Syksyllä 2007 lähdin kotikaupungistani kauas pois opiskelemaan ja tämä taitaa olla sen jälkeen kahdestoista kotini. Yhtäkään huonekalua ei taida olla muuttanut mukanani alusta asti, joten ainakaan tavarat eivät tee minun kodistani kotia. Kotoisan olon tekee oikeastaan paljon pienemmät jutut. Kahvinkeitin ja hesari. Oma tyyny ja aamu-tv telkkarista. Ekat tiskatut tiskit. Hurjasta muuttotahdistani johtuen minun on aina ollut helppo asettua taloksi uusiin koteihin ja toisten nurkkiin.
Paitsi ei tähän.
En tiedä johtuuko se kylmistä lattioista vai siitä, ettei täällä kodissa arkea ole jakamassa ne kaikkein tärkeimmät, mutta joku tässä on mättänyt. Joku, minkä takia tuntuu enemmän kuin ehkä koskaan, että koko Helsinki on ihan kökkö paikka. Kun kotiin ei ole kiva tulla, tuntuu kaikki muukin vähän ankealta. Aamut harmailta ja illat pitkiltä.
Varmaan ei hra jalkapalloilijakaan enää jaksanut kuunnella viihtymättömyysmarmatustani kun suostui kantamaan joka ikisen huonekalun uudelle paikalle tänään puoli tuntia ennen Raumalle lähtöä. Kiitos kun jaksoi, nyt on jo pikkuisen parempi.