joulukuussa verhotankoon ripustamani, lasiset muumipallot. Ainoa etäisesti talveen viittaava kausikoristelu, sillä olen allerginen kaikille joulukoristeille ja ulkovaloille. Lisäksi ikkunalaudalla kukkii kaikin voimin kolme kuukautta sitten saamani joulutähti rinnakkain kevätesikon kanssa.
Kävikin sitten niin, että yhdessä yössä taivas tipahti niskaan ensin räntäsateen muodossa, sitten pakkasen ja vanhan kunnon lumisateen muodossa. Sain lykättyä vaativaa joulu/talvikoristeiden poistamista ja kevätesikkokin meni kuolemaan suurin piirtein yhdessä yössä. Eli ei mitään hätää, talvi on täällä vihdoin neljän kuukauden odottelun jälkeen ja koristeeni ovatkin taas ajankohtaisemmat kuin kertaakaan sitten marraskuun.
Tämä valheellinen kevättalvi tuntuu lamauttaneen myös kaiken toimintakykyni mitä opinnäytetyöhön ja ylipäänsä kaikkeen tulee. Olen koko maaliskuun tuskaillut arkisin puolille päivin asti isoisäni vanhoissa flanellipyjaman pöksyissä saamattomuuttani sen sijaan, että olisin oikeasti tehnyt jotain hyödyllistä ja tulevaisuuttani palvelevaa. Makaronilaatikon valmistaminen ja pipolätkän pelaaminen eivät varsinaisesti auta minua valmistumaan ammattiin vuoden loppuun mennessä.
Tämän päivän annan vielä anteeksi, mutta huomenna sitten... menin taas omaan lankaani!